Kukkamekkopäivä :)

Nyt melkein harmittaa, etten voi näyttää kuvaa kukkamekosta tai shortsihaalari se oikeastaan on, joka minulla on päälläni. Se tarttui eilen pikaisen t-paitaostoksen yhteydessä mukaan ja nyt kyllä kiitän  riehaantumistani. Onpa mukava vaate hellepäivään! Ja kukkaisena ei ehkä toimistovaatetus oikein ole, mutta johan tässä alkaa muutenkin tuntua kesälomaiselta. :)

Päivän aivan paras juttu oli kävelylenkki koiran kanssa aamuvarhaisessa ihanassa säässä. Doris koiruus tuli kotiin! On se ollut helpompi niin, että koira oli mummolassa sen aikaa, kun lapsetkin oli reissussa, mutta onneksi se aika on nyt ohi ja eräs toinenkin tärkeä persoona palaa pian pitkältä poissaololta.

Kaksi työpäivää kesälumaan! Ei kun siis yksi tämän jälkeen. :D

Tämän viikon kiireet on häirinneet hurjasti liikkumisia ja helteessä on se juttu, että liikkumisen kannalta on rikottava se kahdeksasta neljään (lue vähintään: seitsemästä puoli viiteen) työrutiini. Jos täytyy päästä illalla myöhään liikkumaan, niin siinä ei kahdeksaksi töihin ehdi. Onneksi ei perjantain jälkeen tarvitse yrittääkään.

Mutta syömisiä kiireet ei ole häirinneet, koska mies on kesäkokkina ja minä teen vain valmistelevia vaiheita. Tiistaina tuli tehtyä grillikasviksista hieman uusi versio.

Oi että, harmi ettei tänään ole tuota samaa ruokaa eväänä. Eilen oli. Pohjalla on taas kesäkurpitsat ja nyt kuorineen, vaikka vuokaan yleensä kuorin. Jostain syystä tässä kesäkurpitsa on kuin aivan eri kasvus kuorella tai ilman. Siivuina grillatessa kuoria ei tietysti saa missään nimessä poistaa.

Kesäkurpitsan lisäksi tuossa on tavalliseen tapaan paprikaa, sipulia ja tomaattia lohkoina. Niiden päälle yrttinen appetit fetajuustorasiallinen, jossa oli oliiveja ja valkosipulia seassa. No juusto osuus meni tällä kertaa vähän valmisruokameiningillä, mutta hyvää tuli. :)

Ja mikään ei muuten ole parempaa kuin ilta-auringon alla nautiskeltu annos terveellistä grilliruokaa!

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: