Kahvakuulaohjaamisen lisenssit ja niiden erilaisuus

Eilen WKC koulutuksessa alkoi väkisinkin vertailemaan sitä, miten eri tavalla samat liikkeet voidaankaan opettaa. Yhden käden heilautus on aivan erityisen hyvä esimerkki, koska kun takana on kolme ohjaajakoulutusta, niin on myös kolme opetettua tapaa. Ensimmäinen tapa oli reilusti lantiolla kuulaan vauhtia “pukaten”, toinen tapa oli hyvinkin painavilla kuulilla melko kyykystä ylös nousten eli jaloista voiman ottaen ja kolmas tapa keinahtaa niin, että takana jalat suoristuvat ja siinäkin voima otetaan jaloista. Ero kolmella versiolla on todella selvä.

Jos aivan perusliike opetetaan eri ohjaajakoulutuksissa eri tavalla, niin voitte uskoa, että niitä eroja on kaikessa muussakin.

Tajusin tässä viikonlopun mittaan, että kolme kokemustani ovat aika kattava katsaus ohjaajakoulutuksista Suomessa. Siitä puuttuu mielenkiintoisena vaihtoehtona vain Spartan koulutus eli siitä en osaa sanoa mitään.

Kyllä ohjaajalisensseille on tarve ja tilaus olemassa. Vaikka koulutuksissa on eroja, niin ne tulevat jostain perustellusti sekä kahvakuulaa, että kropan toimintaa ymmärtäen.

Monet koulutusten erot muuten tulee siitäkin, että perus tekniikoiden toteutuksessa on henkilökohtaisia eroja. Meillä jokaisella on eroa kropan mittasuhteissa, mieltymyksissä, vahvuuksissa,… Kaikki se on vaikuttanut eri koulutustenkin kokonaisuuksiin.

Minusta eri koulutusten lähestymistapana voi ihan luvallisesti olla kiva kuulajumppa, monipuolinen kehon kehittäminen tai tuloshakuinen kehittyminen, koska kahvakuula ei ole kenenkään omaisuutta vaan hyvin vanha liikuntamuoto. Tavoitteet ja tarpeet ratkaisee toteutuksen.

WKC:n lähestymistapa kuulan nostamiseen on todella tuloksekas, tehokas ja turvallinen. Olen itse elävä esimerkki siitä, miten tekniikan oppimisen ja hyvin ohjelmoidun treenaamisen yhdistelmä vie vauhdilla eteenpäin, kunto kohoaa ja kuulien paino kasvaa. WKC:n lähestymistapa antaa ehkä parhaan tien kisoihin, koska perusliikkeiden osaaminen on kaiken ydin. Toinen ihan erityinen asia on, että esimerkiksi personal trainer saa mainiot työkalut kahvakuulaharjoittelun ohjaamiseen.

IKSA:n tapaan opetettuna liikkeet ovat myös luonteva kokonaisuus, jossa korostuu liikkeiden monipuolisuus ja hyvinkin painavien kuulien voimaperäinen käyttö. Viikonlopun mittainen ohjaajakoulutus on todellinen tutkimusretki oman kropan toimintaan ja antaa varmasti paljon jokaiselle koulutettavalle niin liikkeiden hallinnasta kuin kehon huollonkin puolelta. Se huolto puoli oli minulle aivan ehdottomasti tärkein osa IKSA koulutusta.

Kyllä minä suosittelen käymään jomman kumman näistä kahdesta ennen kuin lähtee kahvakuulatreenejä ohjaamaan. Siis ainakin silloin, jos ei asu Liedossa tai Suomen kahvakuulapääkaupungissä Hyvinkäällä, joissa pääsee mahtavaan mentorointiin ja oppiin ihan normaali harjoituksissakin. Koulutusten takana olevat henkilöt ovat pitkän linjan kahvakuulanostajia, he osaavat sen todellisen lähtökohdan eli perusliikkeet ja osaavat hyödyntää niitä oikein.

Ja tekniikka, jota itse toteutan kahvakuulan nostamisessa perus liikkeissä ja siis kisoissa on puhtaasti WKC:n opettama tapa.

Ohjaajana ja liikunnan harrastajana olen saanut valtavasti oppia molemmista.

Onhan tämä ollut melkoinen oppimiskaari noiden koulutustenkin puolesta ja tietysti koko ajan omia kahvakuulatreenejä tehden. Olen ohjaamis mielessä tänään ihan eri osaamisvaiheessa kuin vaikka heinäkuussa ja heinäkuussa olin jo aivan eri vaiheessa kuin toukokuussa ja entäs alkukeväästä sitten. Kun lähdin ensimmäisiä kertoja hinkumaan yhteistreenejä ja hapuilemaan sellaisia kasaan en ollut ollenkaan valmis tehtävään. Olin suorastaan hämilläni siitä, miten eri suuntiin 2010 käymäni koulutukset kahvakuulaohjaamista veti. Onneksi nyt on toisin.

Ehkä olen löytänyt “sisäisen kahvakuularauhan”. :)

Did you like this? Share it:

7 Responses to “Kahvakuulaohjaamisen lisenssit ja niiden erilaisuus”

  1. [...] Ja Outi vielä vertasi eri ohjaajakoulutuksia keskenään tässä postauksessa. [...]

  2. [...] Ja Outi vielä vertasi eri ohjaajakoulutuksia keskenään tässä postauksessa. [...]

  3. Arto says:

    Hyvää vertailuinfoa. Moni, koulutukseen hakeutuessaan, varmasti miettii, että kenelle sitä nyt menis ja millaista opetusta saa…

  4. Outi says:

    Ihan pakkohan tästä oli kirjoittaa ja voisi jatkaa pitkästi enemmänkin. :)
    Tavallaan se ajatus tuosta jäi ehkä vähän liian pienelle, että nostamallahan vaan nostamaan oppii eli kyllä minun mielestäni ohjaajakoulutuksista saa eniten irti silloin, kun on jo jonkin aikaa treenannut ja opetellut kahvakuulan hallintaa. Vasta sitten alkaa tajuamaan niitä tekniikkojen ja tekemisten erojakin.

  5. anzuppi says:

    Mielenkiintoista olisi tehdä vertailua juurikin noista lähestymistavoista kahvakuulakuntoiluun ja / tai urheiluun. Sekä siitä mikä koulutus palvelee kunto-ohjaajaa, mikä taas aloittelevaa kilpailijaa.

    Ja tuo etuheilautuksen opettelu:
    Mun mielestä taloudellisinta etuheilautuksessa sekä tempauksessa on suoristaa jalat taka-asennossa ja hallita keinuntaa vartalolla.
    Voima lähtee tuolloin painonsiirrosta eli vartalosta ja hieman myös jaloista ja lantiostakin.
    Ei siis ole yhtä oikeaa tapaa. Niitä on monta. :) Täytyy vain löytää se tyyli mikä itselleen sopii. Parhaiten sen kai löytää kun tekee juuri noin:
    kokeilee vähän kaikkea.

  6. Outi says:

    Minä olen ihan samaa mieltä tuosta, että jalat saa suoristua siellä taka-asennossa. Silloin liike keinuu tehokkaasti.
    Kahvakuulakuntoilu – urheilu ajatus on tosiaan hyvä vertailupohja. Minusta IKSA ja WKC antaa molemmat molempiin, mutta eri tavalla. Täytyypä vähän vielä pyöritellä mielessä…

Leave a Reply

See also: