Yötreeni

Jos innostuu vetäisemään kahvakuulatreenin kymmeneltä illalla, niin eikö sitä voi sanoa yötreeniksi? Siispä, hitsi vieköön, tuli tehtyä öinen kahvakuulatreeni sellaisella motivaatiolla, silmäkulman pilkkeellä, utelaisuudella, innostuksella ja ihan kaikella mitä positiivista vaan voi löytyä. :)

On se jännä miten kahvakuulanostot on pääkopan sisäinen asia. Oikea hetki, oma hetki, koska se sitten osuukaan kohdalle ja kaikki naksahtaa kohdalleen. OAJ ja tempaus toimi just niin helposti kuin ne nyt minulla voivat kulkea. Jalat, ajatus, koko kroppa ja kädet pelasivat yhteen. Voisinkohan mitenkään olla tyytyväisempi?

Ja juu Kukka, otin ihan iisisti. Vähensin sitten lopun heilautussarjoista 10 toistoa per sarja, vaikka ne meni niin helposti, että ei ehkä koskaan ennen. Melkein hihittelin siinä heilutellessani, että joku on varmaan huijannut ja tuonut paikalle kevyemmän keltaisen tai että toistomäärät tuli laskettua ihan päin mäntyä. En sentään aloittanut laskemaan uudestaan ykkösestä eteenpäin. :D

Jaa niin mistä syystä yötreeni ja hillitön kahvakuulafiilis? Tulin kotiin vasta illalla ja takana on esimerkiksi päivällä tapahtunut aivan loistava opastustuokio kahvakuulatekniikoiden saloihin. Mari oli ilmiömäinen opetettava ja edistystä tapahtui silmin nähtävinä eteenpäin nytkähdyksinä. :) Siitä lisää huomenissa!

Did you like this? Share it:

3 Responses to “Yötreeni”

  1. Mari says:

    Hihi! Saa ja pitää tulla opettamaan uuestaankin ;) Moon nyt niin koukussa, että voisin kuulata koko ajan ellen ois jo heilunu se pallo käessä 3 kertaa tällä viikolla.. ja koska en osaa pyöräytellä sitä vielä aivan oikeen, niin mun ranteet on vähän hellinä nyt :D

  2. Outi says:

    Olipa hauskaa! Ja ihan mahtava se sun treenipaikka. Minäkin haluaisin semmosen aurinkoisen kulmauksen, missä on hyvä pohja. :)

    Ja joo, tämä päivä sulla tosiaan kannattaa olla taukoa ainakin nostoista. Minä lähden nyt lenkille ja illalla taas kuula heiluu.

  3. Titta says:

    Ihania yötreenejä! <3

Leave a Reply

See also: