Juoksukengät testauksessa, osa kuusi

Sunnuntai on aivan paras päivä käydä lenkillä. Tänä aamuna lenkillä oli oma erityinen olotilansa, koska vaikka aurinko jo paistoi, niin maa oli jäässä.

Vaikka olen löytänyt kahvakuulatreeni + lenkki yhdistelmän ihanuuden, niin ei se niin voi olla, että pelkästään yhdistelmäpäivänä kävisi juoksentelemassa. Tänään oli vuorossa 7 km ihan vaan lenkistä nautiskellen. En oikeastaan tiennyt siinä pihan kuuraisuutta ihmetellessäni, että minkä pituisen lenkin edes tekisin, mutta sää ja olotila oli todella suosiollinen, joten eihän se varsinkaan 3 km nysäksi voinut jäädä.

Lähdettiin Doriksen kanssa liikkeelle pari sataa metriä kävellen ja siitä eteenpäin hölkäten. Seurasin aika tavalla sykemittaria, koska näiden kenkien kanssa vauhti vaan meinaa lipsua. Ja ehkä siihen on syynä sekin, että sitä jaksaisi kyllä. :)

25 minuuttia mentiin asfaltilla ja sitten käännyttiin noin 15 minuutiksi hiekkatielle Kyrönjoen rantaan. Jos alun asfalttiosuuden sain sykkeet pysymään hallinnassa, niin hiekkatiellä mentiin aika hallitsemattomasti. Tuli enemmän seurattua ettei hyppää jäiseen lätäkköön ja kiskottua Dorista eteenpäin  ihanien hajujen nuuskuttelusta, kuin katsottua sykemittariin. Selvästi Doriksestakin huomasi, että tuota reittiä ei usein kuljeta.

Annoin itselleni luvan juosta oikein kunnolla pienen pätkän siinä vaiheessa, kun tultiin takaisin asfaltille ja alikulkutunneliin. Juoksin sen pienen alamäen ja taas ylämäen niin, että mentiin eikä meinattu. Hitsi kun tuntui hyvältä! :D En ole juossut noin kovaa varmaan sen jälkeen, kun viime vuonna juoksin joitakin intervalleja personal trainerin tekemän ohjelman mukaan.

Mutta koska järkyttävän korkeat sykkeet ei sinällään kannata, niin käveltiin sitten viimeinen kilometri. Personal trainerin opeista jäi sen verran muistiin, että vaikka sykkeet välillä nouseekin, niin keskisykettähän sitä lähinnä luetaan ja hieman alempi on parempi. Täytyykin etsiä ne juoksumateriaalit ja lukea uudestaan läpi.

Oli kyllä mukava tulla kotiin sellaisessa iloisen leppoisassa olotilassa. :)

Minulla on nyt kaksi juttua mielessä, joita haluan pian kokeilla. Ensimmäinen on sauvakävely, koska kävelysauvat on olleet jo melkein vuoden hyljeksitynä varastossa. Toinen asia on, että haluan käydä urheilukentällä kokeilemassa juoksemista, ehkä jopa cooperin testiä, jos oikein innostun. Olen niin sinut näiden juoksukenkien kanssa, että tekee mieli koittaa jotain ihan uutta. Yritän pitää ensi perjantain vapaana, kun pojatkin on syyslomalla ja ajattelin, että mentäisiin porukalla ihmettelemään, että mitä siellä urheilukentällä voi tehdä. :)

Juoksukenkä: Strong Fulcrum Ride
Karhut netissä: http://karhu.com/juoksukengat/
Jos haluat hakea karhujen testaajaksi: http://www.facebook.com/likekarhu

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: