Miten ilman liikuntaa voisi jaksaa?

Tiukka puristus ennen ensi maanantain ja tiistain suurta auditointia ja päivät venyy väkisin. Ajatuksista asioita ei täysin saa pois illallakaan, jos ei siitä pidä huolta riittävällä liikunnalla. Öiseen aikaankin ilman liikuntatuokiota voi huomata, että kesken kaiken päässä pyörii jokin ratkaisu tai pahimmassa tapauksessa ongelma. Onneksi nyt sentään on ollut ratkaisujen puolella. Mutta toden totta pää alkaa sisäosiltaa muistuttaa välillä puumaista olotilaa, jossa aivotyötä pitää houkutella kunnon tahtiin.

Kuinka tällaista kaikkea pystyisi pyörittämään ilman fyysistä ajatusten katkaisua? Tai eiköhän se entinen elämä ole veronsa vaatinut ja vaikuttaa vieläkin monella tapaa.

Otetaanpa esimerkiksi syöminen. Juuri tällaisena kautena sitä lipsuu monella tapaa. Vähän karkkia sieltä, jotain muuta tuolta, kun pepsi maxikin on poissa kuvioista (edelleen!!!). Ehkä se syömisen halu on jokin opittu automaattirefleksi hyvin aivotyövoittoisen kauden pahimmassa vaiheessa. Ja siitäkös taas kierteen saisi aikaan. Nyt voidaan ehkä puhua vielä pienestä lipsumisesta, jonka saa katkaistua, kun asian tiedostaa.

Mutta hei, jos tämän päivän aivotyöskentelee ja pitää sitten pitkän viikonlopun, niin alkuviikon operaatiohan on kevyttä. Viikonloppuun tarvitaan selvästi pari hyvä kirjaa, hauskaa tekemistä ja liikkumista ja eiköhän jotain oikein hyvää syömistäkin. Melkein voin maistaa ihanat kasvissuikaleet suussani, nam.

Hauskaa viikon jatkoa kaikille!

Ahkeruus on ilomme, liikunta intohimomme?

Did you like this? Share it:

9 Responses to “Miten ilman liikuntaa voisi jaksaa?”

  1. pia says:

    Itsellä takana reilun kahden viikon puristus tiukalla aikataululla ja vähällä liikunnalla, ja kyllä sen huomaa. Jopa siinä, että yleensä liikuntasuorituksen jälkeen ei lihakset kipeydy, mutta nyt on koko kroppa eka lenkin jäljiltä kireänä.

  2. Outi says:

    Kyllä sellainen jälkensä jättää.

    Minä olen kyllä kahvakuulanostamiselle suuresti velkaa siinä, että vaikka en ehtisi lähteä kunnon lenkillekään, niin mikään ei voi estää vaikka 6 minuutin tempaussarjaa. Se kun ei yksinkertaisesti ole liikaa aikaa miltään pois. Ja hinku tuulettumaan pihalle on kova.

  3. Mari says:

    Tuo on tosi hyvä pointti tuo, että jos ei ehdi sinne tunnin lenkille (niinkuin minä harvoin ehdin) niin kahvakuulaa voisi hyvin nostaa vaikka vartin verran. Kun itse tuon muistaisi, eikä keksisi niitä tekosyitä sitten jättää liikunta kokonaan väliin, jos ei muka ehdi kunnolla liikkumaan.

  4. Brego says:

    Tuo on ihan totta, että liikkumiseen ei aina tarvitse sitä tuntia-paria. Jotenkin sitä vain istuu sen tunnin sohvalla ja miettii, että no harmi homma, kun ei liikkumaan ehtinyt. Pikku hiljaa sitä alkaa kuitenkin oppia sen, että lyhyessäkin ajassa ehtii tehdä jotain hyödyllistä, ja se vähäkin on pois laiskailusta. :)

  5. Outi says:

    Pienenkin ajan heilumisella veri kiertää vilkkaammin ja tulee pirteämpi olo.
    Olipa äsken taas hitsin hauska kuulatuokia, Wellnessissä tällä kertaa. :)

  6. Satu says:

    Hei Outi!

    Mä olen tällä kertaa pitänyt taukoa liikunnasta muutaman sen takia että olen ollut niin pahalla päällä. Siinä ei kyllä ole mitään järkeä, koska eihän se paha tuuli siitä haihdu.

    Nyt näyttää siltä että olen taas kiipeämässä takaisin satulaan. Askelmittarissa on melkein 10000 askelta ja huomenna viimeistään heiluttelen kuulaani. :-)

  7. Outi says:

    Heippa Satu! Vaikka siinä ei olis järkeä, niin minä olen sitä mieltä, että negatiivisella mielialalla ei ole kun negatiivisia vaikutuksia. Siinäkös on helposti kierre.
    10000 on muuten mahtavan pyöreä luku mitä tavoitella. :)

  8. Pinkki Pingu says:

    Oiva kysymys ja siihen vastaus: Täydellisten naisten tuotantokausieni avulla! :D

    Hihii, blogissani on sinulle tunnustus.

  9. Outi says:

    Pingu kiitoksia kovasti. :)

Leave a Reply

See also: