Vuoden viimeinen kahvakuulatreeni

Vuoden viimeinen kahvakuulatreeni olikin tekniikan tsekkausta. Käytiin Marin kanssa läpi eri liikkeet. Siinä, että neuvoo jotakuta toista on se mahtava asia, että joutuu oikeasti miettimään miten itse kuulaa nostaa. Mitkä on omat vahvuudet, heikkoudet, parannuskohteet,… Tällainen ajatustyö on todella palkitsevaa – todennäköisesti molemmille. :)

Ei sitten tehtykään kummankaan treeniohjelmalla vaan kisakuuliin tuntumaa hakemalla. :) Tämä video on muuten vain pieni pätkä siitä reilusta 50 minuutista ja monta juttua oli jo läpikäyty. Ja ihan niin kuin minunkin omista tekniikkavideoista näkee, oppimista on vielä paljon, mutta paljon on jo opittuakin. :)

Tulipa itsekin työnnettyä ja temmattua sun muuta. Edellispäivän treenin jälkeen en mitenkään olisi pystynyt tekemään ohjelman mukaista treeniä rpm:lleen. Tämä oli tosi hyvä vaihtoehto ja jatketaan siitä sitten ensi vuonna.

Ja juu, kyllä minäkin nyt tartun kahteen kuulaan. Ihan heti ne ei asettuneet kovin hyvin otteeseen. Olen minä välillä Wellnessissä tehnyt kahdella kuulalla, mutta tähän asti ei ole ollut tuplia omasta takaa. Nyt on. :)

En tiedä vielä mikä minun suhteeni kahdella kuulalla tekemiseen on. Suunnitelmissa ei ole siirtyminen kahteen kuulaan kisoissa vaan teen esimerkiksi Haapajärvellä yhdellä kuulalla. Haluan kehittyä nimenomaan OA tekniikoilla. Toisaalta kun ohjaan tällä hetkellä Vaasassa miesvoittoista porukkaa, niin haluan oppia itse kahdenkuulan tekniikan. Kaikki uusi ja erilainen on hauskaa.

No ja onhan tuo aika tehokkaan näköistä kuvassa, kun käsissä onkin kaksi kisakuulaa. :D

Hitsi vieköön tämä vuosi alkaa oikeasti loppua. Nyt on viimeinen päivä. Huomenna mietin, mitä tämä vuosi antoi ja mitä se huomenna alkava voi tulla tuodessaan. Hymyssäsuin näitä onneksi voi ajatella.

Mari, täytyy muuten sanoa, että kyllä moni juttu naksahti eilen kohdalleen. Kyllä kisakuula antoi selvästi sitä jotain. Seuraavaksi kopinakengät? :)

Did you like this? Share it:

5 Responses to “Vuoden viimeinen kahvakuulatreeni”

  1. Mari says:

    Joo kopinakengät ehottomasti! Vaikka noi nykyset mätsääkin hyvin ton pinkin possukuulan kans ;)

  2. Outi says:

    Täydellisesti!

  3. anzuppi says:

    Hyvä meininki! :)

  4. Tuikku says:

    Itse aloitteleva kuulailijana en kyllä huomannut tuossa ohjaamisessasi mitään sellaista ohjausta, josta olisin itse saanut jotain opittavaa. Eikö ohjaus kuitenkin ole sitä, että sanotaan ja korjataan, mitä on korjattavaa ja opastetaan, miten korjaukset tulisi tehdä? Vaikka ilmeisesti ohjattavasi on jonkin verran kuulaillut jo aikasemmin, niin kyllä hänkin varmaan haluaisi ihan konkreettisia neuvoja mitä pitää korjata ja miten.
    Eikös hyvä opastaja ole sellainen, joka osaa korjata ja opastaa toiselle mitä parannettavaa on ja miten se tehdään?

  5. Outi says:

    Ennen tuota videota oli nimenomaan käyty niitä opeteltavia juttuja läpi, että kyynärpää pysyisi lähellä kroppaa jne. Tuossa enemmän kokeiltiin, että miltä se tempaus uudella kuulalla tuntuu. Kisakuula on aika muutos entiseen ja mahtavasti se asettui juuri oikeaan asentoon. :)
    Ja ihan kaikkea ei siis kerralla pysty korjaamaan vaan se tapahtuu askel kerrallaan.

    Anzuppi, meillä oli kyllä tosi hauska ilta. :)

Leave a Reply

See also: