Heiaheia mikä hiihtolomaviikko

Kylläpä minä olinkin väsynyt ennen hiihtolomaa ja Heiaheia on näyttänyt aivan tyhjää, kun ne vähätkään liikunnat mitä tuli tehtyä jäi merkitsemättä. Nyt alkaa lyyti kirjoittaa. :)

Hiihdon vuoro on tänään ja laskettelun kai huomenna tai viimeistään ylihuomenna, mutta liikuntaa on sentään tullut ja enemmän kuin monipuolisesti tavalliseen verrattuna.

Monella tapaa olen elänyt tämän hiihtoloman alun todella matalalla profiililla tietämättä edes missä puhelin on. Kyllä minä huomasin sisäisen väsymyksen tosiaan jo muutama viikko sitten ja nyt on ollut akkujen lataamisen paikka. Mikäpä muu niitä akkuja yhtä hyvin lataisi kuin se, että liikkuun kun liikututtaa, laulaa kun laulatuttaa ja antaa hiihtoloman virkistää. Sen jälkeen tai no ehkä hiljalleen jo nyt minusta alkaa ehkä olla taas hyötyä ympäristölleni. :)

Huomasin muuten, että laulamisellekin on Heiaheiassa oma merkkinsä. En kuitenkaan ala merkkaamaan mitään sellaista vaan pysyn ihan vain liikuntamerkinnöissä.

Noista liikuntamerkinnöistä kohokohtia taitaa olla kaksi. Ensimmäiseksi sulkapallo, joka kuuluu minulla lajivalikoimaan yleensä vain kesällä. Edellisestä sisäsulkapalloilusta taisi vierähtää kymmenisen vuotta. :D No sain kyllä juosta sulkapallon perässä sitten ihan riittävästi, mutta jospa talvisulkapalloilu saisi jatkoa.

Toinen kohokohta on eiliset kevyet kahvakuulanostot. Vaikka pelkäsin, että sulkapallo + keilailu yhdessä äkkiseltään oikean käsin rasitteina tekisivät vähemmän hyvää nostoille, niin eipä niinkään. Jos lauantaina tein kevyen kahvakuulatreenin varsinaisen treeniohjelman ulkopuolelta niin niin tein eilenkin, mutta jo pidempänä versiona samalla kun miehet pelasivat uutta PS3 move peliä.

2 min tempaus 8 kg rpm 15

4 min tempaus 12 kg rpm 15

4 min OAJ 16 kg rpm 12

4 min OALC 12 kg rpm 12

6 min tempaus 8 kg rpm 15

6 min OAJ 8 kg rpm 15

6 min OALC 8 kg rpm 12

Kevyet 8 kg:n sarjat teki sen, että nyt ei tunnu oikeassa kädessä enää ollenkaan! Ja tänään saan ottaa illalla oikeasti reippaan otteen kahvakuuliin. :)

Niin ja sellainen tempauksen rentous on alkanut löytyä. Yksittäisiä tempaussarjoja en ole Heiaheiaan merkinnyt, mutta onneksi niitä on tullut tehtyä tässä hiljaisemman kaudenkin aikana.

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Heiaheia mikä hiihtolomaviikko”

  1. Mari says:

    Onks puhelin hukassa edelleen ku soitin sulle päivällä!! :D

  2. Outi says:

    Hups. On se aina jossain… :D

Leave a Reply

See also: