Kun työt painaa päälle…

Melkoisen kiirettä on töiden suhteen. Työpäiviä saisi venyttää ihan vapaasti, työt ei tekemällä lopu ja juuri nyt on pidettävä kynsin hampain kiinni siitä, että ei anna stressille täysvaltaa.

Millä konsteilla te pidätte kaikkein kiireisimpinä aikoina huolta itsestänne? Minä nimittäin olen oikeasti miettinyt, että jos vaan antaa itsensä ajelehtia, niin siinä kävisi pian kuin entisinä aikoina. Sitä unohtaisi itsensä.

Kun on useamman päivän tehnyt töitä putkeen, sopivasti iltapalaveri USAan jonain päivänä niin, että se loppui vasta kuuden jälkeen ja liikunta jäi peräkkäisinä päivinä – niin siinähän vallan jähmettyi. Kun oikein pakotin itseni torstaina pyörälenkille useamman vähemmän liikkuvan päivän jälkeen ja aivan väsähtäneenä, niin se uskomattoman upea jälkifiilis ja matkalla silmien avautuminen sai suorastaan häpeämään itseään. Miksi ei pakottanut itseään vähän niinäkin päivinä tekemään jotain, kun “aikaa ei ollut” eli sen ajan istui lähinnä sohvalla. Niin ja siis istuin sohvalla tekemättä mitään, vaikka karkkiväriset kahvakuulatkin oli näköpiirissä. Tai no, keskiviikkona tein muuta, mutta en aktiiviliikkunut.

Vaikka minä en osaa olla paikallani nykyään yleensä ollenkaan vaan tunnen itseni kahlehdituksi, jos joudun olemaan vaikkapa jollain vierailulla aivan paikoillani ja nyt oli kyse vain kolmesta peräkkäisestä sohvaperunoinnista, niin silti jämähtämisen vaara taitaa olla olemassa. Eiköhän se ole meillä kaikilla? Olosuhteille ei saa antaa valtaa. Valta on oltava omissa näpeissä!

Yllätin itseni äsken lipsahtamasta ajatukseen, että jos tekisin yhden päivän verran töitä viikonloppuna, niin minähän olisin taas niskanpäällä töiden määrässä. NO EI MITÄÄN JÄRKEÄ! Työt ei lopu, niitä tulee aina lisää ja nyt on sunnuntai ja aurinko paistaa.

Heti lenkkarit jalkaan ja Doriksen kanssa metsään. Päivällä ehkä Tropiclandiaan, kun ilmaisten pääsylippujen voimassaoloaika uhkaa päättyä.

Aurinkoista ja liikkuvaista vapaapäivää kaikille! :)

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Kun työt painaa päälle…”

  1. Soile says:

    Minulla ei valitettavasti ole tärkeään kysymykseesi mitään hyviä vastauksia, mutta halusin vain kommentoida, että sama homma täällä: helposti antaa itsensä ajelehtia entiseen elämäntyyliin. Minulla käy ihan selvästi niin, että liikunta helposti kiireessä jää, ja sitten liikunnan myötä syöminen menee ihan hulluksi myös. Kiireessä ei muutenkaan “ehdi” laittaa kunnollista ruokaa, ja ihan selvästi liikkuminen myös motivoi minua syömään terveellisesti.

    Joten kiire ja stressi ovat tavallaan kaksin verroin vaarallisia. Pitää kai vain itseään muistutella, että olo on paljon parempi kun liikkuu ja syö hyvin. Ja juuri noin kuin kirjoitit, aina lenkillä sitten huomaa, että tämähän on aivan ihanaa!

  2. Outi says:

    Ehkä sitä pelkää välillä vähän liikaakin, että lipsuu entisenlaiseen elämänrytmiin tai sitten se pelko on aiheellinen. En tiedä. Syöminen kyllä tosiaan on toinen juttu, joka stressaavampana kautena kärsii.
    On se onni, että liikunnasta tulee niin hyvä olotila ja mieli, ettei moista voi millään muulla korvata. :)

Leave a Reply

See also: