Ei se polkupyörällä kaatuminen nyt NIIN paljon satu

Takana 41 km lenkki – ja yksi kaatuminen. :D Olisi hyvin voinut pistää vedonlyönnin käyntiin ja tulos olisi saattanut olla kumpi tahansa.

Oli mahtava polkea klossien avulla! Jotenkin jalat rullasi heti alusta lähtien niin ihanasti ja selvästi kevyemmin kuin ennen. En tiedä miten hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti se polkemistekniikka toimi, mutta hyvältä se tuntui. Kävin Laihian kautta Jakkulassa ja siitä eteenpäin. Koska takaisinpäin oli lähinnä myötätuulta, niin ajoin saman takaisin, enkä oikaissut hiekkatietä kotiin. Mutta kuinkas sitten kävikään…

Olin ihan ajatuksissani ja poljin menemään tien reunassa, kunnes lähestyin noin 33 km kohdalla tien ylitystä pyörätien puolelle. Autoja tuli molemmista suunnista, joten hidastelin ja kyllä minä käskin jalkoja irrottautumaan polkimista, mutta ei ne vaan totelleet. :D

Kuin hidastetussa filmissä tunsin, että nyt otti ohraleipä ja minähän kaadun. En pyristellyt vastaan vaan suorastaan sulokkaasti annoin itseni kellahtaa tien pientareelle, kun pikavilkaisulla näin, ettei siinä kummempaa ollut vastassa. Ihmeen vähän se sattui! No sattui kyllä, kun siitä pomppasin ylös ja lähdin eteenpäin. Jonkun aikaa harkitsin, että pitääkö soittaa hakija, mutta hetkessähän se polvikin taas vetristyi.

Olin kyllä enemmän huolissani lemppari juoksuhousuistani kuin itsestäni. Kivasti oli pölyssä ja hiekassa ja huiskaisin vauhdista vaatteitani, mutta en jäänyt tien viereen näyttämään siltä, että jotain olisi tapahtunut. :D

Polvi on siis vähän puhki ja kyynärpää naarmuilla, mutta eipä kai muuta. Tai huominen näyttää mustelmatilanteen, mutta viime kesänä kaaduin paljon pahemmin kissa sylissä, kun vein sitä pihahäkkiin. :)

Että semmoinen kantapään kautta opetus. Lenkki oli kyllä kokonaisuudessaan suorastaan nautinnollisen mukava ja kesän pisin tähän mennessä.

Did you like this? Share it:

7 Responses to “Ei se polkupyörällä kaatuminen nyt NIIN paljon satu”

  1. Ammi says:

    No niin, se on sitten tehty. Tästä eteenpäin sitten pystyssä. Onneksi ei sattunut pahemmin! Kädellä jos ottais vastaan, niin siinä saattais käydä huonomminkin.

  2. Outi says:

    Juu, minä vähän niinkuin pyörähdin polven ja lonkan kautta ja pidin hartiatkin aika pyöreänä, enkä työntänyt kättä väliin. Enpä usko, että kaadun enää toista kertaa. :)

  3. Eija says:

    Hurjaa urheilua ja hurjat kilometrit. Otan osaa! Nimimerkki: sukka ja nahkakenkä rikki + neljä varvasta auki… PS. En siis “kellahtanut sulokkaasti”. Toisella puolella tietä kulkenut mies huusi: “Oot sä vielä elossa?” Uskomaton suoritus. ;)

  4. Outi says:

    Voi ei! Tuo kuulostaa hurjalta.
    Minä en antanut kenellekään autoilijalle mahdollisuutta huuteluihin, kun kiipesin niin äkkiä pystyyn ja olin kuin ei mitään… Ja “sulokkuutta” edisti paljon se, että en pystynyt näkyvästi rimpuilemaan vastaan, kun ne jalat oli kiinni niissä polkimissa.

  5. Hiluvitku says:

    Eiköhän kaikkien pidä edes kerran klosseilla kaatua. Itse olen kaatunut lukkopolkimien ansioista monta, monta kertaa silloin kun ne oli miula maastofillarissa käytössä, kerran onnistuin itseäni leukaankin potkaisemaan ja saamaan lievän aivotärähdyksen. Nykyään käytän maastossa ihan vaan flättejä, vaikka nekin melkoiset tappajat osaavat olla jos huolimattomasti ajelee. Mukava blogi sinulla, koukussa olen :)

  6. Michelle80 says:

    Juu lukkopolkimilla on kiva polkea. Saa ihan eri tatsin =)
    Eikö teillä ollut muuten se juoksumattokin? Kun en muista lukeneeni siitä pitkään aikaan. Onko sen käyttö jäänyt?

  7. Outi says:

    Hitsiläinen, miten itseään pystyy potkaisemaan polveen. Hilavitku, tuo kuulostaa oikeastaan lohduttavalta ja valmistaudun kaatumaan toistekin. :)
    Michelle, en minä kesällä sitä käytä ja talvellakin jäi aika vähälle.

Leave a Reply

See also: