Kehonhuoltoa

Tämän päivän aihe on kehonhuolto. Menen puoli yhdeltätoista sinne Pentti Niemen käsittelyyn ja täytyy myöntää, että tässä on tullut harrastettua ajatustyötä kovasti. Miksi selkä kipeytyi keväällä? Mikä sen aiheutti ja miten saan sen pysymään kunnossa.

Liikuntaan liittyen on kaksi asiaa mielessä: alkulämmittely ja venyttely.

Alkulämmittelyä olen lisännyt huomattavasti entiseen verrattuna ihan joka treeniin siitä kesäkuun viimeisestä maanantaista lähtien, kun aloitin suorastaan uuden treenikauden. Kun asiaa mietin, niin ennen lämmittelin huomattavasti vähemmän ja siihen taisi olla aivan kummallinen syy. Ehkä takaraivossa oli tunne, että jos minä hirmuisesti lämmittelen, niin minun kuntoni ja jaksamisenihan menee jo siihen… Ihan pähkähullua! En minä nyt ihan suoraan niin tunnusta ajatelleeni, mutta vähän siihen suuntaan. Ehkäpä niin.

Venyttelen kyllä hyvin yläselän melkeinpä poikkeuksetta ja olen siis venytellyt ennenkin, mutta venyttelenkö riittävästi alaselkää. Siinäpä kysymys. Ehkä nyt onkin käynyt niin, että olen keskittynyt liikaa lapaluiden seutuun ja unohtanut, että vyötärönseudun paikkeetkin on saatava venymään. Siinä riittää todellakin kehitettävää ja ehkä siinä on sitä aitoa syytä, miksi kevät teki tepposet.

Liikunnna ulkopuolelta löytyy ehdottomasti myös selkää kuormittavia juttuja ja aivan kaikkein tärkein on istuminen. Minä istun paljon työssäni ja kevään varsinkin tein sellaisia hommia, että istuin siellä kuin tatti paikallani, enkä lähtenyt juuri ollenkaan liikkeelle.

Kun ensi maanantaina menen töihin, niin aion pitää todella tarkasti huolen siitä, että työpisteen säädöt on kunnossa. Vielä enemmän pidän huolen siitä, että säädän itseni istumaan kunnolla! Ei mitään valumista ja liian pitkään paikallaan olemista vaan selkä pitää pitää vähän enemmän liikkeessä keskellä päivääkin. Tuoliakin täytyy miettiä, koska se ei ole minulle paras mahdollinen. Keskimääräinen on minulle aivan liian suurta.

Varmasti on muutakin, mutta nuo kolme on erityisesti mielessä. Saapa nähdä mitä asiantuntija sanoo selästäni ja sen kunnosta. Jänskättää, jänskättää kovastikin ja edelleen on sellainen anteeksiantava olotila mennä tällaisena tavallisena tallaajana urheilijoista huolta pitävälle asiantuntijalle.

Mutta sinne vaan. Saapa nähdä… :)

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Kehonhuoltoa”

  1. PeeKoo says:

    Vink vink: jouduin laittamaan kännykkääni sellaisen muistutus viestin joka päivälle klo 10.00 ja klo 13.00, jotta muistan nousta siitä työtulistani ylös myls muinakin aikoina kuin vain ruokatunnilla tai kahvitunnilla. Tämä oli minulla yksi tavoitteistani kuntoutuksessa ja siitä aion pitää kiinni nimim. “hartiat jumissa – alaselkä kipeenä pitkien istumisjaksojen jälkeen”

  2. Outi says:

    Hyvä vinkki!
    Minulla oli aivan mainio murjonta ja rusauttelu ja akupunkteeraus ja vaikka mitä. Opin itsestäni hurjan paljon ja selkä on nyt hetken teipattuna jne. Illalla sitten lisää, kun ehdin koneelle. :)
    Treeni-into on aivan järkyttävä! Ihana tietää, että selässä ei ole mitään rikki tms. vaan kyse on ihan hoidettavasta tilanteesta ja treenatakin saa. Tosin tänään pitää malttaa ja olla hissukseen. Ajattelin kokeilla siis minigolfia. ;)

Leave a Reply

See also: