Puntaripelkoa

Parina aamuna kiepahdin jo puntarin vierestä, mutta en uskaltanut nousta sille. Mietin, että teinkö karhunpalveluksen itselleni, kun kirjoitin kuun ensimmäisenä täällä, että paino tippuu nyt kuin itsestään. Takana on hurja viikko siinäkin mielessä, että varsinkin itse pitkää matkaa ajellessa mutustelin karkkia ja muutenkin kiire on vienyt huomion fiksuista syömisistä.

Olin siis ihan varma, että nyt puntarilla räjähtää…

Ihan turhaan, huh helpotus. 1.8. olin painanut 300 g enemmän kuin tänään aamulla. Jopas jotakin ja meinasipa silmät tipahtaa päästäni. Olihan se todellakin positiivista, kun ei tosiaan ole asian eteen mitään ajatuksella tehnyt.

On se kummallista tuo puntarilla käyminen. Välillä se on pakkomielle ja välillä siihen ei vaan haluaisi (uskaltaisi) nousta.

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: