Minigolfin Vaasan mestari aloittelijoiden sarjassa

Tuota, öhöm, tuota noin, olen juuri nyt hieman hämilläni. En ehkä sitä, että olin aloittelijoiden sarjan paras tänään minigolfissa, koska meitä ei ollut kuin pari eli olisi voinut käydä ihan kuinka vaan, mutta se millä tuloksella…Olisin ollut normaali naistensarjassakin ainakin hilkulla pronssimitalin syrjässä kiinni.

Uusi repäisy ja hurja kokeilu oli siis tänään osallistua minigolfin betoniratojen Vaasan mestaruuskisaan. Aamulla kyllä melkein lähdin karkuun, kun joskus vähän ennen yhtätoista saavuin sinne kentälle ja näin ihmisiä treenaamassa. Koko aivotoiminta huusi, että Karkuun! Ei, minä en saanut nimeäni pois listalta ja siellähän olin jumissa.

Ennen kisaa kiertelin ratoja harjoituslyöden ja muistellen, että mitä ja miten pitikään tehdä. Sain neuvoja kokeneelta minigolfaajalta, joka on kertonut minulle miten radat täytyy suorittaa ja jolta myös lainaan palloja. Montakohan palloa siinä kierroksessa tarvittiinkaan? Käytin yhteensä 11 erilaista palloa kierroksen aikana ja vain kolme niistä omia. On se melkoista säheltämistä siinä mielessä. Huovalla riittää onneksi pienempi määrä palloja ja siellähän minä tavallisesti pelaan.

Kun kisa lähti liikkeelle, niin taisin selvittää ensimmäisen radan yhdellä lyönnillä, toisen kahdella ja kolmannen taas yhdellä lyönnillä. Neljännellä radalla jähmetyin. Jokainen lihas jäykistyi kauhistuksesta! Siitä tuli seiska eli ihan plörinäksi meni. :D Mutta toisaalta taisin hoitaa sen jännityksen kerta heitolla, eikä sen jälkeen enää ollut suurempia ongelmia.

Ensimmäinen kierros 40 lyönnillä (yksi yli oman ennätyksen), toinen kierros 37 lyönnillä eli oma upea ennätys ja kolmas kierros 36 lyönnillä. Tein kaksi kertaa oman ennätykseni! Yhteensä tulos oli siis 113.

Oli se jännä ja hauskaa ja kerta kaikkiaan fantastista, kun varsinkin toisen kierroksen loppupuolella oli niin hyvä olotila ja ne radat upposivat hyvin usein yhdellä lyönnillä. :)

Vaasan mestari… :D Tälle Saa nauraa ja nyt oikein tosissaan, mutta nelisen viikkoa tai siis vähän alle minigolfanneena tuo oli ihan järjettömän hyvin. :)

Did you like this? Share it:

9 Responses to “Minigolfin Vaasan mestari aloittelijoiden sarjassa”

  1. Titta says:

    Onnea mestarille! :D
    Sinä se melkonen olet, kun tuosta vaan nappaat itsellesi mestaruuksia! Hieno homma!

  2. Outi says:

    Öööh, tuota, tämä on kyllä ensimmäinen mestaruus tai edes läheskään jotain sellaista, mutta siis käsittämätöntä… :D
    Kiitoksia Titta :)

  3. Soile says:

    Onnea! Huippujuttu, että menit, ja tosi hienoja saavutuksia itse kisassakin! :D

  4. Outi says:

    Kiitos Soile. :) Siis juuri se osallistuminen ja varsinaiset tulokset siinä hämmästyttäviä olivat. :)

  5. Brego says:

    Onnea mestarille! :)

  6. Outi says:

    Kiitos Brego. :)

  7. M says:

    Onnea mestarille. Itsekin vähän lajia kokeilut, joten tiedän että tuloksesi ovat huikeita!

  8. Outi says:

    M, kiitos. :)
    Kuulin tosiaan useammalta pelaajalta, että tulos oli tosiaan hieno. :)

  9. [...] Yllytyshulluna huovan viikkokisojen lisäksi uskaltauduin Vaasan mestaruuskisoihin betonille jo elokuussa. Jestas, meinasin karata paikalta siinä kisaa odotellessani, mutta neljäs kertani betonilla toi aloittelijoiden sarjan Vaasan mestaruuden. [...]

Leave a Reply

See also: