Operaatio työpiste kuntoon

Aamu alkaa erilaisena, kun ensitöikseen konttii pöydän alle. ;)

Viimeistään kesäloman loputtua totesin, että se todellinen juurisyy eli root cause minun selkäkipuihini taitaa löytyä työpaikalta. En ole missään vaiheessa löytänyt tässä työpisteessä kunnon asentoa ja olin jo ehdottomasti sitä mieltä, että tarvitsen omankokoiseni työtuolin (varmaan tarvitsenkin). Toisaalta olisin myös halunnut jalkojen alle sellaisen korokkeen, jota aina ennen olen käyttänyt.

Mutta yksi juttu on, jonka olisin voinut tehdä jo ajat sitten, enkä vain ollut tehnyt. Tämä työpöytä on ollut melkein ylimmässä asennossaan edellisen pitkän istujan jäljiltä. Minä taas olen aivan lyhimmästä päästä ja on aivan selvä, että kahden äärimmäisen eripituisen ihmisen säädöt pitää olla äärimmäisen erilaiset.

Tästä siis lähdin tipauttamaan työpöytää “omalle tasolle”.

Ja tähän työpisteen alasajolla tultiin.

Nyt “yltää jalat maahan”, tuoli on alimmissa säädöissään ja käsivarret lepää mukavasti pöydän pinnalla. Siis toisin sanoen, nyt asento on aika lähellä optimaalista. :)

Ja miksi en tehnyt tätä aikaisemmin? Sanopas muuta! Minä sentään tiesin paremmin kuin hyvin mitä olisi tehtävä, koska olen joskus ollut vastuussa työpisteiden ergonomiasta. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä?

Toivottavasti te olette paljon järkevämpiä kuin minä ja ette pistä selkäänne rikki näin tyhmän asian takia. Minusta nimittäin tuntuu, että osuin täsmälleen oikeaan juurisyyhyn… Kerron kyllä myöhemmin onko tällä ollut vaikutusta.

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Operaatio työpiste kuntoon”

  1. [...] täällä blogissakin, miten laskin työpöydän ihan alimpaan asentoon. Oli se homma ruuvata jalat yksi kerrallaan. Vaan kylläpä kannatti. Se säätäminen, [...]

  2. [...] kertoo, että vasta elokuun lopussa 28. päivä tajusin, että työpisteelle piti tehdä jotain. Olin tehnyt yli vuoden töitä työpisteessä, joka oli edellisen asukkinsa eli varsin pitkän [...]

Leave a Reply

See also: