Liikunta lauantai

Zumbaa, sitä ehdottomasti tähän päivään tarvitaan! Aamu alkoi metsälenkillä koiran kanssa. Se on kyllä ainut paikka, missä kestää tuota märkyyttä. Teitä pitkin ei kerta kaikkiaan kestä kulkea kuraten itsensä ja koiransa, kun asfalttitienkin reunassa se kura on olemassa. Metsässä taas sammalmättäät jaa varvut ja heinikot ja muut, siellä on suorastaan hauska kulkea. Sellaiset tallikengät on muuten aivan parhaat märkään metsään. Ne ovat vähän kuin vaelluskengät, jäykemmät toki, mutta kumimainen alaosa pitää varpaat takuulla kuivina. Pari vuotta sitten ostin ne kengät ja kyllähän on kilomerejä kertynyt syksyllä ja keväällä sekä talven märimmillä keleillä.

Seuraavaksi olisi vuorossa siivousta ja sitten ehkä jo siellä täällä välissä zumbaa. Olen antanut itselleni luvan zumbata tänään niin paljon kuin sielu sietää. :D Jemmassa on monta hyvää linkkiä ja salainen uusi zumbauspaikkani, jossa on tilaa aivan mainiosti. Sinne zumbauspaikkaan täytyy vaan saada televisio järjestettyä, mutta kannettava järjestyy jo, kun meidän langaton verkko antaa siihen mahdollisuuden. Hurraa tekniikkaEdit!

Ihan pakko muuten päästä irrottelemaan viikon jumitukset. Tällä ne lähtee. Saa nähdä montako kertaa täytyy yrittää, että pääsee edes lähelle sitä mitä haluaa. :) Reggeatonia siis Kuubalaisen “Lady Salsan” tyyliin. Ei varsinaisesti zumbaa, mutta zumbahan käyttää paljon reggeatonea.

Iltapäivällä on vuorossa koiran kanssa tottiskentän laidalle menemistä. Sitä ennen on pakko tehdä lenkkiä, koska meille tämä on erikoisprojektin osa, jota varten täytyy höyryt päästellä etukäteen. Toimii siis sekä ohjaajalle, että koiralle eduksi. ;)

Ja ilta. Zumbaa, zumbaa, salsaa, mitä vaan, kunhan lantio keinahtaa. :D Ja illalla taas lenkille ja saunaan. Ei hullumpi suunnitelma!

Did you like this? Share it:

14 Responses to “Liikunta lauantai”

  1. See says:

    Oho! Jokos sullakin lantio irtoaa noin lennokkaasti?

  2. Outi says:

    Ainahan sitä voi kuvitella, että on noin lennokas. :D Ei todellakaan. Mutta täytyy myöntää, että lantion irtonaisuus on kehittynyt ihan valtavasti siitä, kun zumbailun aloitin. Niin ja vielä lantion pyöritystä vaikeampaa on minulle ollut yläkehon hytkytys. Se ei meinannut millään onnistua, mutta nyt olen pikkuhiljaa päässyt juonesta kiinni.

  3. Teea says:

    Yläkehon hytkytys liitettynä siihen alakehon ravisteluun oli aluksi vaikeaa…tai oliko se sitä, et pelkäsi joka paikan hyllyvän :-D Nooh, piutpaut hyllymisille,nyt hytkytellään ja reilusti.

    Tälle viikolle on tullut zumbattua ihanan paljon…vieläkin menisi tunti tai pari, mutta Sjoelle ei ehdi tänään ja huominen oli peruttu, jonne ajattelin mennä. Joten lenkkiä tiedossa tänään. Maanantaina sitten taasen zumbaillaan ja vielä en osaa sano, että onko se tunti vai kaksi. Viime maanantaina kaksi tuntia meni kuin vilauksessa ja uskomattomasti sitä jaksoi painaa kaksi tuntia täysillä :-)

  4. Outi says:

    Jos maanantaina on vuorossa kaksi tuntia zumbaa, niin minä myös! :)

  5. Tiitta says:

    Moips!

    Piti tulla vastavierailulle. :D

    Uskon, että tämän hetkisellä tyylilläni kilot tulevat pysymään myös poissa, sillä pyrin syömään terveellisesti ja tähän mennessä ei vielä nälkä ole kertaakaan ollut. Tai jos on ollut, silloin en ole vielä syönyt tarpeeksi kaloreja. Eli olen keskittynyt ruuan laadun parantamiseen ja sellaisten muutosten tekemiseen jotka voin pitää koko elämän. Sallin itseni syödä herkkuja, mutta rajoitetusti. Ei enää kokonaista suklaalevyä, vaan suklaapatukka riittää ihan yhtä hyvin. Eli kyllä tämä on kokonaisvaltainen elämäntaparemontti.

  6. Outi says:

    Kokonaisvaltaisissa elämäntaparempoissa on voimaa! Itselläni suurin remonttikohde on ollut liikunta. :)

  7. ansku says:

    Hyvä viedeo.
    Tän viikon saldo on 2 zumba tuntia eri ohjaajilla, molemmat tosi hyviä ja yks tunti cha chaata ..

    Tänään siivosin tuon zumbahuoneen uuteen uskoon ja samalla pyöri zumban flat abs ja zumba live ja tein sellasii muutaman minuutin pätkiä aina välillä. Tuli hiki…nyt jatku muualla siivous ja sitten zumbaa viel välillä :)

    Oon koukussa

  8. ansku says:

    Hei millaset kengät teillä on zumbassa?
    Mulla on reebokin aerobictossut, hyvät mutta toisinaan tuntuu kömpelöiltä

  9. Outi says:

    Oijoi, veistä haavassa, kun en ole päässyt ollenkaan zumba tunnille. Mutta ensi viikolla taas!

    Minulla on ihan sellaiset epämääräisen merkkiset sisäliikuntakengät, joissa oli ostohetkellä tärkeämpää punavalkoinen väritys kuin muu. Mutta toisaalta ne ovat osoittautuneet aika hyviksi. Jatkossa kyllä metsästän pohjan osalta hieman joustavampia kenkiä. Jatkan noilla, kunnes täydelliset löytyy!

  10. Teea says:

    Mulla on Rykä-merkkiset aerobick-kengät zumbassa, ihan jees kengät on.

    Tässä yks mun suosikkibiiseistä tällä hetkellä zumbassa (ei ole mikään zumbavideo, vaan jotain heppoja siinä pomppii) http://www.youtube.com/watch?v=1PzKmdryQWg

  11. Outi says:

    Hei se kappale on Pittbullin I know you want me! Jostain syystä minäkin eksyn youtube zumbailuissani hyvin usein Pittbull zumbien pariin. :)

  12. ansku says:

    Mä etsin netistä hyviä zumbakenkiä ja löysin Nike Air Kapelle kengät jotka aion käydä hankkimassa, ainakin Sportiasta saa.

    Meidän työpaikan jumpan/tanssin vetäjä sanoi että Nikellä on hyviä kenkiä jotka sopii tanssilliseen liikuntaan. Työkaverilla oli sisäpelikengät ja sen jalat alkoi sattumaan, vetäjä sanoi että ne ei ole hyvät just siks kun niissä on päkiän alla liukumaton osa mitä sisäpeleissä tarvitaan ja tanssissa taas haittaa…huomenna ehkä jo pitää Sportiaan lähteä…

  13. Teea says:

    Outi: maanantaina on vuorossa kaksi tuntia zumbaa =)

  14. Outi says:

    Ok! Täytyy järjestellä asiat sitä myöten. :)

Leave a Reply

See also: