Treenijoulukalenterin luukku 16 Tero Vaahtio

Nimeni on Tero Vaahtio ja olen 23-vuotias ratagolfari Porista. Työkseni toimin myyntineuvottelijana Länsi-Suomen OP-Kiinteistökeskuksessa.
Outi pyysi minua kirjoittamaan jotain ratagolfista, ja lähdin sitten raapustelemaan tätä blogia.

Ratagolfia Raholassa, Terokin menossa mukana

Ratagolfin pariin hurahdin ala-asteen loppuvuosina. Kesällä treenatessa kierroksia tuli helposti pelattua kymmenenkin, uneliaan nuoren pojan täytyikin siis usein laittaa kello herättämään, että kentälle ehti heti yhdeksitoista

Nuorempana pääpaino treenauksessa oli “luonnollisesti” kierrosten pelaamisessa ja tekniikan kehittämisessä, lyöntiä lyönnin perään jne.
Vanhempana olen kiinnittänyt huomiota henkisen puolen tärkeyteen, ja sen treenaamiseen. Ratagolfissa pahinta mielestäni on pelko.
Jos pelkäät koputtavasi, luultavasti myös koputat.
Ajatukset tulisikin kohdistaa onnistumista kohti, eikä virheiden välttelyyn.

Pelko-aiheeseen liittyen ehkä suurin askel itselläni kohti parempia peliesityksiä tapahtui vuoden 2007-2008 tienoilla. Huomasin, että saatoin lyödessäni ajatella “vitsi noi nauraa jos lyön puihin”. Etenkin kotikentällä ajattelin vanhemmista pojista niin. Jossain vaiheessa ymmärsin, että ensinnäkin luultavasti kukaan ei pidä epäonnistunutta lyöntiäsi naurettavana ja että toisekseen, mitä sitten jos jotain naurattaisikin? Elämä jatkuu ja epäonnistuneetkin lyönnit ovat osa sitä. Tämän myötä pelini rentoutui ja olen pystynyt käsittelemään huonoja ratatuloksia paremmin.

Ratagolfin fyysisyys voi tulla monelle yllätyksenä, mutta oma mielipiteeni on aina ollut, että jos kehostaan ei pidä huolta, ei siitä saa kaikkea irti. Lepo, hyvä yleiskunto ja esimerkiksi oikea nesteytys ja ravinto kilpailun aikana ja sitä ennen voi olla oleellinen tekijä. Moni saattaa tähän kommentoida, että “ihan hyvin mulla on kisat
mennyt, vaikka yöunet jäi vähiin ja syömisetkin oli vähän miten oli”. Mutta olisivatko kisat voineet mennä vielä paremmin, jos nämä osatekijät olisivat olleet kunnossa?

Töiden myötä harjoittelun laatuun on joutunut pistämään ajatusta, aikaa kun on yleensä se muutama tunti ennen kilpailuja. Tutuilla radoilla riittää pieni tutustumiskierros, huili, ja treenikiessi jossa tulee simuloitua kilpailua. Jos olo jäi epävarmaksi, voi siihen sitten ottaa vielä pari harjoituslyöntiä treenikiessin sisälläkin.

Laitetaan nyt loppukaneettina vielä, että kadehdin Mansen nuorta porukkaa. Nuoria sällejä (ja tyttöjä), jotka puskee toisiaan eteenpäin kohti mahdottomia hyvällä asenteella. Ja kun seuran resurssit ja harjoittelumahdollisuudet ympäri vuoden ovat vielä kunnossa, niin ei voi kuin haikailla näistä.

****************************************************************

Kiitos Tero! Ihan mahtava saada tänne treenijoulukalenteriin juttu myös ratagolfista, koska se on laji, joka on yllättänyt minut aivan täysin. En vielä tunne hyvin teitä muita ratagolfaajia, mutta alan jo varovasti lukea itsenikin siihen joukkoon mukaan. :)

Pelko, siinä on melkoinen sana. Joku aika sitten Petra Virtasen luukkun kommenteissa kerroin, että en pelkää enää juuri mitään, mutta eniten se pelko iskee Lotlaxin kakkosradan lyöntipaikalla. Pelkään sitä joka kerta! Ympärillä on aina katsojia ja jokin siinä radassa on enemmän kuin muissa…

Ja fyysisyys, se on myös asia, joka on yllättänyt myös minut. Ajattelin, että sitä vaan tullaan radalle ja läiskitään palloa iloisesti menemään. En osannut aavistaa, että yksi keskittymistä valtavasti vaativa kierros huoparadoilla väsähdyttää totaalisesti. Siis minä luulin olevani hyvässä kunnossa, enkä meinannut syksyllä jaksaa pelata kahta kierrosta peräkkäin. Uskomatonta!

Tänään tarkoitukseni oli pelata Lotlaxissa Vöyrillä viikkokisassa, mutta riparilaisen kauneimpiin joululauluihin vieminen tuli pakollisena mutkana matkaan. On siis vaan maltettava, mutta tie vie radoille aina ja heti, kun siihen on mahdollisuus. :) Tämä on minun vastapainoliikuntamuotoni. :)

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: