Joulupipareita ja tempaustahtoa

Leivoin tänään noin 500 piparia ja yhtään en ole vielä maistanut, paitsi taikinana. ;) Tosin yleensä maistan aina siinä vaiheessa, kun viimeisetkin on leivottu. Minkähän takia se tällä kertaa unohtui? Mutta ehtiihän sitä vielä. :)

Aamu alkoi aivan toisissa merkeissä yllätyksenä itsellenikin. Minä tempasin!

Se on siinä eli kahvakuula korkealla

Kun kahvakuularakkaus aikanaan iski, niin rakastuin myös tempaukseen, vaikka työntö oli minulle aika alusta lähtien (kunhan pääsin eroon ylimääräisistä zumbapompuista) se luonnollisin liike kohti yläilmoja. Minä pystyn tarvittaessa työntämään 20 kg:n kuulalla. Tempauksen oppimisesta taas varsinkin pitkinä sarjoina tuli kivinen tie.

Minulla ei ole missään vaiheessa ollut tempauksen suhteen kunnon itseluottamusta. Olen tiennyt, että tekniikassa on heikkouksia, vaikka periaatteessa olen koko ajan tiennyt ja osannut mitä tehdä – silti en ole sittenkään tiennyt mikä on vialla. Ja minä jos kuka olen sellainen, että asiat pitää olla järjestyksessä pään sisällä, että kaikki toimii.

Kun kaikki ei ole kohdallaan, niin itseluottamus nakertuu himpun kerrallaan. Välillä tuli hyviä kausia ja välillä taas heikompia ja sitten se typerä selän kipeytyminen vei jo uskon, että minä ikinä enää osallistuisin biathloniin tempauksen takia. Olen jäänyt kaikessa niin paljon jälkeen… Niin miltä jälkeen? Muiden etenemistahdilta. Mutta hetkinen, siis itseänihän vastaan minä kisaisin ja omalla tasollani.

Jos päällä on luottamuksen puute ja luovuttamismeininki, tarvitaan suuri inspiraatio ja hingun löytäminen. Koko joulukuu jo tähän mennessä on ollut inspiraation ja kaikenlaisen treeni-ilon nousua ja tänään löytyi se hurja hinku nostaa kuulaa.

Minä joka en treenaa tai käy lenkillä IKINÄ aamuisin tein heilautus – tempaus treenin aamulla. Tutkin ja mietin liikettä. Sain erityisesti alastuloon uutta “pehmeyttä”. Lopulta otin käteeni keltaisen kuulan. Jatkossa täytyy tehdä pitkiä sarjoja 12 kg:n kuulalla, mutta tarvitsin tätä nyt. Minä tiedän, että voimat kyllä riittää ja kyse on vain tekniikasta. Siispä tempaisin keltaista. En toki pitkään, mutta vajaa pari minuuttia oli riittävästi, että tiedän 100% varmasti, että mikään ei ole esteenä. Tekniikka kehittyy, voimat kehittyy ja minä pystyn.

Hitsi miten ihana tunne! :D

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: