Mitä kahden päivän kahvakuulakurssiputkesta jäi käteen

Kiitos Kukka ja kiitos Kauhajoen ja Vaasan kahvakuulakurssien osallistujat. Kyllä oli mahtavat kahvakuulapäivät ja mahtava fiilis ja treenitsemppi ihan katossa näin jälkeenpäin.

Ohjaajana mukana olemisessa on aivan oma näkökulmansa ja siis on mahtava nähdä miten porukka askel askeleelata oivaltaa asian kerrallaan. Kurssin alussa ja lopussa kuulan käsittely näyttää aivan erilaiselta. Siinä saa samalla fiilistellä ja muistella, että miltä se itsestä tuntui silloin 2010, kun olin aivan ensimmäistä kertaa Kukan opissa. :)

edit: Minä muuten myös ennen sitä 2010 kurssia sanoin, että en voi käsittää miten työntö tapahtuu. Siellä se oivallus tuli ja kuten muutamalle nyt viikonlopun aikana kerroin, niin juuri työntö on niin minun lajini ja aivan kuularakkauden ytimessä.

Itse asiassa Kauhajoella tavallaan ympyrä sulkeutui, koska siellä oli kurssilla mukana Jarkko, joka silloin 2010 oli kutsunut Kukan pitämään kurssia Kurikkaan. Oli pakko sanoa Jarkolle ääneen, että “sille tielle jäin”. :)

Tässä on muuten Kauhajoen mahtava kurssiporukka. Itse olen tietysti kameran takana.

Kauhajoen kahvakuulahauskan jälkimainingeissa

Mutta nyt siihen kahvakuulaviikonlopun antiin, jota poimin oman treenitsemppini kasvattamiseksi.

Sitä oikeasti monesti unohtaa, miten paljon on jo tähän mennessä löytänyt ja oppinut, kun koko ajan hinkuu jotain enemmän. Kahvakuulan nostamisessa kaiken perusta on kuitenkin aivan perus asioissa ja pehmeässä kuulan käsittelyssä. Ihan niin kuin Kirsi kirjoitti tempauksesta, siinä täytyy rauhottua, kuulan liikkeen täytyy näyttää kauniilta. Kun kuulan liike näyttää kauniilta, niin asiat on kohdallaan.

Kun kuulaa on nostanut pidempään, niin korjattavat virheet ja opittavat asiat on pienempiä ja näkymättömämpiä. Kuula ei retkahda näkyvästi tai se ote ei pyri siirtymään kahvan suoralle osalle vääntämään rannetta taaksepäin. Silti siinä liikkeessä voi olla varsinkin väsyneenä pitkän treenin loppua kohti itselle tuntuva “nykäys” tai hyvästä ranteen asennosta huolimatta sormet ja siis koko käsi jännittyy turhaa.

Kurssin aikana ne näkyvät ongelmat hävisivät silmissä. Silti yksi oivallus piti tapahtua kerrallaan. Kolmessa tai neljässä tunnissa pystyy oppimaan paljon, mutta se sama matka voi jatkua loppu elämän. Kahvakuulan nostamisessa ei voi pitää liikaa kiirettä vaan asiat tapahtuu askel kerrallaan.

Itselläni alkaa maanantaina aivan uudenlainen voimaohjelma ja kuulatreeni menee nyt täydellä teholla eteenpäin, mutta tärkeintä on muistaa, että voima ei ole mitään – tekniikka rules.

No olihan tuo karrikoidusti sanottu, mutta kuula ei liiku kunnolla pakottamalla, repimällä, olemassaolevan voiman avulla. Se on pehmeä liikeprosessi, jossa otetaan koko kroppa huomioon ja käyttöön. Jokaisessa kropassa on voimavaraa ja erilaisia etuja, erityisominaisuuksia ja kehitettävää. Liika voima jopa sokaisee ja pistää repimään miten sattuu, koska voima nostaa kuulaa tiettyyn pisteeseen saakka ihan helposti, mutta sen pisteen jälkeen tekniikka (ja pitkät treenisarjat) on ainoa taikasana.

Kauhajoen kahvakuulakoulutuksessa

Maanantaina alkaa uusi vaihe omassa treenissä, mutta tämän viikonlopun opit ei unohdu. Näistä on hyvä jatkaa! Vaikka kursseille osallistujat ette sitä varmasti tule ajatelleeksi, niin juuri te opetatte sille ohjaajalle aivan valtavasti. :)

Did you like this? Share it:

3 Responses to “Mitä kahden päivän kahvakuulakurssiputkesta jäi käteen”

  1. Teea says:

    Olis ollut mageeta päästä tuonne nostamaan, mut työt haittasi jälleen kerran osallistumista :( Nooh, ehkäpä sitä ajelee joskus Minnan tunneille :)

  2. Outi says:

    Jouduin minäkin venymään melkoisesti, että ehdin Kauhajoelle illaksi.

  3. Teea says:

    Nykyisessä työpaikassa työpäivä loppuu klo 17, ellei olla sitten tehtävällä kiinni, niin olis ollut melko mahdottomuus ehtiä Kauhajoelle, mut ensi kerralla sitten! Ja eilen olin kans koko päivän töis, joten ei toivoakaan osallistumisesta =(

Leave a Reply

See also: