3 treeniviikkoa ennen SM kisaviikkoa

Ilmottauduttu, osallistuminen- ja lisenssi maksettu ja treeniaika hupenee hupenemistaan… Huhhuh! :D

SM -kisoihin oli muuten ilmoittautunut 91 nostajaa. Melkoinen määrä.

Eilen ei ollut paras treenifiilis, mutta tein täsmälleen mitä olin treeniohjelmaan kirjoittanut eli silloinhan se oli täysin onnistunut treeni. No näin siis vaikka viikolla jäi yksi treeni kokonaan väliin rankan työviikon sekä kotihaasteiden takia. Onneksi kuitenkin tein keskiviikkona hieman muunnetun treenin olosuhteiden asettamissa rajoissa.

Tänään on mainio mahdollisuus testinostoon, mutta siitä tulee enemmän normi treeni kuin mitään ennätyksiä. Eiliselle oli pakko ottaa kunnon treeni, koska elämäntilanne nyt vaan on ollut haastava ja ei ollut kertakaikkiaan mitään syytä jättää tilaisuutta käyttämättä.

Olen itse asiassa tyytyväinen treeniohjelmaani. Se ottaa huomioon tekniikkahaasteet ja olen kehittynyt eritysesti kuulan alas heilautuksessa. Kuula ei pääse enää mitenkään retkahtamaan ja viemään sillä tavalla turhaan voimia. Liikkeen sujuva ja hallittu kaari on – no, melkein hallinnassa. :)

Ja jos ohjelma oli alussa enemmän apuliikkeitä, niin nyt olen siirtynyt enemmän itse OALC sarjoihin. Jos kolme viikkoa saa treenata terveenä ja hyvin, niin hyvähän tästä vielä tulee. Ehkä. Tai juu, siis ehdottomasti, koska olen tiedostanut paremmin mihin tässä ehtii ja luottamus etenemiseen on varsin hyvä.

Liftaritreeneihin testaamaan siis tänään (huonolla tuloksella Lift Me Cupiin) ja matka jatkuu!

Aikaa on?

Hassu tunne, kun tietää etenevänsä treeneissä, mutta silti on “jäljessä” paljon siitä mitä ajatteli. Luopuisiko SM-kisoista? Eeeei missään nimessä, vaikka ehkä tulostavoite vaikuttaa tällä hetkellä turhan kovalta.

Eilen oli jotenkin ensimmäinen ohjelmallisesti täysin hallittu treeni ilman vallatonta hauskanpitoa ohjelman ohi. Tai no, kun kirjoittaa hauskanpidon ohjelmaan, niin silloinhan se on luvallista. :D

No kattaus oli siis tämä.

Ja tein mitä ajattelinkin eli treeni oli onnistunut. Siihen päälle tämänpäiväisessä liftaritreenissä neljän minuutin sarjat ja tilanne on juuri se mitä nyt on.

Ensi sunnuntain liftaritreenissä olisi mahdollisuus testiin, mutta se osuu viikon liian aikaiseen, joten saatan jättää väliin ja tehdä niin kuin parhaaksi tiedän ja tunnen. Aikaa on ja ei ole ja viikot hujahtaa hetkessä!

Jaa’a. Joka tapauksessa on tosi mielenkiintoista nähdä minkälaiseen nostokuntoon tässä pääsee. Kroppa tuntuu hyvältä eli mihinkään ei siis koske. En halua rikkoa itseäni ja siksi kuulostelen aika tarkalla korvalla, mutta mikäpä on kuulostellessa, kun tältä tuntuu. :)

Lepopäivän leppoisat kahvakuula-ajatukset

Siis todellakin maltoin olla poimimatta kahvakuulaa – edes yhtä sellaista – käteeni tänään. Viime viikko meni varsin kahvakuulaisissa merkeissä ja pakko on myöntää, että ei sitä saa päästää liiallisuuksiin. Liikaa jäykistyvä kroppa ei ole nyt eduksi ja täytyy sanoa, että varsinkin “forkut” antoi tuntea, että kahvakuulaherkkua ei ole tullut ihan tässä määrässä harrastettua pitkään aikaan. :)

Onni on syy treenata ja kahvakuula johon tarttua, myös silloin, kun mies toipuu tyräleikkauksesta, eikä häntä voi jättää kahden kesken kaksivuotiaan kanssa. Treenit pysyy kotona ja treeniajat on mitä on, mutta kyllä sellaisiakin hetkiä löytyy. Kisatreenit siis jatkuu ja hieman syvemmällä tekniikkaviilauksella kuin alussa. Tekniikkahan se tässä on alunperinkin koukuttanut ja toimii koukkuna edelleen. Kahvakuulaurheilu on laji, jossa tekniikka on tuskin koskaan täysin kohdallaan ja hitsi vie kahden asian yhtäaikainen korjaaminen on lähes mahdotonta.

Treenit on toki mielessä, mutta myös se miten sovittaa yhteen työkuviot ja kahvakuulan nostamisen. Voimavarat pitäisi koko ajan mitoittaa oikein ja osata olla fiksu. Treeniohjelmani on tällä kerralla hauskanpidon lisäksi huomattavasti väljempi kuin aiemmilla kerroilla.

Piti ihan pysähtyä miettimään asiaa hetkeksi nyt kun tuon “ääneen” kirjoitin. En tiedä vielä mitä tämä väljyys tuo tullessaan. En siis puhu nostamisen määrästä, joka oli viime viikolla huipussaan, mutta koitan olla vetämättä itseäni piippuun.

Jaa’a. Tavoite on pysyä terveenä ja nostokykyisenä tulevat viikot. Tavoite on myös koko ajan edetä, mikä ei toistaiseksi ole ollut liikaa vaadittu. Päivä ja viikko kerrallaan kohti Haapajärven kisoja. :) Omalla tahdilla ja tavalla sovitellen.

edit: 18 päivää karkitta. Ei paha, varsinkaan kun mielitekoja ei ole montaa ollut tämän tauon lopettamiseksi. :)

Toista treeniviikkoa viedään ennätysten merkeissä

Tätä temppua en ollut ennen tehnyt. :) Pieni askel vakavemmalle kahvakuulaharrastajalle, mutta suuri askel minulle. Siinä se lepää 26 kg ja annoin levätä puolen minuutin pidot saman tien. :)

Aivan oikeasti keväällä oli tiukkaa 24 kg:n nostaminen pään yläpuolelle, mutta nyt tuo 26 heilahti niin kevyesti ensimmäistä kertaa rinnalle, että hölmistyneenä tajusin, ettei sen ylös nostaminen voi olla sen kummempi temppu. Ei ollutkaan!

Okei, en ole ollut näin vahva nostamaan kuulaa aikaisemmin tai siis minun pääni ei kai ole ollut yhtä vahva. En valita vaan jaksaa hymyilyttää tätä kirjoittaessakin. Ja jos nyt treeniohjelman suhteen olen mennyt toistaiseksi enemmän hauskaa pitäen kuin vakavasti ohjelmaa kirjoittaen, niin suon sen kyllä itselleni. Parasta on, kun nostaminen maistuu.

Nostaja toki voisi olla vähän hoikempi, mutta minusta tuntuu, että kuukausikin eteenpäin, niin niin se tällä menolla onkin.

Mutta tämä järjestely, että kotona ja salilla on vähän eri kuulakattaus taitaakin toimia hyvin. Kotona siis 8 kg, 18 kg ja 24 kg ja loput kuulat asuu salilla, joten siellä oli automaattisesti vuorossa 12 kg, 20 kg ja 26 kg. Niillä mentiin ja edistystä on havaittavissa muuallakin kuin pääkopassa.

Onko oranssi uusi vihreä? Kyllä se taitaa olla. :) 24 kg:n (ja 20 kg:n) täytyy tämän jälkeen tuntua kevyemmältä ja tosiasia on, että tällä hetkellä pääjumeja ei ole, paitsi ehkä jos alan temmata jotain 20 kg:n kuulaa suurempaa ja siihen ei nyt ole aikomuksia.

Huomenna on vuorossa lepopäivä ainakin raudan kahvasta, mutta voi jestas miten hyvältä treenin jälkeen tuntuu. Se vaan on … karkkia. ;)

Kukaan muuhan ei niitä kuulia nosta puolestasi tai tee yhtään mitään muutakaan puolestasi, kun liikkumisesta ja kunnon paranemisesta on puhe. Onni on saada tehdä se itse ja nauttia tuloksesta heti hyvänä olona ja ennätyksistä harva se treenikerta kohti kisoja.

Näin vuodenvaihteen jälkeen on taas ties mitkä laihdutuskuuriohjelmat alussa. Se on pistänyt mietityttämään, että mitä sitä taas tarkistaisi omissa elämäntavoissa. Jouluflunssan jälkeen olin tosi turvoksissa, mutta onhan tuo jo hieman tasoittunut. Karkitta olen elellyt nyt 13 päivää, kun aloitin varaslähtönä ennen vuodenvaihdetta. Satuin fb:ssä kyselemään tykkäyksillä karkittomien päivien lukumäärää ja reilu 40 päivää mennään näin ainakin, mutta tiedän kyllä, että ylitän sen roimasti. Näin vaan tuli jonkinlainen karkkikatko (ei lakko) sopivasti ja varsinkin, kun sen sanoi “ääneen”.

Olen minä jotain muutakin tehnyt aktiivisesti eli popsin päivittäin Eskimo Omega3:sta ja D-vitamiinia. C-vitamiininkin ajattelin aloittaa tällä viikolla ja tähtään siihen, että saisin olla terveenä kisoihin asti. Vähän on hakusessa mitkä kaikki konstit siihen auttaisivat, mutta pidetään peukkuja. Ja saa toki kroppakin tiivistyä, en pistä sille asialle hanttiin.

Hyvän mielen huokaus. :) Elämä on elämää ja tärkeintä on nyt nauttia matkasta kahvakuulakisoihin, parempiin tuloksiin ja mihin tie taas viekään. Yöunet on onneksi melkein hanskassa ja olotila viimein tällä viikolla lopun flunssaväsymyksen voittanut. Tästä on hyvä taas jatkaa. :)
ps: Sunnuntaina jatketaan Vaasan liftaritreenejä! Sama aika ja paikka eli CrossFit SixtyFive100 ja klo 19-20 sunnuntaisin.

I’m only human

Sometimes you get a song playing in your head. Sometimes it is happy, but sometimes something else. Today it is bit about that else.

The song is Human by Rag’N'Bone Man. I didn’t know the artist, but I have heard the song couple times in the radio and even before that in the X Factor UK by Emily Middlemas. Ok it doesn’t sound as good by Emily as Rag’N'Bone Man.

Actually I could listen him some more…

The thing is that I am not in my best mood. I am sad. No, finally I am angry.

I think I am optimistic person. That is my driving force and big part of my inner strength. That is me. I feel that my realistic, but strong and happy optimism is many times needed and even valued and it carries as far as needed.

I am ready to use what I have inside to the benefit of the close ones. Perhaps I am ready to do too much. You can use too much energy banging your head to the wall and should just … give up and understand where you can do something and where there is no hope and something to achieve.

Girl don’t be foolish. Don’t waist your efforts to the wrong address.

But hey, the sun is rising also tomorrow.

I know that kettlebells rise effortlessly tomorrow.

2. kisatreeni pakkaspäivän parhaudeksi

Mikä upea pakkaspäivä! Aamupäivällä kävelylenkillä voi vain nauttia niistä erityisistä pakkasen väreistä, kun aurinko ei ollut edes noussut kurkistamaan puiden latvojen yli. Juuri sellaisina hetkinä on erityisiä harmaan vaaleita sävyjä, joita ei voi koskaan muuten nähdä. Kun vaatetta on vaan riittävästi päällä, niin suomenlapinkoiran kanssa on kerta kaikkiaan nautinto kulkea.

Ei muuten ollut paljon vastaantulijoita ja vain yhteen koiraankin törmättiin. Sekin oli puoliksi suomenlapinkoira. :)

Ja lenkin jälkeen oli hieno ottaa kokeiluun teet, joita tuli edellispäivänä ostettua. En koskaan juo teetä kesäaikaan tai siis kun on “liian” lämmintä. No nyt ei ole liiasta pelkoa. Hittejä ja huteja, sen voi jo päivän kokeiluiden perusteella sanoa. Vihreää teetä ovat kaikki.

Pakkaspäivä kun oli, niin lämmitin kahvakuulat hyvissä ajoin. Käytettävissä kotona oli 8, 18, ja 24 kg. Päättelin aiemmin tällä viikolla, että kyllä niillä kotitreenin saa aikaan, enkä ollut väärässä.

Tänään oli totaalinen rive painotus treenissä. En ole sitä juuri tehnyt ja sen kyllä huomaa. Vaati useamman sarjan, että alkoi melkein sujua. Taisin jo 1. treenin kohdalla sanoakin, että rinnalleveto on heikoin lenkkini. No siitähän sitä on helppo parantaa, kun pohjalta lähtee, eikö. ;) Siispä kuulat heilumaan ja heilahtihan ne.

Itse asiassa olen OALC:tä enemmän treenannut niinkin kauan sitten kuin 2011. Piti oikein tarkistaa kisatietokannasta, mutta siis totta se on ja täällä on niistä Liedon SM kisoista oikein videotodiste ja kuva, jossa on monta tuttua. :) Se oli ihka ensimmäinen kisani 16 kg:n kuulalla ja nostinkohan jopa Kirsin vieressä.

Aika pian sen jälkeen tulikin stoppi, kun selkä meinasi sanoa sopimuksen irti. Se ei kyllä johtunut kahvakuulan nostamisesta, vaikka sitäkin jo pahimpina epäilyksen hetkinä mietin. Silloin olisi kyllä voinut jäädä koko kuulan nostaminen… Onneksi ei jäänyt! Stoppeja ja taukojahan minulla on ollut monta, mutta mikään ei ole ollut niin paha kuin se ensimmäinen.

Vaan jestas tuota vihreää. Se on jotenkin niin makea. :) Onhan se hitsin painava, mutta ei enää yhtä painava kuin ennen kesää.

24 kg vihreää iloa

Tämä oli ensimmäinen kerta pitkästä aikaa 24 kg:n kanssa. Olen kyllä nostanut 22 kg:n kuulaa, no tietysti, kun sen kisatuloksen tein ja heilauttanut 26 kg:n kuulaa, mutta en siis tätä. Siksi olikin hyvä muistella miltä se tuntui keväällä ja miltä nyt. Suurin ero oli tapahtunut uskoakseni pään sisällä.

Keväällä minua hirvitti joka ikinen kerta, kun aioin nostaa tuon vihreän työnnöllä ylös. Enää ei hirvitä, ei epäröi, vaan tietää, että tottakai se nousee. SIINÄ uskossa ja tiedossa on hirmuisen suuri ero. Jokin kynnys on ylitetty.

1. treeni kohti kahvakuula SM kisoja

Eilen alkoi 7 viikon treenijakso. :) Sen verran on aikaa ennen kahvakuulaurheilun SM kisoja Haapajärvellä.

Rauta oli raskasta, mutta tarkoituksena olikin tehdä treeni, jonka perusteella kirjoitan treeniohjelman alun ja rungon. Tavoite on selva ja nyt lähtökohtakin, mutta saapa nähdä miten se välimatka lähtee sujumaan!

Harmittaa vieläkin loppuvuoden flunssa tai oikeastaan erityisesti nyt, kun väkisinkin sen vaikutukset huomasi. Toisaalta flunssassa on ollut todella moni ja taisin lukea eilen, että esimerkiksi lapissa ei ole ollut yhtä pahaa influenssakautta 20 vuoteen. Ja kyllä se on näkynyt Vaasassakin, että ihmiset sairastaa paljon.

Vaan vaikkahan rauta oli raskasta, niin on se rakastakin ja se ainainen uteliaisuus siitä mihin voi päästä – se on valloillaan. Juu, pidän yhtenä kantavana voimana uteliaisuutta, koska koskaan et voi tietää mihin pääset, vaikka minimitavoitteen olenkin aina ylittänyt. Entäs jos nyt pääsisi sen minimin yli? ;)

Oli aivan pakko laittaa tuo kuva, jonka laitoin jo eilen instagramiin. Koko päivä oli täynnä monta positiivista asiaa aamusta lähtien. Jaa, no sehän oli siis maanantain täydellinen vastakohta ja taisi siksi oikein korostua.

Aamulla muutin työpaikalla omaan huoneeseen, josta tulee mukava tukikohta maailman melskeissä. Iltapäivällä oikein tajusin kuinka paljon sillä oli juuri nyt merkitystä. Tulipa hyvä fiilis oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Kahvakuula puuttuu vielä pöydän alta, mutta se sinne taatusti tulee. :) Pöydän päällä on jo kiitos Sarin. :D

Töiden jälkeen pian suuntana oli CrossFit SixtyFive100. Soudin itseni lämpimäksi ja kaivoin kuulat esille. Ympärillä oli sellainen meno, että se ei muuten omaa tsemppiä laskenut! Toisaalta olisi ollut mukava olla mukana wodissa, mutta oma treeni oli jotain, mikä oli vetänyt puoleensa jo viime viikolla. Silloin vielä maltoin toppuutella ja otin pesäeroa flunssailuun.

On se, se on mahtavaa, se on vaikeaa, se on yllättävää. Rinnalleveto ei oikein toiminut ja tiedän heikon paikkani. Tahti vaikutti kevyemmälläkin kuulalla järkyttävältä. :D Mutta lähtötilanne on selvillä JA se, että nyt on aika ottaa treenejä videolle. Tekniikka ja aikasarjat on nyt tärkeintä.

Jestas on hinku nostaa!

Ja kolmas kuva instassa on kotoa. Koti on koti ja elämän keskipiste monella tapaa. Paras hetki eilisessä oli saunan lauteilla, kun pikkuinen tyttö heilutteli varpaitaan ja nautti elämästä. <3

Positiivisesti parempi vuosi 2017

Negatiivisuudessa ei ole voimaa vaan positiivisuus on nimenomaan sitä. Näin on minun kohdallani ollut aina ja siksi haluan, että uusi vuosi perustuu nimenomaan positiiviselle vireelle. Positiivisuus ei tarkoita yltiöoptimistisuutta, koska siinä on toki realiteetit mukana, mutta negatiiviseen ei silloin jää vellomaan vaan haluaakin nähdä positiiviset asiat. Positiivisuus on energiaa ja voimaa.

Nappasin tänään viimeisen antibiootin kuurista, joka kertoo aika tavalla joulun ajasta ja välipäivien viikosta. Muutama viikko tuli pakollista lepoa ja olen vasta kolmena päivänä käynyt kavelemässä lenkin koiran kanssa. Vaikka olin aikonut pyhittää loman kaikelle hauskalle ja liikunnalle, niin en jaksa tästä masentua. Tottakai olin laskenut nämä viikot helmikuun lopun SM kisoihin valmistautumiseen, mutta sillä mennään mitä sattuu olemaan ja ensi viikolla lähden taas liikkeelle.

Itse asiassa tämä sairastuminen on lähtökohta sille mitä mietin tulevasta vuodesta. Haluan vaikuttaa niin paljon kuin mahdollista siihen, etten sairastuisi kuten kesällä harmittavasti kuumeettomaan keuhkokuumeeseen. Mitä tässä olisi siis tehtävissä? Kyllä vastaukset löytyy (uskoakseni) aika paljon stressin sietämisessä ja järkevässä syömisessä.

Liikuntahan minuun kuuluu niin kiinteänä osana, että se on kuin käsi tai jalka, jota ei voi poistaa. :) Sen eteen ei siis tarvitse tehdä ja tavoitella muta kuin toteuttaa halua liikkua monipuolisesti ja edistyä kahvakuulan nostajana. Elämäntapa on siltä osin olemassa.

Mutta se stressinsieto tai taito tasapainottaa elämää niin, että työ ei haukkaa liian suurta palasta on erittäin aiheellinen pureskelun aihe. Olisi osattava sanoa oikeassa kohdassa “kyllä” ja “ei”. Eikä se vain noin mustavalkoista ole, koska haasteellisessa ajassa on kasvun paikka.

Järkevä syöminen taas, no siihen asettaa suurimman haasteen juuri stressitaso, joka jonkin rajan ylittämisen jälkeen sekoittaa sen, minkä pää tietäisi oikeaksi. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus, jossa pelkästään pään sanelemat sävelet ei riitä.

Hitsi kyllähän sitä tietää mitä pitäisi syödä! Siihen siis on otettava jälleen kerran hieman erilaista näkökulmaa ja pidettävä huolta oikeanlaisista välipaloista, jotka ovat aina mukana. Siinähän se taika oikeastaan jo on, sekä hyvällä ruualla herkuttelussa.

Syömisen osaltakin on siis homma melkein hallussa. Ehkä. Kai. :)

No ne suurimmat haastekohdat on selvillä ja se, että positiivisella otteellahan ne otetaan haltuun.

Sitten on yksi iso kysymysmerkki. Se on rakas harrastukseni minigolf. Onko siihen vielä motivaatiota?

Olen ensimmäistä kertaa minigolfseuran äänivaltainen jäsen 1.1.2017 alkaen ja siis VASTA nyt ja vain, koska itse erikseen anoin jäsenyyttä. Tähän asti ja/tai automaattisesti en ole kelvannut seuran varsinaiseksi jäseneksi.

2017 ei ole huopa SM kisaa ollenkaan. Se on SE juttu minigolfissa. Nyt sitä ei ole ja lisäksi ne SM kisat joita järjestetään (2017 betoni Tampereella) tulevat olemaan kolmipäiväisiä, mikä lapsiperheessä on entistäkin hankalempi järjestää. Se kolme päiväähän tarkoittaa vain itse kisaa, eikä vielä harjoittelua.

Se mikä on ollut elämässä kantavaa voimaa jo useita vuosia on menettänyt paljon. Kyse on enemmästäkin kuin noista kahdesta asiasta, mutta noissa ollaan ongelman ytimessä. Onko mitään mieltä vain hupipelailussa, jossa ei voi tavoitella mitään omassa seurassa tai kotimaassa? Siinäpä on suuri kysymys…

Kesä kai aikanaan näyttää aikanaan missä on mieltä, merkitystä ja sitä positiivisuutta. Onneksi on asioita, joissa sitä on varmasti. :)

ps: olipa hauska selailla instagramista kuvia vuoden varrelta. :)

Jaa niin ja siis ensi vuonna kirjoitan blogia englanniksi, jos se sattuu huvittamaan. Arkisin puhun ja ajattelenkin joka tapauksessa paljon englanniksi, joten se tuntuisi jotenkin loogiselta. Ehkä.

2016 kahvakuulatavoitteet saavutettu ja 2017 tavoitteet jo mielessä

Mikä vuosi! 2016 jää mieleen monella tavalla, mutta kahvakuulanostamisen puolesta erityisesti siitä, että viime sunnuntaina liftareiden Vaasan joulutempauksessa nostin ensimmäisen kisatulokseni 22 kg:n kuulalla. Se oli kuulkaas OAJ 60 toistoa. :)

Tuloksenahan tuo ei päätä huimaa, mutta en ole viime kuukausina juuri kuulaa nostanut vaan tehnyt poikkeuksellinen monipuolista treeniä crossfit tyyliin. No CrossFit Sixtyfive100 on Vaasan liftaritreenienkin osoite ja se on minun syyni se. Mutta mitä ja miten treenaan on ollut aivan tarkoituksellinen jakso kohti … SM kisoja 2017!

Vaan hitsin hauskat kisat siis viime viikonloppuna pidettiin. Meitä oli loppujen lopuksi kahdeksan kultamitalistia ;) kun jokainen teki omat ennätyksensä, Sari jopa kaksi, että pääsi minun edelleni 12 kg:n työnnössä tuplakuulilla siis.

Jestas miten mahtavaa, että Vaasasta löytyy ryhmä rämä kahvakuulia kolistelemassa, ettei sitä tarvitse tehdä vain yksin treenaten. Sunnuntai-iltojen treeneissä on ollut taikaa ja hei salaisesti tuollaisina kisahetkinä minä pidän itseäni teidän valmentajana. ;) Poislukien tietysti Sari. :D

22 kg, onko se paljon vai vähän? Kyllä se paljon on, vaikka 24 kg on vielä paljon enemmän. Olin aivan alunperin ajatellut tavoitteekseni tehdä joulukuussa ensimmäisen kisasuoritukseni 24 kg:lla, mutta kesän keuhkokuumeen ansiosta ymmärsin tiputtaa siitä pari kiloa. Ei huono päätös, koska olen nostajana muutenkin äärimmäisen etanamaisen hidas kiiruhtaja.

Oliko se 2014 SM kisoissa, kun totesin olevani kahvakuulaurheilija. Hui mikä sana. :) Mutta juu, silloin ensimmäisen 16 kg:n biathlonin jälkeen niin ajattelin. Ei se tarkoita mitään huippu-urheilijaa ikinä, mutta omaan tahtiin etenevää kahvakuulaurheilijaa kuitenkin. Kaikki tapahtuu muun elämän ehdoilla, jotka ei ole niinkään hidasteet vaan raamit. Tämä 40+ kroppa on fyysinen kehikko ja perhe ja vaativa työ sitten toisenlaiset kehikot. Joskus tuskastuin siihen miten hitaasti voin edetä, mutta nykyään se on lahja, jota pysähtymiset ei poista. No hei totaalipysähtymisiähän tässä vuosien kuluessa on ollut monia, mutta silti aina uudet ennätykset odottaa kulman takana.

On se vaan niin onnellinen asia, että on olemassa laji, joka pitää palon ja hingun liikkua voimissaan. Rakkaus rautakuuliin ei vaan näytä hiipumisen merkkejä.

Saa nähdä mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Ainakin sieltä pitäisi tulla ensimmäinen SM kisatulos 20 kg:n kuulalla. :)

Hei nyt minun on pakko lainata Maria Finellin fb postauksen video. Oman elämän kultamitalistejahan tässä ollaan, eikä iällä tai asialla ole mitään väliä.

Shine bright like a diamond each and everyone of you!

Seisomatyöpiste laittoi selän kuntoon

Välillä hyvät asiat ottaa vastaan ja hyväksyy ja ikäänkuin unohtaa niiden olemassaolon on ne sitten pieniä tai isoja juttuja, mutta ei niitä kannata vain unohtaa. Olen saanut tehdä työni seisomatyöpisteessä kesästä lähtien ja se jos mikä on ollut iso asia. Kuva on hieman tumma, kun on ikkunaa vasten otettu, mutta kyllä siitä oleellisimman näkee eli vanhaan työpöytään laitettiin sähköistetyt nostojalat ja eipä se enää ala-asennossa ole.

Kuvassa vähän tuon käyttämättömän tuolin takana piilossa lattialla on tasapainolauta, jota käytän koko ajan ja josta en vapaaehtoisesti luovu. :)

Minulla on kausittain ollut pahoja selkäongelmia ja aloin tänä vuonna tekemään töitä muutenkin niiden voittamiseksi. CrossFit SixtyFive100 salilla kävin aluksi nimenomaan mobility tunneilla, sain työterveydestä lähetteen fysioterapeutille hierontaan ja olen tehnyt aktiivisesti töitä ominpäin ja osittain juuri fysioterapeutin ohjeiden mukaan. Pelkällä omalla työllä en kuitenkaan olisi päässyt siihen mihin seisomatyöpiste on minut auttanut. Enää ei tule pitkien päivien jälkeistä hartiajumia. Piste. Voiko tuosta oikeastaan sanoa mitään muuta?

Minulle se seisominen selvästi sopii ja harvoin istahdan kuvan tuoliin, joka itse asiassa nyt on kokonaan pois tieltä pöydän alla. Sivupöydästä jopa luovuin ainakin toistaiseksi, kun siirryin pöytäni kanssa tällä viikolla hieman väliaikaiseen kohtaan toimiston isommassa muutto rumbassa. Helposti voi mennä viikkokin, että en istu omalla paikallani ja on seisomapisteestä muutakin hyötyä kuin se, että selkä on kunnossa. Siitä on helppo lähteä liikkeelle, kävelemään keskellä työpäivää. Paljon parempi on käydä jonkun henkilön luona kuin vain lähettää sähköpostia. :)

Painonnostokoukussa

Heiaheia sanoi juuri

Ja täytyy sanoa, että olen koukussa. Vähänlaisestihan tuo on, mutta joka viikko lisää herkkua. :) Ja varsinkin herkkua, kun koko ajan oppii uutta.

Tänään melkein harmitti, kun tunti oli “liian kevyt”, mutta siinä oppi enemmän teknisistä yksityiskohdista kuin koskaan ennen. Opetus oli aivan erinomaista ja sopivasti hieman erilaista vierailevan ohjaajan Elli Gromovin toimesta. Paljon on oppinut jo tähän mennessä, mutta nyt tuli vielä hieman erilaista ärsykettä keholle. Clean and jerk toimii tämän päivän jälkeen paremmin kuin ennen ja hinku alkaa kokeilla isompia painoja on Suuri. Niin ja liikkuvuuden paraneminen hymyilyttää sopivasti edelleen. :)

CrossFit SixtyFive100 julkaisi muuten instagramissa kuvan päivän tekniikkatreenistä. Osui ja upposi parannus työnnön split asentoon ainakin minulla. Jostain syystä meinaa taaemman jalan kantapää osua melkein lattiaan ja sehän ei sopinut kuvioon.

Keskiviikkona puoli kuudelta jaksaminen on jotenkin tavallista suurempi haaste, mutta tänään sentään pidin syömisistä fiksusti huolen. Edellisviikosta tuli opittua kantapään kautta, että väsähtäneenä ja syömättömänä ei painonnosto tai mikään muukaan naurata.

Edistysakelia lenkkipolulla ja salilla

Onpa hieno fiilis, kun juuri nyt näkee sellaisia lyhytaikaisempia ja hyvin pitkäaikaisia edistysaskelia. Tämä on kai tuplapalkinto kerralla. :)

Juoksemiseen on löytynyt paljon parempi tekniikka kuin olin arvannut mahdolliseksikaan. Vaskiluodon pururadalla juostut mäkijuoksut ja enemmän eteenpäin vievän askeleen opettelu on tuonut ison edistyksen. Juokseminen on entistä kevyempää ja tuntuu jotenkin luonnolliselta. Kun reilu vuosi sitten tuli opeteltua uusi asento, jossa varmasti suurimpana muutoksena on lantio enemmän edessä kuin ennen ja nyt askel vie oikeasti eteenpäin, niin onpa ihana ottaa juoksuaskelia. Niin ja tässä samalla on itse juoksukunto parantunut!

Olen tyytyväinen. :)

Ja tyytyväisyyteen on aivan toisenlainenkin syy. Olen tehnyt jo pitkään töitä liikkuvuuden kanssa ja se tuottaa nyt tulosta. Joskus kolme vuotta sitten kun olen viimeksi pitänyt treeniohjelmassa kyykkyä ja silloin nimenomaan yritin lisätä etukyykyn ohjelmaan, niin se ei vaan meinannut onnistua. Hyvää asentoa ei löytynyt ja käytin apuna vetoremmejä, joilla pystyin korvaamaan hartiaseudun ja ranteiden liikkuvuutta. Tarvitsin myös laudan kantapään alle, koska nilkan liikkuvuus oli (ehkä kiitos korkokenkien käytön?) rajoittunut.

Eilen tein ex-tempore etukyykkyjä varsin kevyesti sarjoja ilman vetoremmejä tai lautaa kantapään alla. :)

Kävin “kakkosssalillani” VaasanTennis Centerillä, missä olosuhteet oli täsmälleen samat kuin kolmisen vuotta sitten, joten vertailu entiseen oli automaattista. Mitään isoja painoja en tosiaan nostanut, mutta tekniikkaongelman takia en ainakaan tuon enempää ole koskaan etukyykyssä nostanut. Nyt tein kevyesti 8 toiston sarjoja, enkä aikonutkaan pistää rautaa 45 kg enempää.

Mutta onpa hieno nähdä edistystä! Juoksukunto on kohissut syksyn myötä, mutta kaikki muu on tullut pitkäjänteisenä edistyksenä, jonka joskus vaan tajuaa kertaheitolla.

Rautaista vastapainoa työelämälle

Mitä elämä olisikaan, jos ei olisi riittävästi vastapainoa työelämälle, jossa joskus asiat sujuu ja joskus ottaa tiukemmalle. Syksy on ollut raskas ja joinakin viikkoina sen näkee jopa radikaalisti liikuntamäärästä. Silloin, kun energiat kuluu työpaikalla on aivan turha odottaa loistavia voima- ja energiatasoja työn jälkeen. Se ei ole motivaatiosta kiinni vaan asioiden on oltava tasapainossa.

On erittäin turhauttavaa yrittää vaikkapa painonnostoa väsyneenä. Miksi sen silti joskus tekee? No kun jotain haluaa, niin ei malta olla kokonaan tekemättä. :)

Tällä erää on siis selvästi lenkki + painonnosto painotteinen kausi menossa. Jalka nousee kevyemmin kuin koskaan ja hinku nostaa suurempia painoja on kova, vaikka älyttömän vaatimattomissa kiloissa vielä mennään. Omassa päässä pähkäiltynä olen vaan tullut ajatelmaan, että jos nostan vähän enemmän tangolla vaikkapa tempauksessa, niin eihän se rautapallokaan enää niin painavalta tunnu. :D

Kuva on vanha eli kevään painonnostokurssilta, mutta toistoja on jo enemmän takana viimeisen kuukauden ajalta. Vähän kerrassaan tekniikkaa opetellen ja painoja lisäillen on mahtava edetä!

No jaa, aika muoviselta tuo kuva näyttää, mutta silti. :)

Viikonloppuna tuli otettua happea lenkillä, tehtyä salilla painonnostotreeni ja vähän nostettua kuulaakin, mutta se puoli jäi kyllä vähemmälle kuin olin ajatellut. Eiköhän niillä eväillä jaksa tähän uuteen työviikkoon, jossa haastetta taitaa taas riittää heti alkuhetkistä lähtien.

edit: Tulipa tuosta työnkin kuormituksesta ja eritasoisesta kyvystä treenata erilaisina aikoina mieleeni liftariblogin juttu palautumisesta.

Vaasan liftaritreenien uudet tuulet!

Kuinka hyvällä mielellä voinkaan kirjoittaa, että sunnuntaina aloitettiin uusi aikakausi Vaasan liftaritreeneissä (Lift Me Up ry), kun tutulla porukalla käytiin ensimmäistä kertaa treenaamassa CrossFit SixtyFive100 salilla. :)

Treenit pidetään siis tästä eteenpäin siellä sunnuntaisin klo 19-20. Tilat on aivan loistavat eli varmasti tämä on paras paikka Vaasassa kahvakuulatreeneille.

Kahvakuulat ja turvallinen nostaminen hyvällä tekniikalla on pääasia, mutta treeneissä tehdään paljon muutakin ja nyt meillä on käytettävissä loistava tila ja välineet.

Tervetuloa nostamaan Vaasan parhaaseen treenipaikkaan sunnuntaisin klo 19-20! :)

Kun olet tulossa kokeilemaan meidän kanssa treenaamista, niin voisit laittaa viestiä etukateen vaikka sähköpostilla tai fb:n puolella.

Heilautustreeni kaikilla kahvakuulillani

Mitähän minä tekisin? Tämän kuukauden treeniohjelma on vielä kirjoittamatta ja tälle päivälle ei ollut siis mitään “listalla”, joten pyörin hetken pihassa, kunnes se välähti: Onhan näitä kuulia ja jos tekisin 20+20 heilautukset niillä jokaisella!

Samalla hetkellä, kun ajatus tuli päähän, niin tajusin, että rivistä puuttui vielä kaksi. Ei kun hakemaan farmarikävelynä vihreät kuulat mukaan riviin. :)

Ikinä ennen en ole missään treenissä käyttänyt edes puolia kuulistani, mutta nytpä se tuli tehtyä. Kyllä siinä hiki tuli ja viimeinen eli 26 kg ei kyllä noussut kovin korkealle. Päätin aloittaa rivin keskeltä oikealle ja sitten palata loput keskeltä vasemmalle. Juu, oli todella tieteellinen päätös järjestyksestä.

Yksi hetki treenistä jäi elävästi mieleen. “Miten tämä 24 kg tuntuu näin kevyeltä? Minähän ajattelin, että tämä on pitkästä aikaa tosi paha”. No juu, se olikin se 22 kg ja sain kokeilla hetken myöhemmin, että 24 kg oli painavampi. :D

Mutta sen treeniohjelman kimppuun on käytävä. Kesän viimeinen minigolfkisa paikallisia paria lukuunottamatta on takana ja nyt voi keskittyä keventämään näitä ihania värikkäitä kahvakuuliani.