Hiljaiselosta aktivoitumista

Kolme viikkoa oikeastaan täysin ilman liikuntaa, mutta tänään nostin 8 kg:n kahvakuulalla 221 toistoa. No, onhan se jotain ja otan nyt tavoitteeksi kesän mittaan nostaa kuulakoko kerrallaan reippaan tempaustuloksen. Virtuaaliliigan tempaus osuus jatkuu elokuun loppuun, joten siinä on hyvää tavoitetta tai treeniaikaa. Ajatuksena alunperinkin oli keskittyä nostamaan nostonopeutta, joten sillä tiellä syksyyn.

Viime viikkojen liikkumattomuus ei ollut oma valinta, jos en sitten sano niin, että valitsin toipua sairastelusta kunnolla. Antibioottien kautta piti ottaa vauhtia, mutta eiköhän tämä nyt tästä ja hymyssäsuin huomasin tänään liftaritreenien jälkeen ajattelevani, että ensi viikolla voin liikkua hyvällä omalla tunnolla ilokseni sen mitä mieli tekee. :)

Kesä ei ehkä ole tulevalla viikolla, mutta jos sen jälkeen. :)

Hassu juttu, mutta yllätin itseni miettimästä, että hankkisinko pari välikoon kuulaa… Kahvakuulanostamisen erityisen hauska juttu on, että aina voi tehdä ennätyksiä. Kukaan ei kiellä nostamasta välillä pienemmillä kuulilla ja edetä siinä sitten taas askel kerrallaan painavempiin. Tai kukaan ei kiellä vaihtamasta lajia. Aina voi edetä ja ottaa askelia suuntaan ja toiseen.

Kahvakuulakesä :) no taatusti. :) Ja paljon muuta!

Vuosi treenaamista CrossFit boxilla

Tulin juuri painonnostotunnilta CrossFit Sixtyfive100 salilta. Oli tosi hienoa tuntea, että tiesi ja osasi jotain taatusti paremmin kuin vuosi sitten, kun ensimmäistä kertaa samalle tunnille uskaltautui. Painonnosto on niin kerta kaikkiaan mahtava laji. Jos en olisi niin koukussa kahvakuulaan, niin nostaisin taatusti enemmänkin tangolla, mutta nostanpa nytkin jotain ja erityisen mielelläni. :)

Aika helppo on sanoa, että CrossFit Sixtyfive100 on Vaasan paras treenipaikka. Siellä on kaikki mitä tarvitaan – ainakin silloin, kun kuulani asuvat siellä. ;) Mutta siis aidosti sieltä löytyy kaikki mitä treenatessa tarvitsee. Juu kyllä, koska siellä asuu myös fiilis.

Ymmärrän hyvin, että moni arastelee crossfit salille menemistä ja arastelenhan minäkin tavallaan yhä edelleen. Olen loppujen lopuksi vähän ollut varsinaisissa wodeissa. Nolottaa ihan myöntää miten vähän niitä on käynyt, mutta täytyy myöntää, että olen vähän yksinäinen susi jo senkin takia, että oma elämäntilanne ei mukaudu harrastusaikatauluihin vaan treenin aika on just silloin kun siihen sattuu olemaan aika. Ja eihän sitä aikaa läheskään aina tiedä paljon etukäteen.

Mutta joka kerta salilla tarkoittaa uuden oppimista. Ei siis vain treeniä vaan nimenomaan uusia taitoja. Ei paha juttu ollenkaan, vaikka monia juttuja arasteleekin etukäteen, kun paikalle menee aina omana itsenään. Minä kun en ole mikään huippuhoikka, nuori, akrobaattinen tai muuten täydellinen vaan todellakin oma itseni.

Yksi erityinen asia täytyy mainita missä olen vuoden aikana kehittynyt valtavasti. Se on liikkuvuus. Nilkkojen liikkuvuus on alkuun nähden loistava, mutta ranteiden liikkuvuus on kehittynyt eniten. Jestas miten ranteisiin sattui kun vuosi sitten yritti etukyykkyä tai rinnallevetoa. Ero on huikea!

Jestas miten tärkeää se hyvän treenifiilislajin ja paikan löytäminen on. Silloin sitä liikkuu varsin automaattisesti tai ei ainakaan lopeta. Huh, en voi ajatellakaan mitä tapahtuisi, jos lopettaisin liikkumisen. Huh, huh.

Ulkona on juuri nyt kauhea lumikerros keväiseen tyyliin, mutta kyllä kesä lähestyy. Kuulat muuttaa pian ainakin muutamaksi kuukaudeksi pihalle ja minigolf vie mennessään, niin ja juoksukengät juoksuttaa ja aion viedä polkupyöränkin huoltoon. No syksy ja salikausi tulee sitten taas aikanaan. :)

Worst and best days with kettlebells (and in life)

One day you want to throw your kettlebell to the ground and think that perhaps you should end trying.

Then another day you pick your kettlebells, think what you need to do, decide and just lift.

And there could not be better feeling. :)

Of course this is the truth with many things in the life. You can do it, start over, do your best, get it done and feel damn good about it.

Aamulenkkikoukussa

Ihana juosta aamulenkkiä pikkupakkasessa auringon paistaessa! Vajaa kaksi viikkoa sitten juoksin (=hölkkäsin) ensimmäisen kerran ja nyt teen sen joka toinen päivä. Ihan harmittaa, kun huomenna aamulla pitää jättää väliin.

Kyllä tämän täytyy olla kevättä, kun juoksujalkaa polttelee, vaikka minä en mikään juoksija ole, enkä tule koskaan olemaankaan. Ehkä tämä on vain linnunlaulukonserttien syytä. Tässä maistiainen parin päivä takaa.

Pidän tarkasti huolen, etten juokse peräkkäisinä päivinä. Vaikka lenkit on lyhyitä, niin en halua äkkiseltään jalkoja kipeiksi. Uudet juoksukengät joudun kyllä hommaamaan…

Nice Run olisi reilun kuukauden päästä. Jospa sitä vahingossa linnunlaulun koukuttamana lipsahtaisi jonkinlaiseen 5 km juoksukuntoon. :)

Tässä vaiheessa kahvakuulan nostaminen on hengityksestä kiinni

Kannattaako yrittääkö puskea kuulaa ylös henkeään naama punaisena pidätellen vai solut hapella ruokkien? No jaa, vastaus lienee selvä, mutta temppu ja miten se tehdään ei aukea ihan noin vain. Niin ja kun vielä tajuaa hengittää oikein, niin tekniikkakin ymmärtää loksahtaa ison askeleen lähemmäs kohdalleen.

Tänään oli tunti Kirsin oppia Sarin Qlakammarissa Laihialla. Tuntiin mahtuu paljon asiaa, mutta miten siihen mahtuisi sopivasti sen verran, että sen kaiken voi sulattaa ja sisäistää. Ei helppo juttu, koska kahvakuulan nostaminen on erinomaisen tekninen laji, jossa voi korjata vain yhden asian kerrallaan. Jos yritän hoitaa enemmän asioita kuntoon, niin heikosti käy.

Onneksi on olemassa jotain juttuja, jotka jo tulee selkärangasta luonnollisesti. Montakohan kertaa kahvakuula on jo noussut ilmaan tähän mennessä? Hmm. Aloitin kai 2009 vuoden syyskesällä. :) Ja paitsi nostoja, niin jokaisella nostajalla on myös heikkouksien lisäksi vahvuutensa. Minun vahvuuksiani eivät ole pitkät sormet tai pitkät jalat. No toisaalta en joudu nostamaan kuulaa kovin korkealle ja vaikka tempaus on ollut aina iso haaste, niin työntö taas on ollut luonnostaan helpompaa. Laulamisestakin on jotain hyötyä.

Paljon sulatettavaa ja paljon selkärankaan hyvillä toistoilla painettavaa oppia sekä kertakaikkista inspiraatiota – niitä tämä päivä antoi. Kiitos Kirsi jälleen kerran. :) Tämä ei ollut ensimmäinen, eikä taatusti viimeinen kerta, kun pääset fiksaamaan nostotekniikkaani.

Mietin siinä kotiin ajellessa kaikkea mitä hyvä harrastus ihmiselle antaa. Se antaa potkua päivään, hymyä, kiehtoo ja inspiroi, haastaa sekä antaa ystäviä. On se paljon muutakin, mutta tuo ystäväpuoli jäi mieleen pyörimään. Kirsi, kiva nähdä sinua silloin tällöin. Sari crossfit salilla taas pian nähdään ja nostetaan. Vaasan liftarinaiset olette mahtava positiivisuusannos sunnuntaisin (toistaiseksi sunnuntaisin) ja kahvakuulatuttuja teitä on siellä täällä pitkin Suomea.

Terveisiä kaikille ja nostetaan kun tavataan!

Tilaisuus tekee kahvakuulannostajan

Eilen otin tekniikkavideoita ja mietin, että keneltä kysyisin hieman apuja ja samantien sain viestin, että “Tuun huomenna paikkakunnalle. Jos on kiinnostusta yksäreihin tai pikakurssiin niin vinkatkaapas”. Sehän oli Kirsi!

No tottakai. Tämä tilaisuus toistuu harvoin ja on sanomattakin selvä, että sitä ei voi jättää väliin. Huomenna siis yksäriä ja aloitetaanpa valmiiksi tunnustamalla, että töitä on tehtävänä.

Vaan miksi sitä kahvakuulaa nostaisi, jos kaikki olisi automaattisen selvää ja helppoa. Ei, kyllä koukutukseen vaaditaan tekniikan hajoamista ja palasten kasailua.

On tämä vaan loistava harrastus. :) No, saa nähdä miten loistavaa mieltä olen huomenna. :D

Ruuan väreillä on väliä

…mutta joskus väri on otettava muualta kuin lautaselta. Nimittäin kuukauden alun jälkeen huomasi heti, ettei ruuan ulkoasuun tullut panostettua samalla tavalla. Koko ajan olen yrittänyt pitää ainakin yhdestä lisäväristä kiinni, mutta mitä kiireempi tai väsyneempi on, sitä helpommin värit karisee.

Kiire ja vielä enemmän väsymys on hyvän syömisen haastaja. Jos noro ei vielä vienyt omia voimavaroja, niin lapsen sairastaminen iski naulan arkkuun. Kun on useamman yön valvonut putkeen, niin johan testataan, että mitä siinä sumutilassa suuhunsa laittaa. Voin hyvin tunnustaa, että ehkä eilinen oli pohjanoteeraus ja toisaalta myös väsymyksen pohjakosketus.

Todella väsyneenä aivot on valmiit sanomaan ihan mitä tahansa ja siis luvan tehdä mitä vain. Onneksi en kuitenkaan juossut kauppaan ostamaan karkkipussia. :D Kyllä se mielessä jo kävi, mutta paistoin sitten vain lettuja toissailtana ja laitoin päälle kotitekoista omenahilloa. Nam, olipa ihanaa. Eilen sitten taas olin niin väsynyt, että en edes muista mitä söin. Todellakin vaikeuksia muistaa… Mutta erilaisista heikoista valinnoista huolimatta idea hyvästä syömisestä on säilynyt ja tämä päivä oli jo lähes mallillaan. Sairastaminen nyt vaan on osa elämää niin itsellä kuin vaikkapa lapsella ja se vaikuttaa hetkellisesti.

Kyllä, kyllä vaan tämän illan ruoka näytti jo varsin oikealta.

Nimeän siis tämänhetkisen ruokavaliotavoitteeni väriruokavalioksi. Punainen on suosikki ja keltainen on aurinko, jonka toivoisi pilkistävän harmaan pilven raosta tai siis liian värittömän ruuan seasta.

Kunnon salaattia ei ole juuri tullut tehtyä vaan pilkottua vain jotain. Lupaanpa juuri nyt itselleni, että huomenna illalla ruuan lisukkeena on salaatti.

Vaikka kyllä yksi punainenkin voi olla kaunista, jos joskus leikityttää. :)

Tuoreyrtit on muuten olleet viime viikkojen juttu! Liha on tullut ostettua lähes 100% marinoimattomana ja maustamiseen olen ottanut tuoreemman lähestymistavan. Eihän se värinä ruuassa näy, mutta väitän, että viime aikojen ruokien maun kehumiset perheen puolesta ovat osin tuoreyrttien ansiota. Ainakin olen saanut aikaan erilaista makua.

Itse asiassa kolmas kuvista tai siis toiseksi viimeinen on ainoa missä oli kyse marinoidusta lihasta ja sillä kertaa possusta. Ylimmän kuvan munakkaassa oli kalkkunaa, toiseksi ylimmässä vähärasvaista naudan jauhelihaa ja alimmassa on naudan suikalelihaa.

Vaasan liftaritreeneissä nostettiin kahdella kuulalla

Nousee se väsyneenäkin ja tavallaan väsyneessä tilassa joutuu muistamaan ja oivaltamaan… Kahden kuulan nostaminen on jostain syystä juuri nyt se juttu, jota tekisi mieli oppia enemmän ja miksipä ei. SM-kisoissa oli mahtava oman viestiosuuden jälkeen katsoa ja verrata hyvin erilaisten nostajien tekniikkaa. Siinä todellakin näki eroa, että kuka oli nostanut paljon kahdella ja siis tekniikasta oli paljon ylimääräistä pois.

Näytti muuten hyvältä, kun katsoi liftareiden kahden kuulan nostamista. :) Oma nostaminen oli aika huteraa, mutta kyllä se siitä.

Jospa ensi viikolla voimat alkaa palautua. Treenihinku on tavallisen kova, mutta kyllähän sitä joutuu huokaisemaan, kun mikään ei nouse ihan niinkuin pitäisi. Ennen liftaritreeniä tehdyt kyykkysarjatkin, no ne nyt oli. Normaalia kevyemmillä painoilla sain jalat vapisemaan. Ehkä ensi viikolla pääsee taas nauttimaan tekemisestä.

Jaa, nyt keksin mikä oli tämän päivän treenien kohokohta. No se oli kun Hanna ihmetteli, että teenkö lankkua ollenkaan, kun puhuin samalla koko ajan. ;)

Minigolf kausi muuten lähestyy! Eilen pääsi jo yhtä rataa lyömään Vaasan Vaskiluodossa ja pian on paljon lisää pelattavissa.

Minigolfmotivaatio ja hinku on kuulostelussa. Se ON hauskaa, mutta onko tänä vuonna jotain tavoiteltavaa. Lyönti oli kyllä heti ensi kerrasta paremmassa kunnossa kuin keväisin on ollut tapana.

Norosta nousee fenix

En toivo kenellekään noro virusta varsinkaan sen jälkeen, kun olin varsin toimintakyvytön 7 päivää alkaen siitä kamalimmasta ensimmäisestä päivästä. Vatsa ei toimi kunnolla vieläkään, mutta liikunta on lääke eli nyt tarvitaan vain sopivaa liikettä ja käveleminen on minulla tähän saumaan ihan parasta, vaikka eilen pääsinkin jo aloittamaan myös kehonpainotreenillä.

Upea, upea, upea ulkoilusunnuntai ja että osasinkin nauttia alkutalven parhaasta ostoksesta eli Icebugeista. :)

Iso osa kävelyteistä oli jo sulanut, mutta pitkiä pätkiä oli edelleen jäällä ja joillain paikoin se jää oli todella sileää. Jäästä vaan ei tarvinnut olla huolissaan, kun nastat puri taas hienosti.

En tykkää kävellä (tai juosta) nastoilla sulilla teillä, koska se on aika rouhean tuntuista, mutta kyllä tänään oli vielä reilusti niin paljon jäätä, että kenkävalinta osui oikeaan.

Ihana aurinko! Kun suurin osa viikosta on ollut tavalla jos toisellakin kitumista, niin tätä keliä vaan arvostaa entistäkin enemmän. Tuuli oli melkein nollassa, eikä enää tarvinnut paksuja toppavaatteita.

Ihana päästä illalla vielä nostamaan kuulaa Vaasan liftariporukan kanssa. Kyllä elämä voittaa, vaikka nyt tyttö onkin kuumeessa.

Operaatio alempi painoluokka

Jo ennen SM-kisoja päätin, että kisojen jälkeen teen töitä alempaan painoluokkaan pääsemiseksi. Jo on aikakin, koska olen nostanut koko ajan samassa “liian painavassa” luokassa. Siispä ajatukset on olleet tavallista enemmän syömisissä reilun viikon ajan ja on jotain positiivista jo tapahtunutkin. Koska olin kisojen jälkeen on – off talvilomalla, niin alku oli helppo. Keskityin syömään värikkäästi ja jatkoin tietenkin tämän vuoden karkittomuutta.

Aamupala oli ja on helppo juttu. Munakasta salaatin tai vihannesten kera tai kaurapuuroa marjoilla ja raejuustolla. Molemmat käy ihan mahtavasti ja vapaapäivinä pystyi aidosti nauttimaan aamutuokioista, varsinkin kun välillä aurinko lisäsi maustettaan. :)

Välipalat on vapaapäivinä helppo juttu, mutta töissä ei sitten niinkään. Myönnän, että herkuttelen joitakin kertoja viikossa proteiiniletuilla ja marjoilla (mitä enemmän sen parempi) tottakai, mutta niitä ehkä iltapäivästä tai illan suusta. Ehkä kuukausi sitten törmäsin proteiinivanukkaisiin ja niitä on tullut syötyä esimerkiksi töissä iltapäivävälipalana. Aamupäivän välipalaksi saatan ottaa ruisleipää tai vaikkapa rukiista riisipiirakkaa kalkkunaleikkeellä höystettynä. Välipalapuolta pitää keksiä ja kehittää, varsinkin, kun maitorahka ei oikein maistu. Säästän pakastimen loput marjat mielummin puuron ja lettujen kera.

Lounas on töissä varsinkin ongelma, koska viime viikon kokeilu salaattilounaasta lähimmässä lounasravintolassa saa aikaan palelemista ja iltapäivän epämukavuutta. Ei, tarvitsen ehdottomasti lämmintä ruokaa, enkä salaattia ainakaan monena päivänä. Tavallisestikin jätän salaatinkastikkeet pois, mutta täytyy nyt miettiä miten ainakin joskus voisi jättää kaikki kastikkeet pois valmiista annoksesta ja sitten siirtyä omiin eväisiin… En niin hirveästi haluaisi omia eväitä keskellä viikkoa, koska elämä on vähintään riittävän hektistä.

Iltaruoka on oikeastaan samaan tyyliin kuin lounas tai ehkä välipala. Täytyy myöntää, että kotona ollessa välipaloja tulee syötyä sopivasti, mutta työpäivinä syömiskertoja tulee vähän alakanttiin.

Mutta siis koska lomat on lomailtu ja työtahti taatusti entisensä, niin edessä taitaa olla hieman askeettisemman näköiset murkinat muovipurkista ainakin osan viikkoa. Ja kyllä, paras on vielä katsoa ajatuksella mitä sitä suuhunsa pistää ja varsinkin huolehtia väreistä.

Ja lenkille mieleni tekevi. Jokohan pahimmat yöpakkaset on ohi, että voi hyvällä mielin aamulla tai illalla lähteä lenkille? Ehkä niin. :)

Hauskanpitoa salilla flunssailun jälkeen

Kuulin juttua, että Tenniscenterillä oli kokeilemisen arvoinen vekotin. Ihan en saanut kuvaa päähäni, mutta tällaiseksihan se leuanvetolaite sitten paljastui.

Metka vekotin ja vaikka sen korkeus ensin hirvitti, niin olipahan tukevasti paikallaan ja siinä taatusti saa sellaisen avun kuin oma taso vaatii. Heti ensimmäisestä kokeilusta ihmetelin sitä miten liike oli “kahlittu” tai vaikea saada tuntumaan aivan samalta kuin pelkässä tangossa. Toisaalta tuossa sai hyvää tuntumaa leuanvedon yläsentoon.

Samassa laitteessa voi tehdä myös dippejä. Koska niitä on tullut tehtyä hyvin vähän, niin kokeilin niitäkin tottakai. Siinä avustus toimi paremmin häiritsemättä liikettä. No, sellainen fiilis siitä tuli ja voin kuvitella, että suoritustaan pystyy parantamaan todella nopeasti. Peukut sille!

Mutta siihen leuanvetoon. Aloitin tosi isolla kevennyksellä eli nousin polvilleen tuohon penkille ja tuntui ettei penkki siitä lähde alas laskemaankaan. :D Olipa kevyt kolauttaa systeemi yläasentoon. Sitä kolausta tuossa säikähti. (Vapailla painoilla ja kehonpainolla kaikki on niin rajoittamattomatonta…)

Vähän kerassaan kevennystä vähentäen pääsi haastamaan itseään ja kyllä, toisinaan tämä voisi olla hyvä erilainen tapa treenata leuanvetoa silloin, kun oikea leuanveto ei vielä onnistu. Ja minullahan se ei vielä toimi, mutta taatusti nousee vielä jossain vaiheessa.

Kysehän on siitä, että päättää saavuttaa jotain ja sen saavuttaa. Tästä oli Vaasan liftariporukassa joku viikko sitten puhetta, koska koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uutta vaan ihminenhän pystyy vaikka mihin – jos tekee sen eteen työtä.

Viime aikoina on tullut ylitettyä monta kynnystä kahvakuulan nostamisessa ja sillä suunnalla työ jatkuu, mutta nyt on aika saada muutakin aikaan. Haluan vetää leukoja!

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun lähden työstämään leuanvetoa, joten tästä olen kirjoittanut ennenkin, mutta tahto on sama edelleen. Kysymys kuuluu siis, että kauanko ottaa saada leuka ihan oikeasti oikean tangon yli.

Kannattaako olla valmentaja: lajivalmentaja, voimavalmentaja, ravintovalmentaja,…

Nyt olisi kommenttien paikka. Kannattaako harrastelijaurheilijan harrastaa valmentajan opastuksessa? Missä tilanteessa valmentajaa tarvitaan? Onko sinulla valmentaja?

Tämä on iso kysymys omassa mielessäni ja siis ollut sitä usein. On aivan selvää, että alunperin sohvaperunasta lähtenyt liikkuminen ei perustu tietoon. Jos henkilö silti sisimmässään on tavoitekeskeinen ja haluaa eteenpäin, niin tulosta tulee vain kun tietää mitä tekee.

Kahvakuulaurheilussa on nykyään useilla nostajilla lajivalmentaja joko kotimaasta tai Venäjältä. Sen lisäksi on vielä muut valmentajat päälle, mutta tosiasia on, että lajina kahvakuulaurheilu on edennyt oman harrastukseni aikana valtavasti. Kuulien paino on kasvanut ja tuplakuulat siihen päälle. Haastetta riittää ja samoin niitä, jotka ottavat haasteen vastaan. Itse asiassa kynnys vaikkapa SM kisoihin on paljon suurempi kuin silloin, kun itse lähdin liikkeelle. Silloinhan 12 kg oli myös sarjana olemassa, mutta nykyään aloitetaan 16 kg:sta.

Minulla on ollut valmentaja tai personal trainer vaiheittain apuna silloin tällöin sitten sohvaperuna-ajan. Personal trainereitahan tähän maahan mahtuu jo vaikka millä mitalla, mutta en ole koskaan voinut ajatella, että treenaisin kenen tahansa “ohjauksessa”. Oma pää on varsin kova, en kuuntele mitään mitä en pysty aidosti uskomaan, enkä ole koskaan tarvinnut kädestä pitäjää omaan treenaamiseen. Salilla tai yleensäkin treenatessa haluan tietää mitä teen, että se vie eteenpäin niissä tavoitteissa mitä itsellä on.

Itselläni ongelma tai siis elämän sanelema juttu on, että nykyisessä työkuormassa joudun koko ajan suhteuttamaan treenaamisen elämän muuhun kuormitukseen. En voisi kirjaimellisesti toteuttaa kenenkään kirjoittamaa ohjelmaa vaan haen ajat ja tavat treenata niin kuin ne omassa elämässä onnistuu – ja miten jaksan. Esimerkiksi huonon nukkumisen kaudella (niitä on eri syistä) treenit ja niiden rankkuus on suhteutettava voimavaroihin.

Jos omassa tilanteessani treenaisin siis valmentajan opein ja ohjein, niin se pitäisi silti tapahtua omien mahdollisuuksien rajoissa ja huomioiden, että joskus onnistuu ja joskus treenit kärsivät. Kyse ei ole lepsuilusta ja lipsumisesta vaan pakollisesta järjen käytöstä. Mutta pystyykö valmentaja ymmärtämään tällaisen etenemisen?

Mutta missä vaiheessa valmentajasta on hyötyä tai valmentaja on jopa välttämätön? Mitä valmentaja voi tarjota? Tai mihin saakka pystyy “valmentamaan itse itseään”. Kun siis kuitenkin haluaa kehittyä ja edetä, vaikkahan sitten omalla tahdilla ja omien mahdollisuuksien rajoissa. Eteneminen kun on mahtavaa! :)

Pienen blogitutkimuksen kautta osuin omaan 2011 kirjoittamaani ajatukseen personal trainereista. Silloin elin erilaista aikaa, vaihetta ja elämää, mutta sama asia eri kantilta pyöri silloinkin mielessä. Ja kyllä, minä hyödyin alkutaipaleella avusta erinomaisen paljon.

Mutta mitä nyt ajattelisi valmennuksesta? Välillä yhtä ja välillä toista… Ja sitten siihen vielä crossfit, joka toki tapahtuu valmentajien valvovien silmien alla.

Kahvakuulaurheilun SM kisat 2017 käytynä

Jestas miten ristiriitaiset olotilat, mutta silti hyvä fiilis. :) 20 kg OALC nousi eilen löysästi. En minä tiedä mitä muutakaan siitä voisi sanoa.

Olotila oli edellisenä päivänä hyvinkin väsynyt ja voimaton, eikä tavallista kisatsemppiä saanut päälle itse kisapäivänäkään, vaikka näki miten muut alkoivat nostaa. Itse asiassa se tuntui kuin vähän väsähtäneeseen treeniin menemiseltä ja tulos oli juuri sellainen. OALC 20 kg 70 toistoa, kiitos ja näkemiin vain pienellä oman ennätyksen parannuksella. No ei sentään näkemiin, koska 16 kg LC viesti oli vielä myöhemmin ja viimeistään sen jälkeen oli varsin hauskalla mielellä. :)

Niinhän siinä sitten kävi, että kisan jälkeen jo matkalla yöpymispaikkaan olotila kurjistui, keuhkoihin alkoi sattua ja illan mittaan äänikin yritti mennä. Olen kipeä. Onneksi kuitenkin pääsin osallistumaan! Vaikkahan sitten OALC:n jälkeen olin kiukkuinen kuin ampiainen tai jotain, niin sitä kiukutusta ei jatkunut pitkään. Tiesin jo noston jälkeen, että minun olisi pitänyt pystyä parempaan ja että pystyn. Siispä teen kunnon suorituksen joku toinen kerta.

No se 20 kg OALC. Olen oppinut todella paljon. Hitsi minä pystyn nostamaan painavaa kuulaa ja lämmitellessä muutama nosto 24 kg:lla tuntui lähes kevyeltä. Itse 20 kg ei kyllä ollut kevyt vaan ehkä voisin käyttää sanaa tahmea. No joka tapauksessa se nousi. Kai minä laitan tähän suorituksen videolla. Olin varsin yksin, koska kolmen hengen ryhmässä olin tyhjien lavojen välissä. Se ei muuten ole parasta kisaamista vaan siinä haluaisi tuntea toiset nostajat hengessä mukana. Tällä kertaa se ei olisi tuonut yhtään nostoa enempää, mutta silti niin olisi ollut parempi.

Koska olotila oli niin pehmeä, niin lähdin hitaasti liikkeelle tai sanotaan, että ehkä ensimmäisen minuutin vielä haikailin paremmasta, mutta pelkkää puurtamista oli tiedossa. Päätin silti tehdä töitä 10 minuuttia, vaikkahan sitten etanan tahtia. Olin muuten pukenut päälleni vuoden 2011 SM kisapaidan, koska koitin hakea tsemppiä … jostain.

On se kumma miten kroppa ja pää kyllä tietää mitä tehdä, mutta sitten kun ei nouse, niin ei nouse. Tai no, siis voimia ei vaan ollut. Tuon “treenin” teki vain jonkinlaisella rutiinilla.

Kiukkuisena ja voimattomana poistuin nostopaikalta. Ihme kyllä silti varmaan viidessä minuutissa aloin haikailemaan uusille nostolavoille, koska tiesin, että pohja ja mahdollisuus parempaan on jo olemassa. Tämä kuva on otettu aallonpohjan jälkeen ja fiilis on aito. Olen ylittänyt monta estettä. Tiedän, että voin nostaa painavempia kuulia ja parempia tuloksia. Hitsi vieköön, jos ennen nostamista mietin, että lopetanko kisanostamisen tähän, niin noston jälkeen halusin vain lisää. :) No joku toinen päivä.

No sen 20 kg:n OALC:n jälkeen oli tiedossa vielä ekstraa. ;) Piti vähän nostaa tupla 16 kg:n kuulilla viestissä LC:tä. Tarkemmin sanoen piti nostaa 3 minuuttia sen minkä sielu sietää. :D Ja itse asiassa se ei ole mahdotonta, ei ollenkaan, mutta minä en ole vaan koskaan harjoitellut kyseistä lajia. Lyhyelle ihmiselle se kahden kuulan heilautus ei ole ihan parasta.

16 kg LC ennätykseni on nyt 14 toistoa! Laskin sen äsken videolta, koska kisan aikana ei ollut mitään käsitystä montako kertaa kuulat nousi. :D

Kuvia on heikosti, mutta jotain todistusaineistoa sentään. Onneksi on, koska tämä oli hauskaa ja yllätys yllätys tässä on taas yksi asia mitä haluan oppia lisää. Mikäpä asia kahvakuulien nostamisessa ei koukuttaisi!

LC muuten loppui siihen, että henki kerta kaikkiaan salpautui. Koko kisoissa jäi eniten kaivelemaan se, että kropassa ei vieläkään tunnu missään. Mikä lie tauti tässä nyt onkaan päällä, niin se piti huolen, että kropasta ei saanut irti sitä mitä olisi pitänyt. Kyllä kisojen jälkeen haluaisi tuntea tehneensä jotain.

Oli ihana nähdä nostoja, nostajia, kahvakuulatuttuja ja ystäviä. Tästä jokavuotisesta (no melkein) tavasta haluan pitää kiinni. Siispä seuraaviin SM-kisoihin mennessä treenaan taas enemmän ja en tällä kertaa lupaa nostaa entistä painavempaa kuulaa vaan vain nykyisellä paremmin.

Terveisiä kaikille! Kisoissa nähdään. :)

Niin ja siis kunhan tervehdyn haluan hakea kevyemmillä kuulilla lisää tempoa, painavilla kuulilla lisää itseluottamusta ja voimaa sekä opetella oikeasti nostamaan kahdella kuulalla. Eikö siinä ole hyvä lähtökohta suunnitelmille? :) Itse kisakuulaa en siis aio nostaa juurikaan vaan nimenomaan kevyempää ja painavempaa, käydä lenkillä ja mahdollisuuksien mukaan crossfitissä. Kyllä, siinä on lähitulevaisuuden ajatus.

Lisää toistoja hieronnalla ja rintarangan avauksella

Kun treeni ei kulkenut, niin suuntasin eilen hierontatuokioon fysioterapeutille, joka auttoi viime vuonna asentohuimauksen kukistamisessa ja sen jälkeen vaiheittain hartiaseudun jäykkyyden poistamisessa tai enemmänkin rintarangan avaamisessa. Kyllähän tässä on tullut treenattua ja se toissaviikon 20 kg:n testi laittoi liikkeelle jäykistymisen, joka piti nyt viimeistään pysäyttää kerta heitolla. Hieronta auttoi ihanasti ja vaikka sitä ei tullut ajatelleeksi miten vähän pää tai selkä kääntyi, niin 45 minuutin jälkeen oli ihan eri tilanne.

Ajattelin, että hieronnan jälkeen saisin helpommin jatkettua omin voimin ja kyllä se varmasti niin onkin. Siispä tänään “työkaluina” oli kuminauha ja putkirullat. On siinä mainiot välineet, ei voi kun hymyillä rullailun jälkeisissä tuntemuksissa. :)

Aivan varmasti liika jäykkyys vie toistoja kahvakuulaa nostaessa. Harvinaisen letkeänä olen viimeistä puoltatoista viikkoa lukuunottamatta saanut treenata. Olen kyllä lämmitellyt paljon paremmin ennen treenejä kuin koskaan ennen. Sillä on varmasti ollut merkitystä.

Jospa ehkä huomenna olisi taas aika tarttua kahvakuulan kahvaan. :)

Don’t be so hard on yourself

Onpa ollut päivä. Tein illalla treenin, jonka olin kirjoittanut etukäteen ohjelmaan, mutta joka ei sitten oikein irronnut. Tahti piti aika hyvin, mutta missään vaiheessa ei tuntunut hyvältä ja ei se tahtikaan loppuun asti pitänyt ja mikään ei oikein ollut hyvin – mukamas.

Olin treenin jälkeen tosi pettynyt ja pahalla päällä ja valmis luovuttamaan. Jestas sitä tunnetta! Kerta kaikkiaan vaan tuntui huonolta idealta, että edes aloin tekemään treeniä ja olihan sen aloittaminenkin jo takunnut, vaikka 16 kg:n kuulan kahva tulikin mankattua niin ihanan pehmeäksi…

No se oli hetken keltaista rakkautta ennen kuin aloin nostamaan. :)

Jatkoin sitä pahalla päällä olemista vain hetken, koska aloin ajattelemaan koko taakse jäänyttä päivää. Tänään oli rankka päivä ja jos kyse olisi ollutkin vain yhdestä päivästä, mutta tosiasassa se on paljon muuta, jonka päälle auditointi yhdeltä Suomen oloissa vaativimmalta organisaatiolta vasemmalla kädellä hoitaen oli itse asiassa melkoinen suoritus. Hei sehän meni oikeasti hyvin ja minimipanostuksella.

Jostain syystä sitä ei vaan välillä muista arvostaa omaa tekemistään ja on siihen päälle sitten vielä liian kova omaa suoritustaan kohti. Miten ihmeessä olisin voinut tehdä täydellistä treeniä päivän päätteeksi? Hei haloo, ota nyt järki käteen ja ymmärrä miten paljon on päivään mahtunut.

Minä en ole mikään huippu-urheilija optimaalisessa treeniympäristössä. Minulla on vaativa työ, perhe ja siihen päälle tällainen harrastus, joka antaa paljon, mutta jota ei kannata tehdä hampaat irvessä. Enhän edes pyri “parhaaksi” vaan tekemään kisoihinkin omia ennätyksiäni.

Kyllä näistä treeneistä yleensä nauttii ja tämänpäiväiset tapaukset ovat harvassa. Epävarmuuden hetkiä kyllä tulee, mutta se kuuluu asiaan. Itsensä vähättely ja turha harmittelu taas on jotain, minkä saa heittää roskakoriin ja kansi tiukasti päälle. Pysyköön siellä.

Nyt pidän pari päivää treenitaukoa ja nappaan kuulan käteeni sitten, kun en enää millään malta pysytellä niistä kaukana. Treenaan SM-kisoihin lopun vähän rennommin ja nautin jokaisesti nostosta. :)