Operaatio alempi painoluokka

Jo ennen SM-kisoja päätin, että kisojen jälkeen teen töitä alempaan painoluokkaan pääsemiseksi. Jo on aikakin, koska olen nostanut koko ajan samassa “liian painavassa” luokassa. Siispä ajatukset on olleet tavallista enemmän syömisissä reilun viikon ajan ja on jotain positiivista jo tapahtunutkin. Koska olin kisojen jälkeen on – off talvilomalla, niin alku oli helppo. Keskityin syömään värikkäästi ja jatkoin tietenkin tämän vuoden karkittomuutta.

Aamupala oli ja on helppo juttu. Munakasta salaatin tai vihannesten kera tai kaurapuuroa marjoilla ja raejuustolla. Molemmat käy ihan mahtavasti ja vapaapäivinä pystyi aidosti nauttimaan aamutuokioista, varsinkin kun välillä aurinko lisäsi maustettaan. :)

Välipalat on vapaapäivinä helppo juttu, mutta töissä ei sitten niinkään. Myönnän, että herkuttelen joitakin kertoja viikossa proteiiniletuilla ja marjoilla (mitä enemmän sen parempi) tottakai, mutta niitä ehkä iltapäivästä tai illan suusta. Ehkä kuukausi sitten törmäsin proteiinivanukkaisiin ja niitä on tullut syötyä esimerkiksi töissä iltapäivävälipalana. Aamupäivän välipalaksi saatan ottaa ruisleipää tai vaikkapa rukiista riisipiirakkaa kalkkunaleikkeellä höystettynä. Välipalapuolta pitää keksiä ja kehittää, varsinkin, kun maitorahka ei oikein maistu. Säästän pakastimen loput marjat mielummin puuron ja lettujen kera.

Lounas on töissä varsinkin ongelma, koska viime viikon kokeilu salaattilounaasta lähimmässä lounasravintolassa saa aikaan palelemista ja iltapäivän epämukavuutta. Ei, tarvitsen ehdottomasti lämmintä ruokaa, enkä salaattia ainakaan monena päivänä. Tavallisestikin jätän salaatinkastikkeet pois, mutta täytyy nyt miettiä miten ainakin joskus voisi jättää kaikki kastikkeet pois valmiista annoksesta ja sitten siirtyä omiin eväisiin… En niin hirveästi haluaisi omia eväitä keskellä viikkoa, koska elämä on vähintään riittävän hektistä.

Iltaruoka on oikeastaan samaan tyyliin kuin lounas tai ehkä välipala. Täytyy myöntää, että kotona ollessa välipaloja tulee syötyä sopivasti, mutta työpäivinä syömiskertoja tulee vähän alakanttiin.

Mutta siis koska lomat on lomailtu ja työtahti taatusti entisensä, niin edessä taitaa olla hieman askeettisemman näköiset murkinat muovipurkista ainakin osan viikkoa. Ja kyllä, paras on vielä katsoa ajatuksella mitä sitä suuhunsa pistää ja varsinkin huolehtia väreistä.

Ja lenkille mieleni tekevi. Jokohan pahimmat yöpakkaset on ohi, että voi hyvällä mielin aamulla tai illalla lähteä lenkille? Ehkä niin. :)

Hauskanpitoa salilla flunssailun jälkeen

Kuulin juttua, että Tenniscenterillä oli kokeilemisen arvoinen vekotin. Ihan en saanut kuvaa päähäni, mutta tällaiseksihan se leuanvetolaite sitten paljastui.

Metka vekotin ja vaikka sen korkeus ensin hirvitti, niin olipahan tukevasti paikallaan ja siinä taatusti saa sellaisen avun kuin oma taso vaatii. Heti ensimmäisestä kokeilusta ihmetelin sitä miten liike oli “kahlittu” tai vaikea saada tuntumaan aivan samalta kuin pelkässä tangossa. Toisaalta tuossa sai hyvää tuntumaa leuanvedon yläsentoon.

Samassa laitteessa voi tehdä myös dippejä. Koska niitä on tullut tehtyä hyvin vähän, niin kokeilin niitäkin tottakai. Siinä avustus toimi paremmin häiritsemättä liikettä. No, sellainen fiilis siitä tuli ja voin kuvitella, että suoritustaan pystyy parantamaan todella nopeasti. Peukut sille!

Mutta siihen leuanvetoon. Aloitin tosi isolla kevennyksellä eli nousin polvilleen tuohon penkille ja tuntui ettei penkki siitä lähde alas laskemaankaan. :D Olipa kevyt kolauttaa systeemi yläasentoon. Sitä kolausta tuossa säikähti. (Vapailla painoilla ja kehonpainolla kaikki on niin rajoittamattomatonta…)

Vähän kerassaan kevennystä vähentäen pääsi haastamaan itseään ja kyllä, toisinaan tämä voisi olla hyvä erilainen tapa treenata leuanvetoa silloin, kun oikea leuanveto ei vielä onnistu. Ja minullahan se ei vielä toimi, mutta taatusti nousee vielä jossain vaiheessa.

Kysehän on siitä, että päättää saavuttaa jotain ja sen saavuttaa. Tästä oli Vaasan liftariporukassa joku viikko sitten puhetta, koska koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uutta vaan ihminenhän pystyy vaikka mihin – jos tekee sen eteen työtä.

Viime aikoina on tullut ylitettyä monta kynnystä kahvakuulan nostamisessa ja sillä suunnalla työ jatkuu, mutta nyt on aika saada muutakin aikaan. Haluan vetää leukoja!

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun lähden työstämään leuanvetoa, joten tästä olen kirjoittanut ennenkin, mutta tahto on sama edelleen. Kysymys kuuluu siis, että kauanko ottaa saada leuka ihan oikeasti oikean tangon yli.

Kannattaako olla valmentaja: lajivalmentaja, voimavalmentaja, ravintovalmentaja,…

Nyt olisi kommenttien paikka. Kannattaako harrastelijaurheilijan harrastaa valmentajan opastuksessa? Missä tilanteessa valmentajaa tarvitaan? Onko sinulla valmentaja?

Tämä on iso kysymys omassa mielessäni ja siis ollut sitä usein. On aivan selvää, että alunperin sohvaperunasta lähtenyt liikkuminen ei perustu tietoon. Jos henkilö silti sisimmässään on tavoitekeskeinen ja haluaa eteenpäin, niin tulosta tulee vain kun tietää mitä tekee.

Kahvakuulaurheilussa on nykyään useilla nostajilla lajivalmentaja joko kotimaasta tai Venäjältä. Sen lisäksi on vielä muut valmentajat päälle, mutta tosiasia on, että lajina kahvakuulaurheilu on edennyt oman harrastukseni aikana valtavasti. Kuulien paino on kasvanut ja tuplakuulat siihen päälle. Haastetta riittää ja samoin niitä, jotka ottavat haasteen vastaan. Itse asiassa kynnys vaikkapa SM kisoihin on paljon suurempi kuin silloin, kun itse lähdin liikkeelle. Silloinhan 12 kg oli myös sarjana olemassa, mutta nykyään aloitetaan 16 kg:sta.

Minulla on ollut valmentaja tai personal trainer vaiheittain apuna silloin tällöin sitten sohvaperuna-ajan. Personal trainereitahan tähän maahan mahtuu jo vaikka millä mitalla, mutta en ole koskaan voinut ajatella, että treenaisin kenen tahansa “ohjauksessa”. Oma pää on varsin kova, en kuuntele mitään mitä en pysty aidosti uskomaan, enkä ole koskaan tarvinnut kädestä pitäjää omaan treenaamiseen. Salilla tai yleensäkin treenatessa haluan tietää mitä teen, että se vie eteenpäin niissä tavoitteissa mitä itsellä on.

Itselläni ongelma tai siis elämän sanelema juttu on, että nykyisessä työkuormassa joudun koko ajan suhteuttamaan treenaamisen elämän muuhun kuormitukseen. En voisi kirjaimellisesti toteuttaa kenenkään kirjoittamaa ohjelmaa vaan haen ajat ja tavat treenata niin kuin ne omassa elämässä onnistuu – ja miten jaksan. Esimerkiksi huonon nukkumisen kaudella (niitä on eri syistä) treenit ja niiden rankkuus on suhteutettava voimavaroihin.

Jos omassa tilanteessani treenaisin siis valmentajan opein ja ohjein, niin se pitäisi silti tapahtua omien mahdollisuuksien rajoissa ja huomioiden, että joskus onnistuu ja joskus treenit kärsivät. Kyse ei ole lepsuilusta ja lipsumisesta vaan pakollisesta järjen käytöstä. Mutta pystyykö valmentaja ymmärtämään tällaisen etenemisen?

Mutta missä vaiheessa valmentajasta on hyötyä tai valmentaja on jopa välttämätön? Mitä valmentaja voi tarjota? Tai mihin saakka pystyy “valmentamaan itse itseään”. Kun siis kuitenkin haluaa kehittyä ja edetä, vaikkahan sitten omalla tahdilla ja omien mahdollisuuksien rajoissa. Eteneminen kun on mahtavaa! :)

Pienen blogitutkimuksen kautta osuin omaan 2011 kirjoittamaani ajatukseen personal trainereista. Silloin elin erilaista aikaa, vaihetta ja elämää, mutta sama asia eri kantilta pyöri silloinkin mielessä. Ja kyllä, minä hyödyin alkutaipaleella avusta erinomaisen paljon.

Mutta mitä nyt ajattelisi valmennuksesta? Välillä yhtä ja välillä toista… Ja sitten siihen vielä crossfit, joka toki tapahtuu valmentajien valvovien silmien alla.

Kahvakuulaurheilun SM kisat 2017 käytynä

Jestas miten ristiriitaiset olotilat, mutta silti hyvä fiilis. :) 20 kg OALC nousi eilen löysästi. En minä tiedä mitä muutakaan siitä voisi sanoa.

Olotila oli edellisenä päivänä hyvinkin väsynyt ja voimaton, eikä tavallista kisatsemppiä saanut päälle itse kisapäivänäkään, vaikka näki miten muut alkoivat nostaa. Itse asiassa se tuntui kuin vähän väsähtäneeseen treeniin menemiseltä ja tulos oli juuri sellainen. OALC 20 kg 70 toistoa, kiitos ja näkemiin vain pienellä oman ennätyksen parannuksella. No ei sentään näkemiin, koska 16 kg LC viesti oli vielä myöhemmin ja viimeistään sen jälkeen oli varsin hauskalla mielellä. :)

Niinhän siinä sitten kävi, että kisan jälkeen jo matkalla yöpymispaikkaan olotila kurjistui, keuhkoihin alkoi sattua ja illan mittaan äänikin yritti mennä. Olen kipeä. Onneksi kuitenkin pääsin osallistumaan! Vaikkahan sitten OALC:n jälkeen olin kiukkuinen kuin ampiainen tai jotain, niin sitä kiukutusta ei jatkunut pitkään. Tiesin jo noston jälkeen, että minun olisi pitänyt pystyä parempaan ja että pystyn. Siispä teen kunnon suorituksen joku toinen kerta.

No se 20 kg OALC. Olen oppinut todella paljon. Hitsi minä pystyn nostamaan painavaa kuulaa ja lämmitellessä muutama nosto 24 kg:lla tuntui lähes kevyeltä. Itse 20 kg ei kyllä ollut kevyt vaan ehkä voisin käyttää sanaa tahmea. No joka tapauksessa se nousi. Kai minä laitan tähän suorituksen videolla. Olin varsin yksin, koska kolmen hengen ryhmässä olin tyhjien lavojen välissä. Se ei muuten ole parasta kisaamista vaan siinä haluaisi tuntea toiset nostajat hengessä mukana. Tällä kertaa se ei olisi tuonut yhtään nostoa enempää, mutta silti niin olisi ollut parempi.

Koska olotila oli niin pehmeä, niin lähdin hitaasti liikkeelle tai sanotaan, että ehkä ensimmäisen minuutin vielä haikailin paremmasta, mutta pelkkää puurtamista oli tiedossa. Päätin silti tehdä töitä 10 minuuttia, vaikkahan sitten etanan tahtia. Olin muuten pukenut päälleni vuoden 2011 SM kisapaidan, koska koitin hakea tsemppiä … jostain.

On se kumma miten kroppa ja pää kyllä tietää mitä tehdä, mutta sitten kun ei nouse, niin ei nouse. Tai no, siis voimia ei vaan ollut. Tuon “treenin” teki vain jonkinlaisella rutiinilla.

Kiukkuisena ja voimattomana poistuin nostopaikalta. Ihme kyllä silti varmaan viidessä minuutissa aloin haikailemaan uusille nostolavoille, koska tiesin, että pohja ja mahdollisuus parempaan on jo olemassa. Tämä kuva on otettu aallonpohjan jälkeen ja fiilis on aito. Olen ylittänyt monta estettä. Tiedän, että voin nostaa painavempia kuulia ja parempia tuloksia. Hitsi vieköön, jos ennen nostamista mietin, että lopetanko kisanostamisen tähän, niin noston jälkeen halusin vain lisää. :) No joku toinen päivä.

No sen 20 kg:n OALC:n jälkeen oli tiedossa vielä ekstraa. ;) Piti vähän nostaa tupla 16 kg:n kuulilla viestissä LC:tä. Tarkemmin sanoen piti nostaa 3 minuuttia sen minkä sielu sietää. :D Ja itse asiassa se ei ole mahdotonta, ei ollenkaan, mutta minä en ole vaan koskaan harjoitellut kyseistä lajia. Lyhyelle ihmiselle se kahden kuulan heilautus ei ole ihan parasta.

16 kg LC ennätykseni on nyt 14 toistoa! Laskin sen äsken videolta, koska kisan aikana ei ollut mitään käsitystä montako kertaa kuulat nousi. :D

Kuvia on heikosti, mutta jotain todistusaineistoa sentään. Onneksi on, koska tämä oli hauskaa ja yllätys yllätys tässä on taas yksi asia mitä haluan oppia lisää. Mikäpä asia kahvakuulien nostamisessa ei koukuttaisi!

LC muuten loppui siihen, että henki kerta kaikkiaan salpautui. Koko kisoissa jäi eniten kaivelemaan se, että kropassa ei vieläkään tunnu missään. Mikä lie tauti tässä nyt onkaan päällä, niin se piti huolen, että kropasta ei saanut irti sitä mitä olisi pitänyt. Kyllä kisojen jälkeen haluaisi tuntea tehneensä jotain.

Oli ihana nähdä nostoja, nostajia, kahvakuulatuttuja ja ystäviä. Tästä jokavuotisesta (no melkein) tavasta haluan pitää kiinni. Siispä seuraaviin SM-kisoihin mennessä treenaan taas enemmän ja en tällä kertaa lupaa nostaa entistä painavempaa kuulaa vaan vain nykyisellä paremmin.

Terveisiä kaikille! Kisoissa nähdään. :)

Niin ja siis kunhan tervehdyn haluan hakea kevyemmillä kuulilla lisää tempoa, painavilla kuulilla lisää itseluottamusta ja voimaa sekä opetella oikeasti nostamaan kahdella kuulalla. Eikö siinä ole hyvä lähtökohta suunnitelmille? :) Itse kisakuulaa en siis aio nostaa juurikaan vaan nimenomaan kevyempää ja painavempaa, käydä lenkillä ja mahdollisuuksien mukaan crossfitissä. Kyllä, siinä on lähitulevaisuuden ajatus.

Lisää toistoja hieronnalla ja rintarangan avauksella

Kun treeni ei kulkenut, niin suuntasin eilen hierontatuokioon fysioterapeutille, joka auttoi viime vuonna asentohuimauksen kukistamisessa ja sen jälkeen vaiheittain hartiaseudun jäykkyyden poistamisessa tai enemmänkin rintarangan avaamisessa. Kyllähän tässä on tullut treenattua ja se toissaviikon 20 kg:n testi laittoi liikkeelle jäykistymisen, joka piti nyt viimeistään pysäyttää kerta heitolla. Hieronta auttoi ihanasti ja vaikka sitä ei tullut ajatelleeksi miten vähän pää tai selkä kääntyi, niin 45 minuutin jälkeen oli ihan eri tilanne.

Ajattelin, että hieronnan jälkeen saisin helpommin jatkettua omin voimin ja kyllä se varmasti niin onkin. Siispä tänään “työkaluina” oli kuminauha ja putkirullat. On siinä mainiot välineet, ei voi kun hymyillä rullailun jälkeisissä tuntemuksissa. :)

Aivan varmasti liika jäykkyys vie toistoja kahvakuulaa nostaessa. Harvinaisen letkeänä olen viimeistä puoltatoista viikkoa lukuunottamatta saanut treenata. Olen kyllä lämmitellyt paljon paremmin ennen treenejä kuin koskaan ennen. Sillä on varmasti ollut merkitystä.

Jospa ehkä huomenna olisi taas aika tarttua kahvakuulan kahvaan. :)

Don’t be so hard on yourself

Onpa ollut päivä. Tein illalla treenin, jonka olin kirjoittanut etukäteen ohjelmaan, mutta joka ei sitten oikein irronnut. Tahti piti aika hyvin, mutta missään vaiheessa ei tuntunut hyvältä ja ei se tahtikaan loppuun asti pitänyt ja mikään ei oikein ollut hyvin – mukamas.

Olin treenin jälkeen tosi pettynyt ja pahalla päällä ja valmis luovuttamaan. Jestas sitä tunnetta! Kerta kaikkiaan vaan tuntui huonolta idealta, että edes aloin tekemään treeniä ja olihan sen aloittaminenkin jo takunnut, vaikka 16 kg:n kuulan kahva tulikin mankattua niin ihanan pehmeäksi…

No se oli hetken keltaista rakkautta ennen kuin aloin nostamaan. :)

Jatkoin sitä pahalla päällä olemista vain hetken, koska aloin ajattelemaan koko taakse jäänyttä päivää. Tänään oli rankka päivä ja jos kyse olisi ollutkin vain yhdestä päivästä, mutta tosiasassa se on paljon muuta, jonka päälle auditointi yhdeltä Suomen oloissa vaativimmalta organisaatiolta vasemmalla kädellä hoitaen oli itse asiassa melkoinen suoritus. Hei sehän meni oikeasti hyvin ja minimipanostuksella.

Jostain syystä sitä ei vaan välillä muista arvostaa omaa tekemistään ja on siihen päälle sitten vielä liian kova omaa suoritustaan kohti. Miten ihmeessä olisin voinut tehdä täydellistä treeniä päivän päätteeksi? Hei haloo, ota nyt järki käteen ja ymmärrä miten paljon on päivään mahtunut.

Minä en ole mikään huippu-urheilija optimaalisessa treeniympäristössä. Minulla on vaativa työ, perhe ja siihen päälle tällainen harrastus, joka antaa paljon, mutta jota ei kannata tehdä hampaat irvessä. Enhän edes pyri “parhaaksi” vaan tekemään kisoihinkin omia ennätyksiäni.

Kyllä näistä treeneistä yleensä nauttii ja tämänpäiväiset tapaukset ovat harvassa. Epävarmuuden hetkiä kyllä tulee, mutta se kuuluu asiaan. Itsensä vähättely ja turha harmittelu taas on jotain, minkä saa heittää roskakoriin ja kansi tiukasti päälle. Pysyköön siellä.

Nyt pidän pari päivää treenitaukoa ja nappaan kuulan käteeni sitten, kun en enää millään malta pysytellä niistä kaukana. Treenaan SM-kisoihin lopun vähän rennommin ja nautin jokaisesti nostosta. :)

Ensimmäinen OALC 20 kg testi

No olihan se jotain. Eilen treenasin kovaa ja tänään sitten nousi 62 toistoa tasan 8 minuutissa. Menihän se melkein 8 rpm ja vähän pidempään kuin olin arvellut. Koskaan ennen en siis ole OALC:tä 20 kg:lla tulosta nostanut.

Pari pikku juttua on mielessä ja treenit jatkukoon. Oli se ihan hyvä tehdä tässä vaiheessa testi ja Sari otti sen jopa videolle. Videoinnit on jäänyt vähälle ja tekniikka ei ihan pysynyt kasassa… Mutta tästähän parannetaan ja katsotaan mihin asti ehtii. Ainakin vähimmäistavoitteeseen ehtii “helposti”.

Jännä miten sitä edelleen lipsahtaa joskus miettimään, että miten minä nyt jonnekin kisoihin voin lähteä, kun olen vasta matkalla kohtuutulokseen, kun niin monet vetelee ties kuinka monetta kertaa niitä minun tavoitelukujani. Toisaalta aina siellä on ennätyksensä tehnyt ja koko matka kisoihin asti on vaan niin palkitsevaa – joka ikinen kerta.

Motivaatio on mitä mainioin ja eteneminen on hauskaa, rauta kevenee ja tekniikka paranee. Näihin tunnelmiin voi hymyillen päättää tämän viikon. :)

3 treeniviikkoa ennen SM kisaviikkoa

Ilmottauduttu, osallistuminen- ja lisenssi maksettu ja treeniaika hupenee hupenemistaan… Huhhuh! :D

SM -kisoihin oli muuten ilmoittautunut 91 nostajaa. Melkoinen määrä.

Eilen ei ollut paras treenifiilis, mutta tein täsmälleen mitä olin treeniohjelmaan kirjoittanut eli silloinhan se oli täysin onnistunut treeni. No näin siis vaikka viikolla jäi yksi treeni kokonaan väliin rankan työviikon sekä kotihaasteiden takia. Onneksi kuitenkin tein keskiviikkona hieman muunnetun treenin olosuhteiden asettamissa rajoissa.

Tänään on mainio mahdollisuus testinostoon, mutta siitä tulee enemmän normi treeni kuin mitään ennätyksiä. Eiliselle oli pakko ottaa kunnon treeni, koska elämäntilanne nyt vaan on ollut haastava ja ei ollut kertakaikkiaan mitään syytä jättää tilaisuutta käyttämättä.

Olen itse asiassa tyytyväinen treeniohjelmaani. Se ottaa huomioon tekniikkahaasteet ja olen kehittynyt eritysesti kuulan alas heilautuksessa. Kuula ei pääse enää mitenkään retkahtamaan ja viemään sillä tavalla turhaan voimia. Liikkeen sujuva ja hallittu kaari on – no, melkein hallinnassa. :)

Ja jos ohjelma oli alussa enemmän apuliikkeitä, niin nyt olen siirtynyt enemmän itse OALC sarjoihin. Jos kolme viikkoa saa treenata terveenä ja hyvin, niin hyvähän tästä vielä tulee. Ehkä. Tai juu, siis ehdottomasti, koska olen tiedostanut paremmin mihin tässä ehtii ja luottamus etenemiseen on varsin hyvä.

Liftaritreeneihin testaamaan siis tänään (huonolla tuloksella Lift Me Cupiin) ja matka jatkuu!

Aikaa on?

Hassu tunne, kun tietää etenevänsä treeneissä, mutta silti on “jäljessä” paljon siitä mitä ajatteli. Luopuisiko SM-kisoista? Eeeei missään nimessä, vaikka ehkä tulostavoite vaikuttaa tällä hetkellä turhan kovalta.

Eilen oli jotenkin ensimmäinen ohjelmallisesti täysin hallittu treeni ilman vallatonta hauskanpitoa ohjelman ohi. Tai no, kun kirjoittaa hauskanpidon ohjelmaan, niin silloinhan se on luvallista. :D

No kattaus oli siis tämä.

Ja tein mitä ajattelinkin eli treeni oli onnistunut. Siihen päälle tämänpäiväisessä liftaritreenissä neljän minuutin sarjat ja tilanne on juuri se mitä nyt on.

Ensi sunnuntain liftaritreenissä olisi mahdollisuus testiin, mutta se osuu viikon liian aikaiseen, joten saatan jättää väliin ja tehdä niin kuin parhaaksi tiedän ja tunnen. Aikaa on ja ei ole ja viikot hujahtaa hetkessä!

Jaa’a. Joka tapauksessa on tosi mielenkiintoista nähdä minkälaiseen nostokuntoon tässä pääsee. Kroppa tuntuu hyvältä eli mihinkään ei siis koske. En halua rikkoa itseäni ja siksi kuulostelen aika tarkalla korvalla, mutta mikäpä on kuulostellessa, kun tältä tuntuu. :)

Lepopäivän leppoisat kahvakuula-ajatukset

Siis todellakin maltoin olla poimimatta kahvakuulaa – edes yhtä sellaista – käteeni tänään. Viime viikko meni varsin kahvakuulaisissa merkeissä ja pakko on myöntää, että ei sitä saa päästää liiallisuuksiin. Liikaa jäykistyvä kroppa ei ole nyt eduksi ja täytyy sanoa, että varsinkin “forkut” antoi tuntea, että kahvakuulaherkkua ei ole tullut ihan tässä määrässä harrastettua pitkään aikaan. :)

Onni on syy treenata ja kahvakuula johon tarttua, myös silloin, kun mies toipuu tyräleikkauksesta, eikä häntä voi jättää kahden kesken kaksivuotiaan kanssa. Treenit pysyy kotona ja treeniajat on mitä on, mutta kyllä sellaisiakin hetkiä löytyy. Kisatreenit siis jatkuu ja hieman syvemmällä tekniikkaviilauksella kuin alussa. Tekniikkahan se tässä on alunperinkin koukuttanut ja toimii koukkuna edelleen. Kahvakuulaurheilu on laji, jossa tekniikka on tuskin koskaan täysin kohdallaan ja hitsi vie kahden asian yhtäaikainen korjaaminen on lähes mahdotonta.

Treenit on toki mielessä, mutta myös se miten sovittaa yhteen työkuviot ja kahvakuulan nostamisen. Voimavarat pitäisi koko ajan mitoittaa oikein ja osata olla fiksu. Treeniohjelmani on tällä kerralla hauskanpidon lisäksi huomattavasti väljempi kuin aiemmilla kerroilla.

Piti ihan pysähtyä miettimään asiaa hetkeksi nyt kun tuon “ääneen” kirjoitin. En tiedä vielä mitä tämä väljyys tuo tullessaan. En siis puhu nostamisen määrästä, joka oli viime viikolla huipussaan, mutta koitan olla vetämättä itseäni piippuun.

Jaa’a. Tavoite on pysyä terveenä ja nostokykyisenä tulevat viikot. Tavoite on myös koko ajan edetä, mikä ei toistaiseksi ole ollut liikaa vaadittu. Päivä ja viikko kerrallaan kohti Haapajärven kisoja. :) Omalla tahdilla ja tavalla sovitellen.

edit: 18 päivää karkitta. Ei paha, varsinkaan kun mielitekoja ei ole montaa ollut tämän tauon lopettamiseksi. :)

Toista treeniviikkoa viedään ennätysten merkeissä

Tätä temppua en ollut ennen tehnyt. :) Pieni askel vakavemmalle kahvakuulaharrastajalle, mutta suuri askel minulle. Siinä se lepää 26 kg ja annoin levätä puolen minuutin pidot saman tien. :)

Aivan oikeasti keväällä oli tiukkaa 24 kg:n nostaminen pään yläpuolelle, mutta nyt tuo 26 heilahti niin kevyesti ensimmäistä kertaa rinnalle, että hölmistyneenä tajusin, ettei sen ylös nostaminen voi olla sen kummempi temppu. Ei ollutkaan!

Okei, en ole ollut näin vahva nostamaan kuulaa aikaisemmin tai siis minun pääni ei kai ole ollut yhtä vahva. En valita vaan jaksaa hymyilyttää tätä kirjoittaessakin. Ja jos nyt treeniohjelman suhteen olen mennyt toistaiseksi enemmän hauskaa pitäen kuin vakavasti ohjelmaa kirjoittaen, niin suon sen kyllä itselleni. Parasta on, kun nostaminen maistuu.

Nostaja toki voisi olla vähän hoikempi, mutta minusta tuntuu, että kuukausikin eteenpäin, niin niin se tällä menolla onkin.

Mutta tämä järjestely, että kotona ja salilla on vähän eri kuulakattaus taitaakin toimia hyvin. Kotona siis 8 kg, 18 kg ja 24 kg ja loput kuulat asuu salilla, joten siellä oli automaattisesti vuorossa 12 kg, 20 kg ja 26 kg. Niillä mentiin ja edistystä on havaittavissa muuallakin kuin pääkopassa.

Onko oranssi uusi vihreä? Kyllä se taitaa olla. :) 24 kg:n (ja 20 kg:n) täytyy tämän jälkeen tuntua kevyemmältä ja tosiasia on, että tällä hetkellä pääjumeja ei ole, paitsi ehkä jos alan temmata jotain 20 kg:n kuulaa suurempaa ja siihen ei nyt ole aikomuksia.

Huomenna on vuorossa lepopäivä ainakin raudan kahvasta, mutta voi jestas miten hyvältä treenin jälkeen tuntuu. Se vaan on … karkkia. ;)

Kukaan muuhan ei niitä kuulia nosta puolestasi tai tee yhtään mitään muutakaan puolestasi, kun liikkumisesta ja kunnon paranemisesta on puhe. Onni on saada tehdä se itse ja nauttia tuloksesta heti hyvänä olona ja ennätyksistä harva se treenikerta kohti kisoja.

Näin vuodenvaihteen jälkeen on taas ties mitkä laihdutuskuuriohjelmat alussa. Se on pistänyt mietityttämään, että mitä sitä taas tarkistaisi omissa elämäntavoissa. Jouluflunssan jälkeen olin tosi turvoksissa, mutta onhan tuo jo hieman tasoittunut. Karkitta olen elellyt nyt 13 päivää, kun aloitin varaslähtönä ennen vuodenvaihdetta. Satuin fb:ssä kyselemään tykkäyksillä karkittomien päivien lukumäärää ja reilu 40 päivää mennään näin ainakin, mutta tiedän kyllä, että ylitän sen roimasti. Näin vaan tuli jonkinlainen karkkikatko (ei lakko) sopivasti ja varsinkin, kun sen sanoi “ääneen”.

Olen minä jotain muutakin tehnyt aktiivisesti eli popsin päivittäin Eskimo Omega3:sta ja D-vitamiinia. C-vitamiininkin ajattelin aloittaa tällä viikolla ja tähtään siihen, että saisin olla terveenä kisoihin asti. Vähän on hakusessa mitkä kaikki konstit siihen auttaisivat, mutta pidetään peukkuja. Ja saa toki kroppakin tiivistyä, en pistä sille asialle hanttiin.

Hyvän mielen huokaus. :) Elämä on elämää ja tärkeintä on nyt nauttia matkasta kahvakuulakisoihin, parempiin tuloksiin ja mihin tie taas viekään. Yöunet on onneksi melkein hanskassa ja olotila viimein tällä viikolla lopun flunssaväsymyksen voittanut. Tästä on hyvä taas jatkaa. :)
ps: Sunnuntaina jatketaan Vaasan liftaritreenejä! Sama aika ja paikka eli CrossFit SixtyFive100 ja klo 19-20 sunnuntaisin.

I’m only human

Sometimes you get a song playing in your head. Sometimes it is happy, but sometimes something else. Today it is bit about that else.

The song is Human by Rag’N'Bone Man. I didn’t know the artist, but I have heard the song couple times in the radio and even before that in the X Factor UK by Emily Middlemas. Ok it doesn’t sound as good by Emily as Rag’N'Bone Man.

Actually I could listen him some more…

The thing is that I am not in my best mood. I am sad. No, finally I am angry.

I think I am optimistic person. That is my driving force and big part of my inner strength. That is me. I feel that my realistic, but strong and happy optimism is many times needed and even valued and it carries as far as needed.

I am ready to use what I have inside to the benefit of the close ones. Perhaps I am ready to do too much. You can use too much energy banging your head to the wall and should just … give up and understand where you can do something and where there is no hope and something to achieve.

Girl don’t be foolish. Don’t waist your efforts to the wrong address.

But hey, the sun is rising also tomorrow.

I know that kettlebells rise effortlessly tomorrow.

2. kisatreeni pakkaspäivän parhaudeksi

Mikä upea pakkaspäivä! Aamupäivällä kävelylenkillä voi vain nauttia niistä erityisistä pakkasen väreistä, kun aurinko ei ollut edes noussut kurkistamaan puiden latvojen yli. Juuri sellaisina hetkinä on erityisiä harmaan vaaleita sävyjä, joita ei voi koskaan muuten nähdä. Kun vaatetta on vaan riittävästi päällä, niin suomenlapinkoiran kanssa on kerta kaikkiaan nautinto kulkea.

Ei muuten ollut paljon vastaantulijoita ja vain yhteen koiraankin törmättiin. Sekin oli puoliksi suomenlapinkoira. :)

Ja lenkin jälkeen oli hieno ottaa kokeiluun teet, joita tuli edellispäivänä ostettua. En koskaan juo teetä kesäaikaan tai siis kun on “liian” lämmintä. No nyt ei ole liiasta pelkoa. Hittejä ja huteja, sen voi jo päivän kokeiluiden perusteella sanoa. Vihreää teetä ovat kaikki.

Pakkaspäivä kun oli, niin lämmitin kahvakuulat hyvissä ajoin. Käytettävissä kotona oli 8, 18, ja 24 kg. Päättelin aiemmin tällä viikolla, että kyllä niillä kotitreenin saa aikaan, enkä ollut väärässä.

Tänään oli totaalinen rive painotus treenissä. En ole sitä juuri tehnyt ja sen kyllä huomaa. Vaati useamman sarjan, että alkoi melkein sujua. Taisin jo 1. treenin kohdalla sanoakin, että rinnalleveto on heikoin lenkkini. No siitähän sitä on helppo parantaa, kun pohjalta lähtee, eikö. ;) Siispä kuulat heilumaan ja heilahtihan ne.

Itse asiassa olen OALC:tä enemmän treenannut niinkin kauan sitten kuin 2011. Piti oikein tarkistaa kisatietokannasta, mutta siis totta se on ja täällä on niistä Liedon SM kisoista oikein videotodiste ja kuva, jossa on monta tuttua. :) Se oli ihka ensimmäinen kisani 16 kg:n kuulalla ja nostinkohan jopa Kirsin vieressä.

Aika pian sen jälkeen tulikin stoppi, kun selkä meinasi sanoa sopimuksen irti. Se ei kyllä johtunut kahvakuulan nostamisesta, vaikka sitäkin jo pahimpina epäilyksen hetkinä mietin. Silloin olisi kyllä voinut jäädä koko kuulan nostaminen… Onneksi ei jäänyt! Stoppeja ja taukojahan minulla on ollut monta, mutta mikään ei ole ollut niin paha kuin se ensimmäinen.

Vaan jestas tuota vihreää. Se on jotenkin niin makea. :) Onhan se hitsin painava, mutta ei enää yhtä painava kuin ennen kesää.

24 kg vihreää iloa

Tämä oli ensimmäinen kerta pitkästä aikaa 24 kg:n kanssa. Olen kyllä nostanut 22 kg:n kuulaa, no tietysti, kun sen kisatuloksen tein ja heilauttanut 26 kg:n kuulaa, mutta en siis tätä. Siksi olikin hyvä muistella miltä se tuntui keväällä ja miltä nyt. Suurin ero oli tapahtunut uskoakseni pään sisällä.

Keväällä minua hirvitti joka ikinen kerta, kun aioin nostaa tuon vihreän työnnöllä ylös. Enää ei hirvitä, ei epäröi, vaan tietää, että tottakai se nousee. SIINÄ uskossa ja tiedossa on hirmuisen suuri ero. Jokin kynnys on ylitetty.

1. treeni kohti kahvakuula SM kisoja

Eilen alkoi 7 viikon treenijakso. :) Sen verran on aikaa ennen kahvakuulaurheilun SM kisoja Haapajärvellä.

Rauta oli raskasta, mutta tarkoituksena olikin tehdä treeni, jonka perusteella kirjoitan treeniohjelman alun ja rungon. Tavoite on selva ja nyt lähtökohtakin, mutta saapa nähdä miten se välimatka lähtee sujumaan!

Harmittaa vieläkin loppuvuoden flunssa tai oikeastaan erityisesti nyt, kun väkisinkin sen vaikutukset huomasi. Toisaalta flunssassa on ollut todella moni ja taisin lukea eilen, että esimerkiksi lapissa ei ole ollut yhtä pahaa influenssakautta 20 vuoteen. Ja kyllä se on näkynyt Vaasassakin, että ihmiset sairastaa paljon.

Vaan vaikkahan rauta oli raskasta, niin on se rakastakin ja se ainainen uteliaisuus siitä mihin voi päästä – se on valloillaan. Juu, pidän yhtenä kantavana voimana uteliaisuutta, koska koskaan et voi tietää mihin pääset, vaikka minimitavoitteen olenkin aina ylittänyt. Entäs jos nyt pääsisi sen minimin yli? ;)

Oli aivan pakko laittaa tuo kuva, jonka laitoin jo eilen instagramiin. Koko päivä oli täynnä monta positiivista asiaa aamusta lähtien. Jaa, no sehän oli siis maanantain täydellinen vastakohta ja taisi siksi oikein korostua.

Aamulla muutin työpaikalla omaan huoneeseen, josta tulee mukava tukikohta maailman melskeissä. Iltapäivällä oikein tajusin kuinka paljon sillä oli juuri nyt merkitystä. Tulipa hyvä fiilis oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Kahvakuula puuttuu vielä pöydän alta, mutta se sinne taatusti tulee. :) Pöydän päällä on jo kiitos Sarin. :D

Töiden jälkeen pian suuntana oli CrossFit SixtyFive100. Soudin itseni lämpimäksi ja kaivoin kuulat esille. Ympärillä oli sellainen meno, että se ei muuten omaa tsemppiä laskenut! Toisaalta olisi ollut mukava olla mukana wodissa, mutta oma treeni oli jotain, mikä oli vetänyt puoleensa jo viime viikolla. Silloin vielä maltoin toppuutella ja otin pesäeroa flunssailuun.

On se, se on mahtavaa, se on vaikeaa, se on yllättävää. Rinnalleveto ei oikein toiminut ja tiedän heikon paikkani. Tahti vaikutti kevyemmälläkin kuulalla järkyttävältä. :D Mutta lähtötilanne on selvillä JA se, että nyt on aika ottaa treenejä videolle. Tekniikka ja aikasarjat on nyt tärkeintä.

Jestas on hinku nostaa!

Ja kolmas kuva instassa on kotoa. Koti on koti ja elämän keskipiste monella tapaa. Paras hetki eilisessä oli saunan lauteilla, kun pikkuinen tyttö heilutteli varpaitaan ja nautti elämästä. <3

Positiivisesti parempi vuosi 2017

Negatiivisuudessa ei ole voimaa vaan positiivisuus on nimenomaan sitä. Näin on minun kohdallani ollut aina ja siksi haluan, että uusi vuosi perustuu nimenomaan positiiviselle vireelle. Positiivisuus ei tarkoita yltiöoptimistisuutta, koska siinä on toki realiteetit mukana, mutta negatiiviseen ei silloin jää vellomaan vaan haluaakin nähdä positiiviset asiat. Positiivisuus on energiaa ja voimaa.

Nappasin tänään viimeisen antibiootin kuurista, joka kertoo aika tavalla joulun ajasta ja välipäivien viikosta. Muutama viikko tuli pakollista lepoa ja olen vasta kolmena päivänä käynyt kavelemässä lenkin koiran kanssa. Vaikka olin aikonut pyhittää loman kaikelle hauskalle ja liikunnalle, niin en jaksa tästä masentua. Tottakai olin laskenut nämä viikot helmikuun lopun SM kisoihin valmistautumiseen, mutta sillä mennään mitä sattuu olemaan ja ensi viikolla lähden taas liikkeelle.

Itse asiassa tämä sairastuminen on lähtökohta sille mitä mietin tulevasta vuodesta. Haluan vaikuttaa niin paljon kuin mahdollista siihen, etten sairastuisi kuten kesällä harmittavasti kuumeettomaan keuhkokuumeeseen. Mitä tässä olisi siis tehtävissä? Kyllä vastaukset löytyy (uskoakseni) aika paljon stressin sietämisessä ja järkevässä syömisessä.

Liikuntahan minuun kuuluu niin kiinteänä osana, että se on kuin käsi tai jalka, jota ei voi poistaa. :) Sen eteen ei siis tarvitse tehdä ja tavoitella muta kuin toteuttaa halua liikkua monipuolisesti ja edistyä kahvakuulan nostajana. Elämäntapa on siltä osin olemassa.

Mutta se stressinsieto tai taito tasapainottaa elämää niin, että työ ei haukkaa liian suurta palasta on erittäin aiheellinen pureskelun aihe. Olisi osattava sanoa oikeassa kohdassa “kyllä” ja “ei”. Eikä se vain noin mustavalkoista ole, koska haasteellisessa ajassa on kasvun paikka.

Järkevä syöminen taas, no siihen asettaa suurimman haasteen juuri stressitaso, joka jonkin rajan ylittämisen jälkeen sekoittaa sen, minkä pää tietäisi oikeaksi. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus, jossa pelkästään pään sanelemat sävelet ei riitä.

Hitsi kyllähän sitä tietää mitä pitäisi syödä! Siihen siis on otettava jälleen kerran hieman erilaista näkökulmaa ja pidettävä huolta oikeanlaisista välipaloista, jotka ovat aina mukana. Siinähän se taika oikeastaan jo on, sekä hyvällä ruualla herkuttelussa.

Syömisen osaltakin on siis homma melkein hallussa. Ehkä. Kai. :)

No ne suurimmat haastekohdat on selvillä ja se, että positiivisella otteellahan ne otetaan haltuun.

Sitten on yksi iso kysymysmerkki. Se on rakas harrastukseni minigolf. Onko siihen vielä motivaatiota?

Olen ensimmäistä kertaa minigolfseuran äänivaltainen jäsen 1.1.2017 alkaen ja siis VASTA nyt ja vain, koska itse erikseen anoin jäsenyyttä. Tähän asti ja/tai automaattisesti en ole kelvannut seuran varsinaiseksi jäseneksi.

2017 ei ole huopa SM kisaa ollenkaan. Se on SE juttu minigolfissa. Nyt sitä ei ole ja lisäksi ne SM kisat joita järjestetään (2017 betoni Tampereella) tulevat olemaan kolmipäiväisiä, mikä lapsiperheessä on entistäkin hankalempi järjestää. Se kolme päiväähän tarkoittaa vain itse kisaa, eikä vielä harjoittelua.

Se mikä on ollut elämässä kantavaa voimaa jo useita vuosia on menettänyt paljon. Kyse on enemmästäkin kuin noista kahdesta asiasta, mutta noissa ollaan ongelman ytimessä. Onko mitään mieltä vain hupipelailussa, jossa ei voi tavoitella mitään omassa seurassa tai kotimaassa? Siinäpä on suuri kysymys…

Kesä kai aikanaan näyttää aikanaan missä on mieltä, merkitystä ja sitä positiivisuutta. Onneksi on asioita, joissa sitä on varmasti. :)

ps: olipa hauska selailla instagramista kuvia vuoden varrelta. :)

Jaa niin ja siis ensi vuonna kirjoitan blogia englanniksi, jos se sattuu huvittamaan. Arkisin puhun ja ajattelenkin joka tapauksessa paljon englanniksi, joten se tuntuisi jotenkin loogiselta. Ehkä.