Posts Tagged ‘liikunta’

Lepo nostaa kuntoa

Ihana lepopäivä. Minä olen pitkin kesää tuskaillut sitä, miten vaikea on ollut pitää kokonaan liikunnattomia päiviä. Tänään se ei ole tuskaa vaan ihana osa viikkoa. Ihan selvästi huomaan tarvitsevani lepopäivän, tekee mieli latautua uusiin juttuihin ja tälle päivälle osuu muutenkin mukavia asioita. Erityisen kiva on saada mies takaisin kotiin Helsingin hulinasta. Joku joskus laittoi tänne [...]

Anna uusi mahdollisuus

Välillä tulee päätettyä jostain asiasta, vaikkapa liikuntamuodosta, että tämä ei ole minua varten. Olisikohan kuitenkin niin, että ei kannattaisi päättää aivan niin kovapäisesti vaan antaa asioille uusi mahdollisuus myöhemmin ja erilaisessa tilanteessa. KG lehden kansikuvatyttö Xtragirl oli lähtenyt pitkän tauon jälkeen uudelleen testaamaan zumbaa ja saanut siitä zikamakeesti zumbakuumetta, vaikka alunperin ei innostunutkaan. Hauskaa, että [...]

Ihanan kesäillan liikunta-annos

Upea ilta! Ei tuule ja on sopivan lämmintä. En sitten kyllä ehtinyt pitkälle pyörälenkille, joka olisi oikeasti ollut vuorossa, mutta tulipahan tuota liikuntaa vähän toisella tapaa. Kävin alkulämmittelyksi 6 km pyörälenkin ja sen jälkeen pelattiin parisuhdesulkapalloa, joka ei muuten ole tosiaankaan mitään löysää pelailua. Ja sen jälkeen oli näiden vuoro. Kahvakuulailu on varsin tekninen laji [...]

Mitä on hyvä kunto?

Törmäsin Marko Suomi – Kahvakuulaloki -blogissa todella ajatuksia herättävään kysymykseen, joka on pyörinyt omassakin mielessä. Muotoilin tuohon sivupalkkiin nimittäin viime viikolla omaa kuvaustani hieman uusiksi, kun mietin “matkalla kohti elämäni kuntoa” kohtaa. On nimittäin ihan pakko tunnustaa, että minä olen jo elämäni kunnossa, vaikka en ole mikään huippukuntoinen. Mitä on mielestäsi hyvä kunto? Entä huono? [...]

Liikunnan ilon kipurajalla

Olin illalla lenkillä niin, että kävelin 10 minuuttia, juoksin/hölkkäsin kevyesti 20 minuuttia ja sen jälkeen juoksin aika kovaa 3*3 minuuttia ja siinä väleissä 2 minuuttia kävellen. Lopuksi kävelin vielä 9 minuuttia kotiin. 20 minuutin juoksentelu oli todella ihana kokeilu siinä mielessä, että juoksin ensimmäistä kertaa ilman koiraa ja siis ilman fleksiä kädessä ja ei tarvinnut [...]

Kuntosalilla ja venyttely elämäntavaksi osa 3

Olipa voimaton olotila kuntosalille mennessä. Sanoinkin, että nyt ei onnistuisi samba eikä juuri muukaan, kun eilinen tuntui kropassa päästä varpaisiin. Kyse ei ollut lihaskivusta vaan sellaisesta väsymyksen tunteesta. Mitä opimme siitä? Eilinen zumba meni yli terveen järjen ja terveellisen liikuntasuorituksen – ei paljon, mutta vähän ainakin. Jostain käsittämättömästä syystä istuin lämmittelyn jälkeen heti minulle pahimpaan [...]

Onko itsensä rääkkäämisessä järkeä?

Se pumppi on siis takana, kuten otsikosta huomaa. En minä nyt niin järkyttynyt ole, mutta antoipa tunti aihetta pieneen pohdiskeluun. Mutta ensin siis siitä pumpista. Tunti alkoi hakemalla paikalle steppilaudan, tangon painoineen ja käsipainot. Meitä oli kolme pump ensikertalaista peräkanaa ja minähän en suostunut takariviin, joten olin itse toisessa rivissä ja ystäväni siinä kolmannessa ja [...]

Huikea liikuntaviikko vihreällä + kuntosalikysymysmerkkiä

Kiloklubin liikuntaseuranta on ällistyttävää katsottavaa. Kuvasta saa klikattua vähän isomman version, jos ei näe tuosta lukemaan. Kaikki “pallerot” vihreällä ensimmäistä kertaa sitten Kiloklubiseurannan aloittamisen jälkeen ja sehän alkoi hieman tämän blogin aloittamisen jälkeen. Yleensäkin kyllä on kolme vihreällä, mutta teho punaisella. Nyt kun olen touhunnut monipuolisemmin kaikkea, niin sitä kevyempääkin on muka tullut riittävästi. En [...]

Kuntosaliharjoittelun aloitus

Nyt se on tehty. Kävin aamupäivällä ensimmäistä kertaa kuntosalilla ja siis siellä laitteilla. Olin varannut ajan ohjatulle kuntosalivuorolle ja kuinka ollakaan ketään muita ei tänään osallistunut, joten sain aivan loistavan yksilöohjauksen. Kun kerroin, että edellisestä kuntosalikerrasta on ehkä noin 15 vuotta (?), niin todettiin, että käydäänkin kaikkien laitteiden oikea tekniikka läpi. Oikeasti se ohjattu tunti [...]

Venyttelyohjeita

Lupaan venytellä tästä eteenpäin lähes päivittäin ja sitä varten etsin netistä venyttelyohjeita. Kyllähän sitä nimittäin venyttelee, mutta ihan varmasti varsinkin kuvallisista venyttelyohjeista olisi hyötyä. En linkitä tähän mitään tikku-ukko kuvia tai piirrettyjä vaan aidosti kuvattuja ohjeita. Täällä on venyttelyohjeet jaloille, keskivartalolle ja käsille sekä hartioille. Onpa muuten monipuoliset kuvalliset ohjeet! Noista voisi löytyä sopiva setti [...]

Ihanaa maanantaista aamua!

Hienosti meni juhlimisviikonloppu, eikä ole huono omatunto mistään syömisistä. Pidin pintani, että vain yksi päivä herkuttelua ja seuraavana takaisin tavallisessa meiningissä, vaikka kahvipöytään kerran sunnuntainakin istahdin. Aivan mainiota. Niin ja Doriksen kanssa tuli pitkästikin lenkiteltyä sunnuntaina, joten sikälikin oikein mukava viikonloppu. Itse asiassa olen ylpeä siitä, miten sunnuntaina vastasin herkutteluehdotukseen, että “tänään en ajattele, että [...]

Nyt vuoden tavoitteet, kuntokuuri ja maximus zumba bailatus!

Otetaan se suuri uutinen heti: Ostin jäsenyyden Laihialle Fysiokipinään, joka kuuluu CMS Club -ketjuun. Ajomatka 10 minuuttia ja siellä alkaa zumba 13.1. sekä pyörii monenlaista muuta liikuntaryhmää ja on tietenkin kunnollinen kuntosali. Tämä on aika iso juttu jäsenyysvastaiselle ihmiselle, mutta askel tuli otettua loppujen lopuksi nopeasti JA sain ystävän mukaan JA hyvä työkaverini on siellä [...]

Olisiko aamuzumba ratkaisu?

Nyt kun olen miettinyt tosissani sitä, että miten varmistan riittävän liikunnan ja kevyen elämän, niin uutisista lukemani Riitta Uosukaisen lausahdus antoi uuden idean. Entä jos alkaisin zumbaamaan aamun anivarhaisella vartin zumban aina arkisin. Paitsi ei ehkä maanantaina. Viikonloppunahan tulee liikuttua melkein automaattisesti ja silloin on aikaa, mutta viikolla aika on rajallinen. Olen jo päättänyt, että [...]

Verenpaineet kuriin liikunnalla ja laihtumisella

Tämä viikko on ollut aika erikoinen muistutus siitä miten paljon olen tehnyt oman terveyteni eteen hyvää työtä kesästä lähtien. Sitä ennen oli verenpaineet erityisesti alapaineen suhteen ihan väärällä radalla. Lukema pysytteli yli 90 alle 100 välissä ihan normaaleina päivinä. Tottakai yli 100:n lukemia löytyi myös toisinaan. Olotila oli päänsärkyinen, muisti pätki ja väsymys oli valtava. [...]

Liikunta lauantai

Zumbaa, sitä ehdottomasti tähän päivään tarvitaan! Aamu alkoi metsälenkillä koiran kanssa. Se on kyllä ainut paikka, missä kestää tuota märkyyttä. Teitä pitkin ei kerta kaikkiaan kestä kulkea kuraten itsensä ja koiransa, kun asfalttitienkin reunassa se kura on olemassa. Metsässä taas sammalmättäät jaa varvut ja heinikot ja muut, siellä on suorastaan hauska kulkea. Sellaiset tallikengät on [...]