Jimin poppoo

Kiltit kissat palkitaan

Jippii, katsokaa nyt miten kiltti minä olen. Ja katsokaa mitä sain palkinnoksi siitä, että olen tosi kiltisti.

Ensin lähti fleksi ja minä vain jatkoin nautiskelua tässä kivellä ja sitten lähti valjaatkin. En minä mihinkään karkaa, enkä ajatellut käydä edes puussakaan. Uskokaa pois vaan.

Vaikka, mitähän tuolla oikein tapahtuu. Pitäisiköhän siitä ottaa itse selvää. Paitsi että kun lupasin olla niin todella kiltisti ja epäainamaisesti. (suom. ainamainen=vauhdikas, viuhahtava, sujahtava, singahtava, akrobaattinen)

Kyllä vaan. Tällä kertaa minä näytän miten rauhallisesti osaan näyttia. Hyppään vaan vähän tuonne koirankopin katolle ja ehkä jatkan sieltä matkaa takaisin pihaan. Minä luulen ja olen melkein varma, että tällä tavalla ansaitsen jatkossakin erityisvapauksia.

Metsässä voi saada ystäviä – vai voiko?

Ilta on ihana, siis suuntaanpa nenäni metsäretkelle. Doriskin lähtee tästä aina lenkille.

Oi, näetkö. Siellä on ystävä! Hei valkoinen, odota vähän, niin tulen tervehtimään.

Voi ei. Miksi se ei jäänyt odottamaan minua? Enkö minä kelvannutkaan kaveriksi.

Taisi olla turhan arka kaveriksi. No onneksi kuitenkin pääsin metsälenkille ja onhan minulla ystäviä koti täynnä. Taidan jäädä hetkeksi tähän Doriksen omalle kivelle nautiskelemaan vilvoittavasta hetkestä.

Mintun suuri järkytys

Voi mitä sydänparkani saikaan tänään kestää ja kokea.

Tulin kaikessa rauhassa ulkoilemaan ihanaan iltaan. On muuten täydellinen kesäilta tällainen hiukan pahimman helteen alle laskenut ja suorastaan suloisen raikas hetki. No, tulin tosiaan ulos.

Touhusin siinä sitten yhtä sun toista. Doppis selvästi rymysi metsän reunassa ja ötökät pörräilivät. Jostain kauempaa kuului vieraan koiran haukuntaa, mutta enhän minä sellaisista hätkähdä.

Mutta sitten. Siellä se on. Se on suuri ja hirmuinen. Se on kuulemma harakoiden vihollinen, eikä tee meille mitään pahaa. Minä en usko sitä! En anna sen tehdä mitään ilkeyksiä minun pikku Ompulleni tai Mannalle myöskään. Minun on siis oltava tässä jähmettyneenä ja vahdittava sitä ikuisesti.

Jimin poppoo on hakkeroitu

Aivan oikein luettu. Poppoon blogi on tosiaan hakkeroitu, mutta ei hätää, se ei haittaa lukemista, eikä saastuta teidän koneita. Mitä se haittaa on että joudun tekemään mammuttityön blogin putsaamiseksi niin ETTÄ SAAN SEN TAKAISIN GOOGLEEN. Juu, ei googletu poppoo ei. Aikanaan erään wordpress päivityksen yhteydessä olin liian hidas ja silloin kävikin ilmi, että blogi oli hakkeroitu ja sen jälkeen sotkut tuli putsattua – melkein. Blogiin oli jäänyt takaportti, jonka kautta sotkeminen olikin jatkunut huomaamatta. Joopa joo. Mitenkäs vähemmän bittinikkari blogin pitäjä tuommoista olisi huomannut. Pöh, sanon minä.

Vuosi on nyt teksteistä putsattu ja kaksi jäljellä noin suurin piirtein. Kovvoo hommoo. Jos olisin bittinero, niin ehkä osaisin putsata automaattisemmin, mutta nyt sitä hommaa tekee nakkisormet. Eikös muuten ole joku sanonta, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis – tai jotain sen suuntaista?

Hot dog

Jos on sisällä, niin täytyy olla littana kuin lätty. Lätty muuten on mun mielestä parasta herkkua, erityisesti muurinpohja sellainen. Lattialla lättynä oleva kuuma koira ei saa hievahtaakaan, paitsi jos äkkiä vaihtaa paikkaa viileämpään kohtaan. No, pihalla taas pitää juosta karkuun aurinkoa. Tai siis jos juoksee, niin läkähdys ottaa koiran kiinni ja paikallaan taas aurinko saa aina jossain vaiheessa napattua koko koiran. Oi voi. Pää menee sekaisin, mutta ehkä huomenna jo vähän helle hellittää. Voisin jopa ottaa mielelläni yhden sadepäivän tähän väliin. Mielummin minä sillä tavalla saan turkin märäksi kuin että meidän paparazzi kastelee minut puutarhaletkulla. Ei koiria saa kiduttaa vai mitä?

Omppu, olisiko sinulla kerrottavaa?

Ai mitä, minä olin niin ajatuksissani, että melkein säikähdin. Minulla on mietiskeltävää.

Itse asiassa minulla on ollut tosi huono olla. Illalla oksensin monta kertaa. Meidän paparazzi on tuonut minulle jo useana päivänä herkkuruokaa, että söisin vähän, mutta kun minulla ei ole ollut hyvä olla. Se on tämä kuumuus. Läkähdyttävä helle saa pian aikaan pälvikaljuisuutta, niin epäilen. Kun eilen illalla kehräilin ja silitytin itseäni, niin huomasin, että joka silityksellä lähti aivan kauheasti turkkia. Oijoi, minä en halua tulla kaljuksi! Kuka nyt sitä haluaisi, vaikka onkin näin kauhean kuuma.

Onneksi tänään aamulla oli paljon parempi olo ja söinkin ihan hyvin. Nukuin yön ulkona ja siellä oli mukavan viileää. Mahtoikohan Tapsakin nukkua saman avaran taivaan alla…

Metsälinnan sivut sekä isoa asiaa kasvattamisesta ja terveydestä

No niin. Parannukset olivat aikansa tulossa ja nyt niin pitkällä, että voin jo laittaa tänne näkyviin. Metsälinnan sivut ovat nyt tässä kissanpäiviä osoitteessa pysyvästi. Minulla oli välillä koiranunta osoitteessakin joitakin asioita, mutta en tule pitämään muuta kuin tämän osoitteen toiminnassa. Blogi pysyy tässä ehdottomasti, joten siis sen ympärillä pysyy kaikki muukin. Eli www.kissanpaivia.com/metsalinnan avaa siis seuraavanlaisen näköalan.

Onpa ihanaa, että sain Adalmiinan tuohon etusivulle. Toisaalta ennen Adalmiinan kuvia Metsälinnan sivujen uudistus ei ollutkaan mahdollinen. Sen neidin näkemistä odotin kovasti, koska vasta Porissa käymisen jälkeen olen varma itsestäni ja siitä mihin päätelmiin tärkeissä asioissa olen tullut.

Minä uskon, että kaikki täällä blogissa pidempään vierailleen tiedätte, että olen hulluna kissoihini. Itse asiassa rakastan kissoja yleensäkin, erilaisia, eri rotuisia, eri värisiä, eri kokoisia ja ehdottomasti kotikissoja. En juurikaan tiedä sellaista kissaa, josta ei jotain positiivista löytyisi. Ilman koiraakaan en osannut olla ja koirallekaan ei ollut ehdotonta rotuvalintaa olemassa. Tärkeintä on, että ystävällä on elämäniloa ja terveyttä ja hyvää mieltä.

Kasvattaminen ei ole minulle mikään itsestään selvyys, ei tosiaankaan. Vasta Manna sai pään oikeasti käännettyä siinä asiassa. Minkäs teit, kun neiti oli niin kaunis ja ihana ja saisi varmasti upeita pentuja, joilla voisi olla merkitystä siperiankissojen joukossa. Niin sitten reissattiin kolmeen kertaan Helsinkiin Puumaa tapaamaan ja tuli sitten viisi pentua Mintun viiden pennun lisäksi eli olipa melkoista hullun myllyä. Aina nykyään, jos kissa-asiassa alkaa todellisuudentaju hämärtyä, niin sanon ääneen “kymmenen pientä kissanpoikaa” ja järki palautuu asiassa kuin asiassa. Kymmenen kissanpentua on paljon työtä.

No joo, kasvattaminen on onnea ja autuutta ja sitten se taas ei ole autuutta ollenkaan. Jokainen pieni ja suurempi ystävä on riippuvainen kasvattajastaan. Ehkä ensimmäinen oma pentuekin oli rankempi asia kuin sitten seuraavat, uskon niin. Mandariineista kasvoi nopeasti mahtavia vauhtipalleroisia, jotka suit sait sukkelaan olivatkin valmiita maailmanvalloitukseen. Voi itku ja hammastenkiristys (mutta salaa myös helpotus), kun yksin toisensa jälkeen vaaleat nenänpäät ja hännät hävisivät. Ehdottomasti tärkeintä on, että jokainen mandariini sai ihanan oman kodin. Vaikka luopuminen oli vaikeaa, niin hyvät kodit tekivät siitä mahdollisen.

Olin tuossa keväällä hyvin väsynyt muustakin syystä sen jälkeen kun pennut olivat lähteneet, mutta sitten tuli vielä yksi pommi, jota yksikään kasvattaja tai lemmikin omistaja ei halua kokea. Mannan isällä todettiin HCM. Se ei tarkoita, että Manna tai Mannan pennut olisivat sairaita, ei missään nimessä, mutta se on riski. Jos olisin tiennyt asiasta etukäteen, niin yhtään ihanaa mandariinia ei olisi syntynyt tähän maailmaan. Jos jos -sanaa ei olis, niin lehmätkin lentäis. Ei olisi esimerkiksi hirmusiskolla Kalleansa tai itselläni sijoituksessa ihanaa Amandaa.

HCM on kirjainyhdistelmä, jota olin oppinut pelkäämään, koska se on siperiankissojenkin keskuudessa löytyvä periytyvä sydänsairaus. Sitä ei ole kovin paljon Suomessa ja kissoja testataan ahkerasti ja tilannetta seurataan tarkasti. Ihan kaikkia kasvatukseen käytettäviä kissoja ei ole testattu, mutta pitäisi ehdottomasti testata. Poppoosta on testattu Minttu, Manna ja Omppu, joilla kaikilla on terveet sydämet. Syystalvella testiin lähtevät Manna ja Adalmiina. Vasta tuon testin jälkeen lopullisesti selviää, että Adalmiina saa pentuja, mikä siis on erittäin todennäköistä. Jos Mannalla tai Adalmiinalla on sydämessä muutoksia, niin sillon pentuja ei tule.

Olen hyvin ylpeä mandariineista; Adalmiinasta, Amadeuksesta, Annastiinasta, Amandasta ja Anakinista. Käytän nyt näitä nimiä, mitkä itse silloin annoin, vaikka tiedän hyvin ne nykyisetkin. No, laitetaan nyt lista vielä uudestaan; Ada, Kalle, Anna, Tula ja Ossi. Pikku mandariineista on tullut hienoja kissoja, juuri sellaisia kuin vain Mannan ja Puuman jälkeläisistä pystyi tulemaan. Minä ja mandariinien kodit katsotaan tätä asiaa tietysti vaaleanpunaisten silmälasien läpi, mutta on siitä asiasta jo puolueetontakin tietoa: näyttelyistä. Rapsutusterveiset jokaiselle mandariinille!

Oikeastaan on hyvä, ettei tästä alusta ole päässyt liian helpolla, vaikka jotkin asiat olisivatkin saaneet jäädä tapahtumatta, koska pentuhurma vie helposti mennessään. Pentukuumetta on itsellänikin taas ollut jonkin aikaa. Voi, jos kaikki olisi liian helppoa, eikä mistään tarvitsisi välittää mitään, niin pentueitahan pyörähtelisi maailmaan mitä pienimmistä syistä. Ei. Pentueen teettämiselle täytyy olla painavat perusteet. Uskoisin, että löytyy tarpeeksi painavat syyt vielä parille Metsälinnan pentueelle.

“Kymmenen pientä kissanpoikaa.”

Minä en enää tiedä mitä kirjoitin. Täytyy uskaltaa hetken päästä kurkistaa.

Sininen kissa

Tämä tuoksuu jotenkin niin vastustamattomalta. En vieläkään tiedä, että mikä se aromi on, vaikka olen kuinka paljon asiaa pohtinut. Mutta siis, tämä sininen kissa, joka nyt jostain syystä sattuu sopivasti minun hajusoluihini, viedään Adalmiinan mammalle.

Voi Adalmiina pikku vintiö (minulle aina sellainen), kyllä minä sinut muistan ja voisin sinutkin vielä hoitaa ja puhdistella samalla tavalla kuin äitisi Mannan. Manna on vähän sellainen minun erikoishoidokkini ja ikuinen lapseni. Mummolassakin kun oltiin juhannuksena, niin näytin mummolle miten hyvää huolta Mannasta pidän.

Adalmiinan mamma olit tasan 10 000’s kommentoija

Hipheijaa! Ja näin varmistettiin, että on ja pysyy Adalmiina mainiosti mielessä tänäkin päivänä. Tosin on Adalmiina ollut muutenkin mielessä tänään hyvin paljon, joten kuinkahan näin sitten sattuikin. Kati olit mieletön numero 9999 ja Sea 9998 ja Tosi mummo 9997. Tämä taitaa riittää tämän päivän numerokikkailusta vai haluatteko jonkun yksityiskohdan vielä tietää? Tosiaan tuo 10 000 oli noin lähellä, kun tajusin luvun lähestyvän.

Ja Aina neitokainen kun jostain herää hellettä pitelemästä, niin varmasti haluaa palkintoaan jakaa illan mittaan.

10 000’s kommentti palkitaan ;)

Minä tai siis me koko poppoo ollaan oltu erittäin huonoja palkitsemaan blogissa kävijöitä, vaikka monessa muussa blogissa palkinto sun muita juttuja on tämän tästä ja toisinaan. Nyt kuitenkin Aina haluaa jakaa uuden palkinnon ja samalla järjestää perille yhden, joka on jäänyt toimittamatta, mutta ei lopullisesti unohduksiin.

Aivan takuulla, no todennäköisesti, 10 000 hyväksyttyä kommenttia tähän blogiin tulee täyteen tänään. Aikamoinen määrä! Tämän blogijutun järjestysnumero on muuten 1702. On sekin vaan melkoisesti, vaikka ei varmasti tiuhinta kirjoitustahtia mitä blogeissa pidetään. Niin ja jonkin verran noita blogijuttuja löytyy lisää vanhasta blogista.

Bittiavaruuden osana poppoo on varmaan se neula heinäsuovassa vai mikähän tätä blogia kuvaisi?

Kävijämääriä en ole enää sen kummemmin enää oikein seurannut, mutta tuo kommenttien määrä onkin aika mukava mittari. Kiva kun kommentoitte! Törmäillään siis täällä ja muualla.

edit: Tässä erityistervehdys pienellä silmäkulman pilkkeellä  Tosi mummolle, joka ensimmäisenä ehdit vastailemaan.

Ja Sea: kyllä vain on siihenkin laskuri. Kopsaan tähän kuvan tilastosta, kunhan tilanne selviää.

Kangastuksia

Kaksi kaunotarta kulkee vierekkäin.

Odottavan kuumien hetkien etenemistä. Kevyesti etsii oikean asennon.

Ja hellepäivä jatkuu leppoisasti.

Leppäkerttu kuuluu kesään

Kerttu hei, mitä tehtäis. Lännähdetäänkö metsän reunaan katsomaan kaikkea kivaa.