Jimin poppoo

Siperiankissat, kuriilien bobtailit ja suomenlapinkoira

You are currently browsing the Poppoo category.

Poppoolla ja Adalmiinan helmillä kaikki hyvin

Voi että. Kamera pursuaa kuvia! Metsälinnan Cullanmuru suorastaan räjäytti eilen kameran uskomattomalla pyöreydellään ja suloisella poseerauksellaan. Cara Mia pysyi pitkään piilossa ja kuinka ollakaan kameran akku päätti loppua aika ratkaisevalla hetkellä, mutta eiköhän Cara Miastakin joku kuva löydy. Ja Calle ja Caarlo ja Chisu sulattivat myös vähintäänkin kuvaajan sydämen, jos nyt ei ihan kamera sulahtanut käyttökelvottomaksi. Jestas mikä viisikko!

Ja kotipoppoo elelee onnellista pihatarhaelämää ja kaunistuu ja pyöristyy. Iltojen viileneminen taitaa alkaa vaikuttamaan turkkiin, joka Mintullakin näyttää pitenevän hienosti.

Pomppu pörisee superrukillaan jostain syystä näinä aikoina aivan valtavasti! Mikäpä olisikaan sen ihanampaa kuin nukahtaa tassuttavan ja pörisevän Ompun vieressä.

Doris juoksee entistä pidempiä lenkkejä. Eilen juostiin yhdessä yhtä mittaa 4,5 km ja hyvin sujuu, kun illat viilenee. Kyllä Doppalooris ainakin on tosi onnellinen helteiden helpottamisesta!

Ja tästä alkaa arki. Pojat lähtivät kouluun, pikkuvelikin jo eka luokalle. Kyllä aika lentää ja rientää… Mutta tässä on samalla hyvä lopetella blogin hiljaiseloa. Joskus ehkä kuitenkin pitää kirjurin vetää henkeä, niin sitten taas osaa kirjoitella yhtä lennokkaasti kuin poppoon tassut touhujaan toteuttaa.

:)

Posted 3 weeks, 4 days ago.

2 comments

Hei mekin testataan ruuan maistuvuutta!

Meillä on jo pitkään ollut ekokauppa MiNaturista Seinäjoelta Yarrah ruokaa odottamassa testausta, mutta nyt vasta päästiin sen kimppuun. Oli jännä testata, että mitä poppoo oli mieltä ekologisesti tuotetusta murkinasta.

Tämä kuvahan on ihan kuin minä, paitsi väärän värisillä silmillä.

Älä Mafia syö liikaa. Ne on vähän niin kuin mun omia ruokia.

Makrilli maistuu kaikille ja raksut myös. Makrilli näytti ensivilkaisulta mössöltä, mutta kyllä siellä oli ihan oikealla lailla hyviä sattumia.

Minttukin tuli testaamaan. :)

Minttu mamma kuningatar ja Ada. Minttu taisi todeta, että kyllä tämä pentu tunnetaan. :)

Ja Omppu hoiteli homman loppuun omppumaisella tyylillä. :)

Posted 5 months, 3 weeks ago.

3 comments

Jimin poppoo Facebookissa

Jimin poppoolla on ollut facebookissa jo ajat sitten eräänlainen ryhmä, mutta nyt Jimin poppoo – Fin*Metsälinnan on vähän kätevämmin. Tervetuloa faniksi facebookin puolelle. :)

Posted 5 months, 3 weeks ago.

Add a comment

Viikonloppuelämää

Mikä tämä on?

tyhjä

Hmm. Siperianlauman jäljiltä tuttu näky eli tyhjä lautanen. Nyt vaan on käynyt niin, että lautaset ja astiat ammottavat tavallistakin enemmän tyhjyyttään, vaikka ruokaa annetaan kolme kertaa päivässä, eikä kaksi kertaa kuten aiemmin. Niin ja lisäksi annokset on paljon suurempia.

Olisikohan syyllinen täällä ikkunalaudalla suunnatonta liha-annostaan sulattelemassa? Minttu tosiaan söi puolet 400g liha-annoksesta ja loput viisikosta sen loput. Minttu oli taas lautasella ensimäisenä JA viimeisenä. :)

No täytyyhän sitä syödä monen edestä! Mutta katsokaas mitä minä pihalla näen.

Höh. Minä haluan kans mukaan. Vaikka voisin toisaalta jättää ne takaa-ajoleikit väliin. Välillä Doris juoksuttaa Jimin koko pihan ympäri ja sitten taas ne touhaa jotain ja hetken päästä taas juostaan.

Posted 2 years ago.

6 comments

Kun poppoon paparazzi täysin hyytyi…

Sänkyyn kaatunut poppoon paparazzi voi olla poppoolle katastrofi…

Kun astuin sisään eilen illalla pitkän päivän päätteeksi, niin ensin oli vastassa jonona kolme oksennusta. Nooh, se on tavanomaista ja siitähän se kotielämä alkaa heti kynnykseltä.

Miu, mau, mou ja hau halusivat tervehtiä ja toki siinä rapsutukset hoidettiin kuntoon. Kun sitten aika pian kaaduin sänkyyn ja hyydyin totaalisesti, niin siitä syntyi ihmetystä. Tasaisin väliajoin joku nelijalkainen tarkasti, että “onhan tuo varmasti hengissä”. Se tarkoittaa märkää nenää, tamppausta, kehräystä ja kainaloon käpertyneitä hetkiä sun muuta. :) Mutta minkäs teet, jos paparazzilla on taju kankaalla tai ainakin hämärän rajamailla, niin kukaan ei onnistunut saamaan hereille. Katastrofi! Kukas sitten muistaa antaa ruokaa?

Vasta kahden aikaan yöllä herätys onnistui. Hau:lla oli pissahätä ja nälkä ja miu, mau, mou laumassa hurja nälkä, joka aiheutti kuorolaulannan. Kilinää kolinaa, oven narinaa sun muuta…

Kun kaaduin uudelleen puolen tunnin kuluttua sänkyyn, huokaisin helpotuksesta ja taju sammui, niin sitä ei jatkunut kauaa. Mouuuuur, miiiii, vii, mjaoouu,… Häkin ulkopuolella oli vieras kissa, jolle jaksettiin mekkaloida oikein kunnolla ja pitkään. Piiiip, piiiip, Doris säesti ja sanoi omat mielipiteensä -ilman haukkua sentään- kun ei mahtunut luukusta pihalle miu, mau, mou laumaa tukevasti tukemaan.

Joutuihan sitä tietysti käydä katsomassa, ettei mitään suurempaa päässyt tapahtumaan ja sitten juotettiin kissat hanasta jne. Siihen kyllä sitten loppuu muistikuvat aamuun puoli seitsemään asti, minkä jälkeen erityisesti nälkäinen Jimi halusi oman huomionsa.

On tämä elämä vaan ihanaa ja monipuolista. :)

Posted 2 years ago.

11 comments

Keittiön uusi stone click laminaattilattia on valmis

Kenen väreihin se parhaiten sointuisi ja mitä kommentteja sai kissoilta.

Omppu: Ihan kohtuullinen, vaikka vähän väritön minun mieleeni. Hiukan myös vielä viimeistelemätön, kun listat puuttuu.

Jimi: Ehdottomasti piti vielä jäädä esimiestehtäviä hoitamaan. Tällä tavalla saatiin parasta laatua!

Minttu: Häikäisevän upea ja sopiva vaikkapa valomiekkailuotteluun. Kelpuutan ehdottomasti.

Aina: Hmm. Mmm. Jaa. No, kyllähän tämä ainakin minun väreihini sointuu.

Manna: Minulla on nyt vähän kiire, joten poseeraan sitten seuraavan remonttijutun kanssa, mikä se sitten onkaan…

Posted 2 years, 1 month ago.

6 comments

Iloista elämää poppoon tapaan

Hei me ei olla muistettu ollenkaan kertoa siitä, mitä saatiin jo HCM ultra reissulta.

Meidän vanha kaari oli mennyt lopullisesti rikki silloin, kun pikkuveli istui sen päälle ja tuo kaari katkesi. Oli se jo sitä ennenkin ollu kovalla käytöllä, mutta se oli viimeinen niitti.

Se vanha sininen kaari oli Mintun palkinto siitä, kun se oli POHKIS:n vuoden nuori. Siinä on siis rymynneet Mintun pennutkin!

Melkoista rymyä siinä osaa painia isommatkin kissat. :D

Niin ja huomaatteko jo, että kuka kaaresta nyt eniten pitää? Eräs leikkisä kilpikonnahopeatäplikäs valkoinen tyttökissa. :)

Ja tottakai raapimiskaari on esitelty jo Doriksellekin, mutta minkähän takia koira ei oikein ymmärrä, että mitä hauskaa kaaressa on…

Posted 2 years, 1 month ago.

4 comments

HCM testi ja testin tulokset

Päivä oli pitkä ja alkoi hyvissä ajoin. Joskus lopulta se loppuukin, ainakin pitkän reissun suhteen – ja onnellisissa merkeissä tällä kertaa.

Yläkuvassa hiukan häämöttävä nelikko suuntasi matkansa aamulla kohti Hakametsän eläinlääkäriasemaa ja HCM testejä, joka siis tarkoittaa sydämen tarkastamista ultralla. Siperiankissallakin HCM on tappava tauti, jota seurataan tarkasti ja kaikki pentuja saavat kissat on syytä testata ja siis terveiksi todeta. En tiedä ketä siinä jännitti eniten, kissoja, paparazzia vai kenties kasvattajaa. ;) Ei sitten iskenyt vatsatauti tai muukaan katastrofi vaan tasan kello 10 astuttiin eläinlääkäriaseman ovista sisään. Sitten seurasi pitkä “paperisota” eli kaikki osalliset kirjattiin asiakkaiksi.

Seuraavaksi siirryttiin hetkeksi odottavalle kannalle ja sitten siirryttiin huoneeseen numero 3. Ensimmäiseksi boxista ongittiin pöydälle Manna, joka kaatoi vessahiekat boxin sisään ja oli hiukan hirmustuneen näköinen, kunnes työnsi päänsä paparazzin kainaloon ja odotti siinä siihen asti, että pöydälle saatiin pehmoinen karvamatto. Sydämen kuuntelu – tehokkaasti sykki ja ilman sivuääniä. Kainalokarvojen ajelu (Manna, oli se tosiaan pakko tehdä) ja sitten pötköttämään kyljelleen ja katselemaan sydämen sykkeitä.

Manna oli upea! Tarkoitan, että Manna oli upeasti ja vaikka minä sanoin, että tässä on vaikein potilas, niin Manna todisti toisin. Sen hienommin ei olisi voinut kissa käyttäytyä! Jason oli vuorossa seuraavana ja, nooh, ehkä se kollipojalle suotakoon, aiheutti pitelijöille hiukan hien pukkaamista pintaan. No, koitapa itse olla kyljelläsi hiljaa ainakin kymmenen minuuttia putkeen tai kuinka kauan siinä menikään. Ei paljon ehtinyt kelloa vilkuilla ja tarkkailla, että kauanko operaatiossa meni. Löytyi siis jo toinen terve sydän. :)

Minttu oli vallan filmaattinen ja potkaisi vain pari näennäistä sätkäisyä välillä, ettei kukaan vaan ajattelisi, että sydämen seuranta kävisi liian helposti. No, hiki tuli silti entistä enemmän siinä lämpöisessä ultraus huoneessa. Entäs Omppu. Lääkäri oikein ihmetteli, kun sydän löi niiiin rauhalliseen tahtiin ja kissa oli oikein lunkisti. Kainalokarvojen ajelussa vähän jokin nipisti ja se oli sitten suurin piirtein ainoa häiriötekijä siihen asti, että saatiin se neljäskin terve sydän löydettyä. :)

Paperitöihin meni taas pitkästi ja sitten paparazzi otti paperit vastaan, maksoi kiltisti operaatiot ja sitten mentiin. Olipa lyhyt selostus todella jännälle ja hymyilevälle päivälle. Oli muuten tosi hieno juttu, että oli aika pilvinen päivä, niin paparazzi ja mummo pääsivät kotimatkalla poikkeamaan vähän ostoksillakin. Kaupan parkkipaikalla kissanelikko vietti pienen piknikin ja kissaboxien sisältö välillä muuttui, kun Omppu käveli Mintun kaveriksi – syömään.

HCM testi on nyt onnellisesti käytynä ja sydämet terveet. Tästä ei kai päivä parane?

edit: ei kun tiedän yhden lisäparannuskeinon, mutta säästetään se johonkin toiseen päivään… ;)

Posted 2 years, 1 month ago.

8 comments

Puntaripäivä

Manna 3 kg

Minttu 3,5 kg

Aina 4 kg

Omppu 4,1 kg

lisäys: Jimi 6,5 kg

Puntarointitapa oli hiukan epämääräinen, joten nuo ovat sellaisia noin painoja. Ja tässä vielä höyhensarjalaiset rivissä. :)

Posted 2 years, 2 months ago.

4 comments

Siperiankissa uutisia

Neva masquerade eli naamiovärisiä siperiankissoja ei tähän asti ole hyväksytty FIFE:ssä eli kansainvälisessä kissojen kattojärjestössä siperiankissoiksi, mutta nyt se on hyväksytty sisarroduksi. Se tarkoittaa sitä, että siperiankissojen hyväksytyt värit laajenevat naamiokissoihin. Poppoo on jotain ihan muuta kuin naamiokissoja, mutta toivotamme kaikki naamiokissat tervetulleiksi suuureen siperiankissaperheeseen.

Posted 2 years, 3 months ago.

Add a comment

Montako kissaa tarvitaan vaihtamaan vesihanaa?

How many cats do you need to change the tap?

Yksi, kaksi, kolme

No ei varmaan ole vaikea arvata, että monta. Meidän tapauksessa kolme, kun Ainan nenä on ollut alusta lähtien yleensä lähinnä, Minttu on pyörinyt hätääntyneenä sinne tänne arvaillen mitä tapahtuu ja Jimi – Jimi herra tietysti haluaa lopulta katsoa kaikkein lähimpää. Juuri toisen kuvan kohdalla lavuaarin pohjalla sahattiin putkea poikki. Takuulla oli Jimin nenä silloin lähinnä. :D

Minä pääsin lähimmäs!

Niin ei kai kenellekään ole enää epäselvää, että kissaperheessä ei tylsää päivää nähdä. ;)

Posted 2 years, 3 months ago.

4 comments

Upeita uutisia Ruotsista! BIS

Omppu voitti Ruotsissa Skellefteåssa näyttelynsä. :) :) :) Eli Omppu oli VP ja TP ja paneelissa sai kaikki paitsi yhden äänen. Lisäksi Omppu on ollut aika hyvällä tuulella ja sekös on mukavaa. :)
Ja nyt me muut tytöt juhlitaan Ompun kunniaksi kaislabileissä. Nam!

Herkullista

Tämä kaisla löytyi yhdestä kukkakaupasta. Se on ihan meitä varten oma kukka kissakuviollisessa purkissa ja kissakoristeiden kera. Ehkä me maltetaan säästää siitä osa Ompullekin.
Kertakaikkiaan hieno homma

Posted 2 years, 3 months ago.

10 comments