Jimin poppoo

Siperiankissat, kuriilien bobtailit ja suomenlapinkoira

You are currently browsing the kissa-allergia category.

Äiti voidaanko me pitää yksi pentu?

O’ou, nyt se alkoi. Pojat tykkää vähän liikaa kissoista…

Täytyy kyllä sanoa, että isomman pojan kissa-allergia pisti elämän remonttiin, mutta nyt sen kanssa on opittu elämään, eikä mitään oireita ole. Omppu ja Aina asustelivat aikansa yksiössä ja nyt kaksikko palasi asustamaan takaisin meidän kanssa niin, että apukeittiön suljettu ovi erottaa kissa-alueen kissattomasta alueesta. Tämä nyt on vielä kokeiluasteella, mutta hyvältä näyttää. Poika ei tuntuisi saavan mitään oireita, ei vaikka käy joskus pentuhuoneessakin. Asiaa auttaa, että kissa-alue on eri ilmanvaihdossa kuin ne tavalliset asuinhuoneet. Yksiö tietysti on koko ajan myös tarpeen tullen käytössä ja nythän siellä on hienot kiipeilyhyllytkin. Pentuhuoneeseen pitää muuten sellaisia alkaa pian rakentamaan!

Aina ja Omppu eivät pääse pentuhuoneeseen, koska siellä on vilskettä jo muutenkin. Katsotaan sitten, kun pennut kasvavat, että saavatko ne kulkea vapaasti aina apukeittiön ovelle asti. Se kyllä vaatii useamman järjestelyn, mutta ne ovat jo työn alla. Ainan ja Ompun “ruokapöytä” on nyt pakastimen päällä, koska apukeittiössä on lattialämmitys ja se ei ole ollenkaan hyvä paikka pitää ruokia. Pakastimen päälle ei myöskään käy Doriksen nenä silloin, kun koiruus tulee kissa-alueelle.

Niin Ainalle tämä nykyinen järjestely kelpaa oikein erityisen hyvin. Nyt ei kukaan livahda vahingossakaan saunomaan niin etteikö Aina pääsisi mukaan. Aina tahtoo aina saunoa ja kylpeä!

Niin se poikien kysymys. Ei me voida pitää yhtä pentua, ei nyt tähän tilanteeseen. “Onko niille kaikille jo koti? Onko Urholle jo koti?”. No eihän kaikille ole, mutta Urholle tietääkseni sellainen jo löytyy ja pojatkin kelpuuttivat kun kerroin mikä se voisi olla. Laimensi himpun verran iskua.

Niin ja Mannan pennuista siis neljälle ei ole vielä kotia valmiina. ;) Pojille en kyllä siitä asiasta mitään vielä hiiskunut. Ehkä mahdollisesti, riippuu täysin tyttöjen kehittymisestä, voisin harkita yhdelle tytöistä jopa sijoituskotia. Mutta se on sitten taas aivan oma mietintänsä ja sijoitukseen pitäisi olla hyvä syyt ja aivan erityisen hyvä koti.

Posted 1 year, 10 months ago.

2 comments

Allergiaa, siivousta ja ilmanpuhdistin

Pojan kissa-allergia on nyt ollut tiedossa torstaista lähtien. Alkujärkytyksen jälkeen viikonloppu opetti elämään tilanteessa, jossa kissat eivät ole vapaana jokapuolella. itse asiassa kissat kulkevat keittiön ja olohuoneen läpi vain silloin, kun matka vie kamerahuoneesta pihatarhalle ja takaisin. Minttu oppi kuvion nopeasti ja muiden kissojen kanssa saa sitten vähän temppuilla, kun epäusko kissojen korvien välissä on vielä kova, että miksi muka ei toimita kuten ennen. Tosin Aina ja Omppu on taas jo yksiössä…

Siivoilu on edennyt hiljalleen asia kerrallaan kuntoon laittaen. Jo se, että kissojen “päävessa” sijaitsi kuitenkin aika keskellä allergisen pojan elinpiiriä ja siirtyi nyt pois, vaikutti aika paljon moneen asiaan. Opiskelujen jälkeen totesin, että juuri kissan virtsa on yksi pahimmin herkistävistä asioista syljen jälkeen. Siispä vaikka vessa oli kätevästi tarhaan kulkemisen reitillä, niin paikka oli huono allergisoinnin kannalta.

Pojalle tieto siitä, että kissat ovat kauempana ja varsinkin se, että kissoja ei saa silittää, se on ottanut tosi koville. Lupaus siitä, että kissoista EI luovuta, auttoi toisaalta aika paljon. Kun kerran järjestelyt on mahdollisia, niin niiden kanssa eletään.

Lauantaina haettiin ilmanputsari, Bionaire merkiltään. Olisin ottanut tehokkaamman, mutta kun ehdittiin aika myöhään kaupoille ja Gigantissa oli vain yksi malli muutamasta etukäteisvaihtoehdosta, niin se sitten otettiin matkaan. Nyt on vekotin tohottanut ostamisesta asti tauotta. Ensin se oli pojan huoneessa, mutta koska poika on nyt mummolassa hoidossa muun sairastumisen takia, niin ilmanpuhdistin saa puhdistaa muissa huoneissa.

Ehkä elämää on kissa-allergia diagnoosin jälkeenkin, mutta ihan helpolla siitä ei selviä. Kissojen kuskaamista, ruuan kuskaamista, monen asian eri paikoissa tekemistä sun muuta. Haastetta riittää, mutta nyt uskon, että kyllä tähän oppii kissat ja emäntänsäkin. Jopa kissawebbikamera auttaa tässä alkuvaiheen sopeutumisessa.

Posted 1 year, 11 months ago.

1 comment

Kissa-allergia

Mietin hetken aikaa, että kirjoitanko tänään yhtään mitään blogiin, mutta kirjoitan sittenkin.

Isommalla pojalla todettiin kissa-allergia. Ensin tuli järkytys. Sitten tuli shokki. Sitten tuli… en tiedä mitä.

Allergiatestin mukaan poika on reilusti allerginen kissalle, hyvin vähän koiralle, hevoselle ja lehmälle sekä timoteille. Mitäs tämä sitten tarkoittaa Jimin poppoolle ja koko perheelle?

Onnellista asiassa on (jos tästä yhtään mitään onnellista voi kaivaa), että meillä on tilaa. Jason asui kesällä poikamiesboxissa ja sinne muuttaa nyt toistaiseksi Aina, Omppu ja Manna. Tytöille rakennetaan uusi pihatarha kahden rakennuksen väliin kohtaan, jota on jo moneen kertaan aikaisemminkin katsottu tarhan paikaksi. Minttu muuttaa joksikin aikaa pentuhuoneeseen, jota laajennetaan kaikkien pentujen kasvaessa viereiseenkin huoneeseen. Pentuhuone ja sen viereinen huone kuuluu eri ilmankiertoon kuin makuuhuoneet, keittiö ja olohuone, joten tämä järjestely onnistuu.

Mutta mitäs muuta sitten? Ilmanputsari pojan huoneeseen, vuosisadan siivousoperaatio ja no, en todellakaan tiedä… Allergia otetaan vakavasti, mutta mitään muutakaan tähän liittyvää asiaa ei oteta kevyesti.

Posted 1 year, 11 months ago.

16 comments