You are currently browsing the Milla the cockerspanieli category.
Yhä vaan muistot kirpaisee. Teen pientä uudistusta kissanpaivia.com osoitteeseen ja julkaisen sen varmaan huomenna, mutta kylläpä muutostyö kirpaisee, kun se johti väkisinkin Millaan ja Saraan. Voi koiravanhukset kuinka teitä kaipaankaan! On yllättävän kipeää törmätä juttuihin ja kirjoituksiin, kuviin edesmenneistä ystävistä.
Mutta vaikka kuinka kirpaisee, niin onneksi on nämä kuvat ja onneksi on kaikki jutut. Niissä on jotain, mistä pitää kiinni.
Että osaa olla pitkä työpäivä, kun varvas on mustana ja roikkuu jotenkin matkassa. Nooh, aika aikaansa ja kyllähän tämä tästä. Oikeastaan varpaan jomotus auttaa juuri nyt tekemään kipeitäkin päätöksiä ja toisaalta elämään elämän ikävempien asioiden kanssa.
Milla kävi jatkotarkastuksessa ja totuus on, että mahtava ikäneito persoona ei enää parane. Vasen puoli keuhkoista pitää sisällään melkoisen määrän jotain sellaista, mitä siellä ei saisi olla. Koepalaakaan ei enää kannata ottaa. Nyt on vain elettävä päivä ja viikko kerrallaan ja oltava onnellinen niistä jokaisesta vuodesta, jotka Milla on saanut elää. Kaipaus on jo nyt kova, tottakai, vaikka vielä ei ollutkaan viimeinen eläinlääkärillä käynti. Toivotaan, että siihen seuraavaan – viimeiseen – menee mahdollisimman kauan aikaa. Voisiko jopa sittenkin kevät ehtiä ensin. Sitä toivon kaikkein eniten.
Mielellään sitä pitäisi blogia iloisista hetkistä ja sattumuksista, mutta välillä on vaan niin, että on sen toisen laidan vuoro. Kyllä tänä viikonloppuna aurinkokin paistaa. Se paistaa Millalle, Saralle ja kissoille myös. Se paistaa idässä ja lännessa, etelässä ja pohjoisessa, niin uskon. Osukoon se paiste myös sateenkaarisillalle, jossa niin moni tassupari tälläkin hetkellä taivaltaa.
Tässä on kuvassa kaksi kallisarvoista ja vanhaa koirannenää. Eikä muuten ole kuluneet väriltään kumpikaan. 
Milla oli varsin iloisella mielellä. Häntä heilui iloisesti kuten ennenkin, mutta koiruus oli kyllä väsyneempi kuin tavallisesti. Hengitys kulki tiheämpään tahtiin ja pitkät lekit on taakse jäänyttä elämää. Toivotaan nyt kuitenkin vielä, että siihen aikaankin voi palata. Eihän toivoa kannata vielä heittää! … vaikka pahimpaan ihan hiukan jo varautuisikin.
Milla muistuttaa tällä hetkellä enemmän issikkaa eli islanninhevosta talviturkissaan kuin cockeria. Että on osannut vanhoilla päivillään kasvattaa moisen turkiksen. On siitä vaan melkoinen apu, jos vielä kovat pakkaset iskee.
Jimikin oli kaverina mukana. Oli ainakin Millan päivässä vaihtelua ja toivottavasti piristystä.
Kuvissa näkyi kaksi ikävää kohtaa keuhkoissa, mutta vielä ei tiedä, että onko se varmasti syöpää. Antibiootteja, kipulääkkeitä ja nesteenpoistoa, sitten odotetaan kaksi viikkoa tai siihen, jos tilanne pahenee. Sen jälkeen uudelleen kuvauksiin ja toivotaan parasta.
Voi Milla, Milla…
Milla on menossa eläinlääkäriin 11.45 Seinäjoella mummon kanssa. Nyt peukut pystyyn, ettei olisi mitään kamalaa tiedossa. Cockeri ikäneito on kovin väsynyt ja jotain hengitysongelmaa on. Edessä on ainakin sydänfilmi ja keuhkojen kuvaus. Voi Milla sentään… Onneksi tiedän, että on menossa hyvään lääkäriin ja saa varmasti parhaan mahdollisen hoidon. Kurjaa vaan, kun en itse pääse mukaan.
Oi jukra. Joulutunnelmaa ei voi mikään voittaa! On kinkun tuoksua, joulupukin haukuntaa (Milla hoitaa sen puolen), paljon silityksiä ja yhdessäoloa ja vaikka mitä muuta. Minä jäin vielä mummolaan, kun en mahtunut poikien lahjojen sekaan, mutta eipä haittaa. Jäin tänne jouluporoa hoitamaan.
Milla ottaa rennosti. Siinä mielessä vähän liiankin rennosti, ettei se enää kuule mitään muuta kuin ruokalautasen kilahduksen. Minä joudun olemaan vähän varpaillaan, etten säikäytä sitä pahasti. Mutta minkäs teet. Vanhuus ei tule yksin ja Milla ottaakin sen takia aikamoisia päiväunia. Unet onnistuu aiempaa paremmin, kun ei kuule enää ovikelloa tai muutenkaan vieraiden tuloa tai muita häiriöitä.
Juu, täällä jatketaan mummolassa joulunviettoa, mutta niin kuulemma kotonakin. Kissoilla on ollut tekemistä, kun Jimi kävi valitsemassa joulukuusen, Aina metsästi lentävää alienia, Jimi säikähti toista alienia, Jimi unohtui melkein tunniksi ullakolle, Manna koristeli joulukuusta ja Omppu purki koristeluja. Hehhee. Saapa nähdä saadaanko siitä lentävästä alienista tai toisesta eli helikopterista vielä vauhdikasta videomateriaalia. 
Veikkaukset on jo pystyssä, että miten kauan ne mahtaa pysyä koossa ja kuka ne lopullisesti nappaa. 
Tervetuloa vaan peremmälle mummolaan. Täällä sitten määrään minä kaapin paikan ja erityisesti pehmeän peiton paikan siellä sohvan päässä.
En ole viime aikoina paljon blogissa vieraillut, joten ehkä esittelen itseni uusille kävijöille. Olen Milla ja se Ensimmäinen todellinen ystävä. Minä olin ensin, sitten vasta tuli Sara.
Nyt asustelen rauhassa ja hiljaisuudessa mummolassa. Yllättävän hiljaista elämä nykyään onkin. Mummo yrittää jotain sanoa ja se näyttää vaan huulien heilumiselta. Minkä takia kaikki ovat alkaneet kuiskimaan niin, etten minä kuulisi? Onko niillä salaisuuksia? Ehei, en minä kuuro ole, älkää nyt sellaista höpiskö. Minähän olen nuori tyttönen vasta. Nyt kun kiva lääkäri otti minulta nisäkasvaimet pois, niin aloin ensimmäistä kertaa oikein turkkiakin kasvattaa.
Mummo ja tuo emäntä kyllä sanovat, että kasvatan muutakin. Olikohan se tynnyri miksi emäntä minua viikonloppuna kutsui. On kuulemma menossa joku sama ilmiö kuin Jimillä. Missäs se Jimi muuten on, kun ei tullut minulle kaveriksi?
Taisi tuohon otsikkoon muuten lipsahtaa pieni virhe. Cockeri kaipaa useampaa asiaa. Ensimmäinen on suuuri ruokakuppi täynnä herkkuja, toinen on kymmenen kilometrin lenkit (minäkö muka vanhus) ja kolmas on erityisen lämpöinen peti sohvalla, sängyllä ja omassa korissa.
Siis tämä kuva on aivan pakko laittaa esille.
Mutta, kuten Ruusu aloitti arvausleikin, niin siihen voi jatkaa oman arvauksensa tuolla alempana. Montako pentua Minttu saa?
Uskomatonta, mutta tosiaan Milla vääntäytyi ulos kerran illan aikana. Vanhalla neidillä oli niin kova pissalla käymisen tarve, että vaikka horjui, huojui, vapisi ja tärisi, niin ulos käveli. Heti ulko-oven edessä on kaistale nurmikkoa ja sen pidemmälle ei kyllä tarvinnut yrittää. Siinä sitten huojuttiin ja otettiin välillä nenälläkin maasta tukea.
Haavan puoleinen takajalka ei oikein pelannut. No ei mikään jalka kunnolla, mutta se yksi jalka oli erityisen perässävedettävää mallia.
Tiesittekö muuten, että upea sukkapukumuoti ja ruusujen piikit ei sovi yhteen.
Vieläkin voin kuulla ne kamalat kipuhuudot korvissani… Onneksi silitykset ja juttelut auttoivat. Huudot johtuivat varmasti siitä kamalasta säikähdyksestä, että “mitä minulle on tapahtunut”. Ja tietysti kivusta. Ja pökertyneestä olosta nukutuksen jäljiltä.
Klo 15.45 Milla kannettiin suoraan autoon. Kohtu oli tulehtunut pitkällä aikavälillä niin, että ei se paljon ollut kohtua muistuttanut. Kohdunkaula oli ollut aivan kova ja sanottiinkohan siitä, että puumainen. Joka tapauksessa pitkään on kipu kasvanut ja pahentunut.
Nyt Millalta on poistettu tulehtunut kohtu ja toinen rivi nisäkasvaimia. Nekin vielä. Haava on todella pitkä ja kipu on niin kova, että aivan kamala ujellus kuuluu joka välissä. Onneksi auttaa, kun joku on koko ajan silittelemässä poskea ja juttelemassa. Sara haluaisi hoitaa, mutta Saraa ei nyt päästetä pesuhuoneeseen, jonka ovi on toki auki. Sieltä ovelta musta kaveri uikuttaa silloin, kun Millalla on oikein paha olla. Kissat käy myös hoitamassa aina välillä.
Tänään on melkoinen päivä. Milla leikataan kohtutulehduksen takia klo 13.30. Pieni sivuääni sydämessä aiheuttaa riskiä, joten nyt on vaan toivottava… Toivotaan, että Milla ikäneito jaksaa nukutuksen.
Siis että osaa olla rankka viikonloppu olla täällä nikkarointi melskauksen ja varsinkin kattijengin ja vielä poikienkin levottomassa maailmassa. Ei voi muuta kun pistää silmät kiinni ja pää piiloon. Sitten ehkä taas hetken päästä jaksaa touhuta. Kyllähän minäkin menen ja touhaan pihalla, mutta täällä sisällä olotila on vähintäänkin omituista.
Ai mekö muka ollaan rankkoja?! No ei varmaan. On vaan vähän hauskaa. Ei kun paljon hauskaa. Minun on ihan pakko kertoa, että kyllä minäkin opin kiipijäkissaksi! Olen siinä jo tosi etevä ja se hommahan on vaan halusta kiinni. Sinne mennään, minne täytyy päästä. Paras syy kiipeilyynkin on ehdottomasti hauskanpito ja voi kissat, että sitä on tänä viikonloppuna jo riittänyt.
Halaus kaikille!
Loading ...