Jimin poppoo

Storsand sai täydet pisteet!

Paras mahdollinen kesäpäivän viettopaikka ja kaunein kesäpäivä, olipa melkoinen yhdistelmä. Mentiin Storsandiin (hurjasti kiitos Tiina vinkistä ja reittiohjeesta) etsimään hienoa hiekkarantaa ja löydettiin paljon parempi kuin osattiin toivoakaan. Nuotiopaikatkin oli aivan upeat eli siinä tuli ulkoiltua ja syötyä oikein “koko rahan edestä”. Parasta paikassa on, että koira saa kulkea mukana.

Kahlausmatalaa hiekkarantaa lähes silminkantamattomiin… Vaasan seudun paras kesäpaikka ehdottomasti!

Mummolan valtakunnan omistaja

Tämä on minun oma mummolani, minun oma mummolanpihani ja valtakuntani. Paljon on valvottavaa ja vastuu painaa, mutta kyllä minun hartiani sen kestävät.

No, joskus siinä tietysti on enemmän valvottavaa kuin tavallisesti.

Ei voi olla totta

Sillä aikaa kun minä kirjoitin Doriksesta, niin Doris puri tuossa ikkunan toisella puolella hihnansa poikki ja lähti… Tämä ei voi olla totta.

edit: JA LÖYTYI ALEKSIN SÄNGYN ALTA.

Olipa hyvä huomautus siitä, että tänään tosiaan täytyy saada ulkoilusysteemit loppuun asennettua.

Manna siellä jossain – Puuman kainalossa

Toden totta pariskunta näyttää niin hyvältä yhdessä, että ei ole tottakaan. Täytyy lainata Puuman blogista yksi kuva, mutta kurkatkaa lisää siltä puolelta. Puuma on kertakaikkiaan siperialaisen komea ja Manna blondi prinsessa.

Minne katosi ujopiimä, arkajalka koira? Mitä jäi jäljelle?

Se katosi kotipihaan, lähimetsään, automatkoille, kissan pusketukseen, ystävällisten ihmisten karkkien mukaan ja jäätelokioskille Äänekosken keskustaan, järven rannalle, vanhan ystävällisen samojedin nenän kosketukseen, jalkapallokentän laidalle, metsäpolulle, käppänä poika Rommelin riehuntaan, Mustin ja Mirrin käytävälle Seinäjoelle, naapurin Terrin riehakkaaseen elämänasenteeseen, moniin nuuskaistuihin käsiin ja mummojen ihailuun sekä vaikka mihin muualle. Uskomatonta kyllä, mutta tajusin juuri tänä aamuna, että Doris on kuin mikä tahansa hiukan arka koira.

No ei se ihan noin yksinkertaista ole, mutta ulkopuolisen silmin niin voisi hyvinkin todeta.

Doris on hihnan päässä aivan ihana kaveri kulkemaan poluilla ja kaduilla. Voisi jo sanoa, että mitään ongelmaa ei ole, koska koirat ohitetaan joskus vähän ihmetellen, mutta harvemmin mitään sanoen (puh puhaus toisinaan) ja ihmiset, jopa isot miehet, pystytään ohittamaan tyylillä. Mitä siitä, jos se tyyli saattaa olla, että Doris on minun takanani. Ainut mikä ei oikein onnistu on se, jos joku ensituttavuus hymyilee suoraan hammasrivi hohtaen ja tuijottaa suoraan kohti. Sillä tavalla Doriksen saa jopa haukahtelemaan ja loukkaantumaan kovin.

Ongelmat mitä on jäljellä, ovat edelleen namipalojen ottamisessa, joka tosin jo onnistuu jotenkuten, sekä ruokakupilla. Hihnassa ei myöskään oikein asiat hoidu, mutta eiköhän sekin vielä ajan kanssa onnistu. Tänä aamuna onnistui.

Niin mitä siitä ujopiimästä jäi jäljelle? Ihana koira!

Terveisiä mummolasta

Manna on puumansa luona, muut kissat pohjanmaan mummolassa ja Doris Keski-Suomessa. Sellaista se on kesäloma aikaan, mutta pian pitää palata arkeen…

Oma pallo ja ammattina puutarhuri

Hei katsokaa miten ihana pallo minulla on! Sain sen lahjaksi hurjan kivalta ihmiseltä, joka kävi minua katsomassa tässä eräänä päivänä. Kiitos Teea.

Vien pallon aina omiin piilopaikkohini, joista yksi parhaita on tässä karviaismarjapensaan juurella. Tässä voinkin samalla toteuttaa itseäni. Meidän emäntä sanoo, että se on tuntenut vain yhden koiran, jolla oli yhtä taitavat puutarhurihampaat. Sen koiran nimi oli Amina ja se oli kultainen noutaja.

Minä olen niin taitava puutarhuri, ettei meidän emännän tarvitse enää vaivautua muotoilemaan ruusupensaita tai mitään muutakaan. Kyllä minä pidän huolen oksien silppuamisesta. Niin sen silppurinkin voitte sitten lahjoittaa vaikka johonkin naapuriin…

Kesäpäivä vailla vertaa

Kesäpäivä on eripäivä ja jos sattuu vielä olemaan nimipäivä, niin mikäs sen mukavempaa. Otin pieniä erivapauksia juuri siihen nimipäivään vedoten.

Tähystyskiveltä on hyvä aloittaa – jahtipäivä.

Tässä heinikkopensaikossa käy aina hyvä tuuri.

Toden totta osoitin taas luontaiset kykyni ja pro metsästys osaamiseni. En nyt järkytä teitä verellä ja suolen pätkillä, mutta kerronpa vaan, että maukkaan leikkikalun nappasin. Älkääkä nyt pyörtykö, kyllä minun nimipäivän kunniaksi piti vähän verrytellä.

Arvatkaas muuten olenko antanut Dorikselle anteeksi, että se eilen antoi minulle pihassa lähdöt!

Aivan loistava päivä kaikenkaikkiaan. Suikalelihat maistuivat mahtavasti raaka-aterian jälkiruuaksi ja aurinko senkun paistoi ja porotti. Kyllä kelpaa. Niin, hei mitäs yöpalaksi on varattu vai pitääkö taas metsästää yökyöpelihiiriä häkistä…

Kissa vai enkeli, kissa kuin enkeli, enkelikissa?

Minttu: Hei älkää antako sen ulkonäön hämätä. Manna on tällä hetkellä vähemmän enkelimäinen, kun tuo vaalea enkeli sai eilen päähänsä, että voi kun se Puuma on kaukana. Kuulostaa vähän vähemmän enkeliltä!

No en minä minään enkelina itseäni pidäkään. Minkä sille mahtaa, jos väkisin saa hopeanhohtoisen sädekehän ympärilleen. Minä nyt vaan sattumalta olen tällainen vaalea ja välillä hohdokas.

Mutta Puuma hei, minä tulen sunnuntaina, koska silloin varmistui hyvin kissoja ymmärtävä kyyti. En jaksaisi odottaa siihen asti, mutta odotettava on. Kai minä saan tulla? Kaipaatko minua vielä…

Makkaraterapiaa, vauhtia ja välillä takapakkia

Onpa tämä tosiaan oppia itselle ja mielenkiintoista aikaa. Kiitos kaikista vinkeistä, mitä olen sähköpostiinkin saanut. Niistä on tosiaan apua, koska aina tulee ajateltua asiat useammalta kannalta. Eilen sitten aloitettiinkin “makkaraterapia” aivan aakkosten alusta eli nyt opetellaan siihen, että Doris voisi ottaa herkkupalan kädestä. Juu, se ei tosiaan ole tullut kysymykseenkään tähän asti.

Otin eilen makkaranpätkän ja lähdin Doriksen kanssa pihalle. Kävelin tipautin makkaranpalan ja astuin askeleen eteenpäin niin, että Doris sai rauhassa omaan varovaiseen tahtiinsa uskaltautua nappaamaan palan. Vähä vähältä jätin makkaranpalan lähemmäs itseni ja välillä Doris tuli ja otti, välillä peruutti takaisin lähtöruutuun eli ulko-ovelle.

Pikkuhiljaa, todella hitaasti, edettiin siihen, että Doris otti makkaranpalan aivan jalkojen juuresta ja juoksi kauemmas syömään. Sitten istahdin pihakivelle. Heitin makkaranpalan parin metrin päähän ja sitäkös Doris kierteli ja kiemurteli, koska istuin kasvot makkaranpalaan päin. Välillä neiti kävi kauempana katsomassa, josko maahan olisi sittenkin jäänyt jotain. Sitten lopulta Doris tuli ja nappasi. Hiljalleen makkaranpalat oli lähempänä ja aina pidin kädessänikin tarjolla.

Siinä meni todella kauan, kun välillä pihassa käveli joku tai 4-vuotias pyöräili lähelle sun muuta. Kuitenkin lopulta Doris tuli ja haki makkaranpalan kädestä. Nimenomaan haki, koska se oli niin kova juttu, että se pala piti viedä pihan toiselle laidalle asti ennen kuin sen voi syödä. Nooh, kädestä se otettiin joka tapauksessa ja piiiitkän ajan jälkeen yksi makkaranpala syötiin jopa kahden metrin päässä minun edessäni. Tästä se makkaraterapia lähti liikkeelle.

Pihassa Doris ottaa jo oikeita vauhtipyrähdyksiä. Eilinen oli siinä selvä käännekohta ja tänään alkaa oikeasti nähdä miten vauhdikasta menoa neidiltä löytyy.

Mutta ei vain hyvää, kun jotain ikävääkin tapahtui. Doris kakkasi sisälle isomman pojan huoneeseen. Neiti ei puhu ei pukahda, jos pihalle pitäisi päästä ja vaikka olen koittanut kaikin keinoin varmistaa riittävän ulkona olon, niin näin kävi. Kissat saattoivat kyllä edesauttaa asiaa, koska edelleen Doris ei uskalla ohittaa kynnyksellä makoilevaa kissaa – paitsi ehkä Mannan.

Mutta sitten taas edistystä. Tänä aamuna päätin lenkin sijaan tehdä niin, että otin punaiset kumisaappaat jalkaani ja asettauduin niiden kera aivan metsikön reunaan seisoskelemaan. Välillä kuljin askeleen sinne ja taas tänne. Mutta kuinka ollakaan. Doris vapautui ilmiselvästi tutun turvallisesta paikasta ja kävi ensin pensaan takana pissalla ja hetken kuluttua toisen pienen koivun takana kakalla. Hurraa! Ne oli aamuasiat hoidettuna täydellisesti.

Yön tuntien jännitysnäytelmä

Haluaisitko herätä tähän näkyyn?

Tai tarkemmin ottaen, haluaisitko herätä klo 1.50 yöllä vertahyytävään hiiren hätähuutoon? Niinpä niin. Poppoo oli saalistanut yöllä jonkun päästäisraukan häkistä ja tuonut suorinta tietä sisälle. Jaa, sehän muuten tarkoittaa, että todennäköisesti saalistaja on ollut Aina.

Heräsin tosiaan järkyttävään kiljuntaan ja ajatukset laukkasivat monella tapaa, mutta ensimmäinen ajatus oli, että en laske varpaitani lattiaan. Siitä mietteestä alkoi vaivalloinen herääminen. Koska olohuone oli hiirellistä aluetta, niin uniset aivot järkeilivät sen suunnitelman, mitä kellonaika edellytti. Tyrkkäsin makuuhuoneen oven kiinni ja jatkoin unia. Doris oli muuten vieressä varsin ymmällään olevan näköinen ja helpottui selvästi, kun meteli jäi oven taakse.

No, mitä taakseen jättää sen edestään löytää eli tietenkin olohuoneen matolta…

Keittiön uusi stone click laminaattilattia on valmis

Kenen väreihin se parhaiten sointuisi ja mitä kommentteja sai kissoilta.

Omppu: Ihan kohtuullinen, vaikka vähän väritön minun mieleeni. Hiukan myös vielä viimeistelemätön, kun listat puuttuu.

Jimi: Ehdottomasti piti vielä jäädä esimiestehtäviä hoitamaan. Tällä tavalla saatiin parasta laatua!

Minttu: Häikäisevän upea ja sopiva vaikkapa valomiekkailuotteluun. Kelpuutan ehdottomasti.

Aina: Hmm. Mmm. Jaa. No, kyllähän tämä ainakin minun väreihini sointuu.

Manna: Minulla on nyt vähän kiire, joten poseeraan sitten seuraavan remonttijutun kanssa, mikä se sitten onkaan…