Jimin poppoo

Mintun ensimäiset viralliset mammakuvat

Heippa vaan kaikille. Onpa ihana ulkoiluilma!

Jostain syystä ei suositeltu naapurin puolelle kävelemistä, joten täytyy tarkistaa tätä omaa tonttia. Tuttujahan nämä paikat ovat, mutta ei ole tullut hetkeen kuljeskeltua paparazzin seuraamana.

Ei minulla vielä mahaa ole, ei sitä huomaa vielä tunnustelemallakaan. Tuo meidän paparazzi sitä ihmettelee kovasti, kun minä kuitenkin syön kuin susilauma – hurjalla meiningillä.

Aika kivasti täältä löytyy syyskukkia. Täytyy myöntää, että puutarha laajenee joka vuosi ja joka paikassa laajentumiseen liittyy kiviä. No, mikäs siinä, onhan näitä pitkin hyvä kulkea.

edit: Ja “yleisön pyynnöstä” pentulaskuri tikittämään.

Doris osaa

Doris muutti meille 19.7. eli siitähän on jo reilusti yli kuukausi. Täytyy tässä vaiheessa käydä läpi, että mitä Doris nyt osaa. Doriksen epävarmuus on karissut hurjasti pois ja sen ovat takuulla meillä kävijät huomanneet ja sanoneetkin ääneen.

Kivi: Tämä meidän ensimäinen yhteinen sana ja leikki on mennyt jo pitkälle. Dorikselle kivi -käsky on paras mahdollinen palkinto ja on se myös harhautuskeino, jos täytyy saada Doris unohtamaan jotain. Kyllä Doris itsekin aina välillä pyytää kehuja kiipeämällä kivelle ja kehut kyllä onnistuukin, jos kivi on oikeanlainen. Pienet kivet on pyyhitty pois kehujen listalta ja parhaat kehut saa sellaisesta sopivan kokoisesta eli turvallisesti päälle loikattavasta kivestä. Aika hyvin Doris on jo oppinutkin, että minkälaiselle kivelle mennään ja että myös sammalen melkein kokonaan piilottaman kivet toimii.

Yksi hienoimmista asioista kivileikissä hauskuuden lisäksi on se, että Doris on oppinut ohjausta huomattavasti kauemmas. Kädellä ja sanalla ohjaten Doris menee jo helposti useiden metrien päähän kivelle. Homma toimii myös niin, että kauempaa annettujen kehujen jälkeen Doriksen voi ohjata kiveltä toiselle kauempana olevalle kivelle.

Mutta, tämä leikki ei siis ole koko ajan käytössä, eikä sen anneta kärsiä “inflaatiota”. Haskan pitää pysyä hauskana ja sitä pitää joutua vähän odottamaan.

Kanto: Kanto on sama leikki kuin kivikin, mutta sana on ero. Vaikka K:lla alkavatkin, niin kanto kuulostaa riittävän erilaiselta sanalta, että sillä on ollut helppo jatkaa. Kannolle ei tarvitse mahtua istumaan, vaan riittää, jos sille menee etutassut. Jos kivelle menemisestä saakin usein vain sanalliset kehut, niin kannosta saa aina iloiset rapsutukset. Kantoja kun on harvemmassa ja se on selvästi vaikeennus kivi -leikkiin. Kannolle ei myöskään koiteta vielä kauempaa ohjata, enintään voi olla noin 1 metri käden ja kannon välissä. Usein kannolle ojataan edelleen ensimäiset kerrat niin, että sitä taputetaan ja sanotaan “kanto”.

Istu: Uskokaa tai älkää, niin istu sana on sittenkin käytössä, vaikka näytti siltä, ettei sitä voi ikinä enää sanoa. Käyttö alkoi hyvin pienestä oivalluksesta ja tässä edetään erityisen hitaasti.

Aina kun Doris tulee iloisena luokseni, niin neiti istahtaa aivan eteeni rapsutettavaksi. Tajusin, että tilanne on niin iloinen ja onnellinen kuin vain voi olla. Kyykistyn itse jo ennen kuin Doris tulee luokseni ja juuri kun Doriksen huomaa aloittavan istahduksen, niin minä sanon oikein nätillä äänellä “istu”. Ensimäisillä kerroilla Doris oli todella hölmistyneen näköinen, mutta hetken päästä se ei enää haitannut ollenkaan, kun päälle tulee huikeat rapsutukset.

Istu sanaa ei meillä oteta ollenkaan kevyesti, paitsi että sen käyttö tehdään todella kevyesti. Koskaan ei vielä tässä vaiheessa komenneta istumaan muissa tilanteissa. Sen aika tulee sitten joskus.

Seis: Seis tapahtuu aina samassa kohdassa pihan reunassa. Kun tulemme lenkiltä tietä pitkin, niin alussa Doris ei voinut millään käsittää, että portilla pitää pysähtyä ja siinä otetaan hihna pois ja sitten saa juoksennella pihaan vapaasti. Hitaasti hiljalleen Doris alkoi pysähtyä siihen itsekseen ja pysähdykseen lisättiin sana “seis”. Hyvin toimii! Mutta tätäkään sanaa ei käytetä muulloin. Tiedän, että Doris sen osaa, tietää mitä seis tarkoittaa, joten se otetaan käyttöön sitten vähän myöhemmin.

Paikka: Paikka sanaa ei ole juuri harjoiteltu, mutta välillä sitä tarvitaan. Tätä täytyykin ottaa se seuraavaksi työnalle. Mutta paikka sana toimii, kun Doris ei saa tulla. Kädellä osoitan, että Doris ei saa tulla ja sanon paikka. Ei Doris tule, mutta jossain vaiheessa saattaa hypähtää vähän taaksepäin.

Maahan: Kyllä Doris maahankin menee, mutta sitä ei ole turhaa toisteltu. Kun olo on iloinen ja komento kevyt, niin eivät sanat enää niin paha juttu ole. Ei maahan menemiseen erityistä tarvetta olekaan. Paikallaan pysyminen ajaa yleensä asian ja turhan alistavat tehtävät saa odottaa.

Tassu: Tämän Doris osaa selvästi entuudestaan ja nostaa kyllä tassua, jos sitä pyytää. Ei ole paljon pyydetty. Toisaalta tassun antaminen on Doriksen automaattitapa. Aina kun rapsuttelen tai olen muuten lähellä, niin tassu heiluu – ehkä liikaakin. Ehkä tämä onkin ollut sellainen juttu, josta Dorista on pienestä pitäen erityisesti kehuttu. Hmm. Voi olla.

Muilla jutuilla ei ole vielä nimiä/sanoja. Naksutin juttuja harjoitellaan kaikessa rauhassa sisällä silloin, kun molemmilla on virkeä ja iloinen mieli. Yleensä ne hetket löytyy illasta. Harjoituksissa on sanoitta sellaisia juttuja kuin pusu ja kierähdys (koska Doris mutkistelee onnellisena itsestään). Yleensä harjoitellaan eteenpäin jotain sellaista, mikä on lähellä Doriksen senhetkistä tekemistä.

Aika tärkeä juttu on minusta se, että jos olen itse väsynyt, niin jätetään sitten kaikki kokeilut pois. Pari rankkaa viikkoa on itselläni edessä tai ehkä jopa koko kuukausi, mutta kyllä me tänä aikanakin eteenpäin mennään – ihan perus hauskuuksissa.

Hei ihan totta, onko tuossa listassa jo seitsemän sanaa! Itsekin piti oikein laskea…

Viikonloppuelämää

Mikä tämä on?

Hmm. Siperianlauman jäljiltä tuttu näky eli tyhjä lautanen. Nyt vaan on käynyt niin, että lautaset ja astiat ammottavat tavallistakin enemmän tyhjyyttään, vaikka ruokaa annetaan kolme kertaa päivässä, eikä kaksi kertaa kuten aiemmin. Niin ja lisäksi annokset on paljon suurempia.

Olisikohan syyllinen täällä ikkunalaudalla suunnatonta liha-annostaan sulattelemassa? Minttu tosiaan söi puolet 400g liha-annoksesta ja loput viisikosta sen loput. Minttu oli taas lautasella ensimäisenä JA viimeisenä.

No täytyyhän sitä syödä monen edestä! Mutta katsokaas mitä minä pihalla näen.

Höh. Minä haluan kans mukaan. Vaikka voisin toisaalta jättää ne takaa-ajoleikit väliin. Välillä Doris juoksuttaa Jimin koko pihan ympäri ja sitten taas ne touhaa jotain ja hetken päästä taas juostaan.

Tämän taustakuvan sinulle lahjoittaisin

Jos haluat siperiankollin komeutta taustakuvaksi, niin voisin laittaa tämän kuvan vähän isompana tulemaan. Myönnän, että turkkini on siinä vähän tuiverrettuna ja niin edelleen, mutta ei kai sitä aina kannata ihan tip top olla. Että pistä viestiä sähköpostilla tai tähän viestiin vastauksena, niin pistän tassuttaen sulle sähköpostia.

Matkustan ympäri maailmaa…

Eipä ole oikeasti kyllä tullut matkusteltua viime aikoina, joten jokos mennään. Ai minne mennään. No, mennään minne vaan, kunhan auto kulkee. Käytäisiin vaikka Jasonia moikkaamassa. Pitäisihän sitä poikaa järkyttää ajatuksella, että on tulossa isäksi, vaikka kuulemani mukaan onkin heittäytynyt aivan leikkimisestä riippuvaiseksi pennuksi.

Kun poppoon paparazzi täysin hyytyi…

Sänkyyn kaatunut poppoon paparazzi voi olla poppoolle katastrofi…

Kun astuin sisään eilen illalla pitkän päivän päätteeksi, niin ensin oli vastassa jonona kolme oksennusta. Nooh, se on tavanomaista ja siitähän se kotielämä alkaa heti kynnykseltä.

Miu, mau, mou ja hau halusivat tervehtiä ja toki siinä rapsutukset hoidettiin kuntoon. Kun sitten aika pian kaaduin sänkyyn ja hyydyin totaalisesti, niin siitä syntyi ihmetystä. Tasaisin väliajoin joku nelijalkainen tarkasti, että “onhan tuo varmasti hengissä”. Se tarkoittaa märkää nenää, tamppausta, kehräystä ja kainaloon käpertyneitä hetkiä sun muuta. Mutta minkäs teet, jos paparazzilla on taju kankaalla tai ainakin hämärän rajamailla, niin kukaan ei onnistunut saamaan hereille. Katastrofi! Kukas sitten muistaa antaa ruokaa?

Vasta kahden aikaan yöllä herätys onnistui. Hau:lla oli pissahätä ja nälkä ja miu, mau, mou laumassa hurja nälkä, joka aiheutti kuorolaulannan. Kilinää kolinaa, oven narinaa sun muuta…

Kun kaaduin uudelleen puolen tunnin kuluttua sänkyyn, huokaisin helpotuksesta ja taju sammui, niin sitä ei jatkunut kauaa. Mouuuuur, miiiii, vii, mjaoouu,… Häkin ulkopuolella oli vieras kissa, jolle jaksettiin mekkaloida oikein kunnolla ja pitkään. Piiiip, piiiip, Doris säesti ja sanoi omat mielipiteensä -ilman haukkua sentään- kun ei mahtunut luukusta pihalle miu, mau, mou laumaa tukevasti tukemaan.

Joutuihan sitä tietysti käydä katsomassa, ettei mitään suurempaa päässyt tapahtumaan ja sitten juotettiin kissat hanasta jne. Siihen kyllä sitten loppuu muistikuvat aamuun puoli seitsemään asti, minkä jälkeen erityisesti nälkäinen Jimi halusi oman huomionsa.

On tämä elämä vaan ihanaa ja monipuolista.

Että semmoisia koiruuksia mielessä

Jimin eilinen syntymäpäivä piti sisällään harvinaisen vauhdikkaita kohtauksia maassa, puussa ja ilmassa. Nyt pitää paparazzin poistua päiväksi Helsingin suuntaan, mutta jospa illalla saisi lisää vauhdikkaita kuvia esille.

ps: Jimi komeili eräässä kuvassa niin upeana, että vielä synttärien jälkimainingeissa voisin antaa sen isona kuvana taustakuvaksi kaikille haluaville. Laitan sen kuvan illemmalla tähän näkyviin, mutta voin luvata varsin siperialaisen körilään.

Hyviä ja huonoja kissanpentu uutisia

Voi nyt tulee sellaisia uutisia, että niissä on niin monta hyvää ja huonoa puolta. Kummistako aloitetaan? Ehkäpä ensin on niiden erityisen hyvien uutisten vuoro.

Saamme nähdä talven mittaan pikku Minttusia.

Huonoimmat uutiset on, että pikku Manjaanoja ei nähdä.

Eli Manna ei siis odotakaan pentuja. Tässä talossa ei hukutakaan punahopeisiin pentupörriäisiin ja se on sekä hyvä että huono asia, koska kymmenittäin pikkuisia olisi voinut käydä tukalaksi joulun tienoilla. Silti on lupa olla surullinen.

Mansku Banskulla oli kai valeraskauden oireita ja vaaleanpunaisten silmälasien läpihän näkyy vain vaaleanpunaista.

Mutta Minttu on mitä odottavimmin odottavana, joten tassuja ja hännänpäitä tullaan takuulla näkemään.

Hyvää syntymäpäivää Jimi!!!

Öh, tuota noin. Minä tosiaan täytän tänään vuosia. Niitä tulee jo täyteen kolmas kokonainen eli olen nyt kolmevuotias. Sain itse sanoa, että mitä haluan tänään syödä, siis siperialainenhan aina juhlii syömällä, ja valitsin suikalelihaa tottakai. Niin ja vielä aimo annoksen!

Miltähän se oikein tuntuu olla kolmevuotias? En minä vaan tiedä! Tai tiedän sen verran, että osaan jo vaatia omia polkuja kuljettavakseni ja sanoa, mitä milloinkin haluan. Turha vaatimattomuus ei kaunista.

Kyllä tytöt auttavat minua tässä juhlinnassa. Onhan meillä nyt moninkertaisesti vaikka mitä juhlittavaa, jos asiaa katsoo vähän laajemmalta kantilta.

Kyllä vain syntymäpäiväbileet kelpaa toisinaan – kerran vuodessa. Näin sitä ymmärtää olevansa aina mies parhaassa iässään.

Hei otetaans taas! Kippis ja suikaleliha kulaus. Onnea myös Ramsekselle, JerryJeelle ja Jasmiinille teille sinne jonnekin.

Vauhtimassu

Heippa vaan. Piti oikein kiivetä ylemmäs mietiskelemään, että mitäs minulla olisi kerrottavaa. Olo on mitä mainioin ja kaunistun paparazzin mielestä päivä päivältä. Täytyyhän sitä nyt vähän turkkiakin kasvattaa, kun on kuitenkin syksy.

Elämä on varsin mannaisaa ja nyt kun Jimikin on kotona, niin tuntuu erityisen kotoisalta. Doris vähän harventaa meidän leluvalikoimaa, mutta mitäpä siitä, kun sitten saadaan takuulla uusia.

Mikä se juttu oikein on, että minun pitäisi pysähtyä kameran eteen tai ainakin pyyhältää valmiina olevan kameran ohi päivittäin. Jotain sellaista on kuulemma kyselty. Miten minä nyt ehdin poseeraamaan, kun täytyy touhuta sitä ja tätä, tuolla ja täällä.

No hyvä on, vielä pieni pysäys. Minun massuni siis tuntuu oikein mukavalta omastakin mielestäni ja paparazzin mielestä myös. Kyllä minä ehkä massuani esittelen Tiinallekin sitten, jos tänne huomenna pyörähdät.

Haudi ja morjens kaikille

Mökkikissa is back to business. Elikkäs tervehdykset vaan kaikille tasapuolisesti. Mummo ja vaari lähtivät reissuun Posiolle, joten ajattelin tulla ainakin tarkistamaan, että miten kotiväki jakselee. Aika hyvältähän tämä vaikuttaa, mutta vähän hälyistä on, kun on nyt tottunut mummolan huomattavasti hiljaisempaan meininkiin.

Erityisesti tuo Doris saa mut hätkähtämään toisinaan, kun ei se enää ollenkaan väistä, työntää vaan nenänsä minne sattuu ja varsinkin minne meidän paparazzi menee. Onko se joku läheisriippuvainen koira? Läheisriippuvaisuus on siperiankissapoikien tärkeä ominaisuus, jos ette sitä vielä tienneet.

Oli mua varten kunnon herkut järkätty valmiiksi ja se olikin tosi hyvä. Annoin minä tytöillekin vähän. Doris olis kans tullu jaoille, mutta sille oli omat mössöt. Niin ja Omppu on siellä näyttelemässä, että sillekin jätettiin vähän jemmaan.

Tamppaan, tamppaan tassutan

Pehmoinen paikka, superkehräykset kehiin ja sitten se alkaa.

Ei ole Omena kauas puusta pudonnut tässäkään asiassa. Yhtä hienot on kehräykset ja tehokkaat tamppaukset kuin Mintulla. Eikä tamppaus muuten hetkessä lopu!