Jimin poppoo

Zumba, Zumba!

Uskomattoman upea tunti täyttä liikuntaa eli Zumbaa. Vaikka kissablogi onkin, niin nyt nappaan poppoon suunvuoron varsin terveelliselle ihmisraiteelle.

Olin nyt illalla ensimmäisellä Zumba tunnillani, jonka piti yksi Suomen viidestä koulutetusta Zumba ohjaajasta eli Petra Sippola. Petra pistää lantioita pyörimään Zumban tahtiin Vaasassa, Seinäjoella ja Ylistarossa, missä kaikissa tunnit ovat juuri aluillaan.

Olin itse ihaillut Zumbaa televisiomainoksesta ja kateellisena miettinyt, että kun johonkin tuollaiseen pääsisi mukaan. Enpä arvannut olevani totaalisen onnekas! Aika harvalla paikkakunnalla Zumbaaminen on mahdollista jo nyt. Super suuret kiitokset Teea, kun facebookissa kerroit Zumba tuntien alkamisesta. Nyt sitten mennään eikä meinata ja Zumbataan vähintään kerran viikossa. Ja suuret kiitokset Petra sinulle, koska ilman loistavan innostavaa ohjaajaa jopa Zumba menettäisi osan hohdostaan.

Mitä Zumba on? Se on hauskaa, se on vauhdikasta ja se on erilaista. Zumba perustuu latinalaisten rytmien mukana tanssimiseen, joka kuitenkaan ei vaadi suuria koreografioiden omaksumisia. Kyllä siinä askelletaan, mutta se on helppoa. Ei mitään sellaista aerobic systeemiä, josta tipahtaa kärryltä. Jopa minä, joka en ollut ainakaan kymmeneen vuoteen osallistunut millekään tunnille – päästelin täysillä. Onneksi tuli kesällä treenattua sulkapallolla, niin jaksoi aika hyvin  Zumbata koko tunnin. Melkoisen määrän lihaksia tosin löysin varsinkin näin jälkeenpäin!

Zumban kehitti “Beto” Perez, joka on kai joku kuuluisuuksien personal trainer. Hän on kotoisin Columbiasta ja jollain aerobic tunnilla hän oli unohtanut ottaa mukaansa tavallisen aerobic musiikin ja soitti sen sijaan latinalaisrytmejä. Siitä syntyi tai ainakin lähti liikkeelle Zumba. Täällä on pidempi selitys englanniksi. Ja ehkä joku osaa kertoa lisää???

Mitä muuta? Minä olen koukussa. Zumba koukussa!

(lisää zumba juttuja löytyy sitten 24 blogin puolella)

Kissanpentulasten isä Tapsa

Tapsa lähetti kuvaterveisiä. Kyllä pentujen kelpaa, kun on niin muhkea iskä!

Father of the kittens, Lumikissan Taikaviitta.

Niin hieno, niin upea.

Rapsutusterveiset Tapsalle ja kiitos Satu kuvista!

Omppu mamman muuttopuuhat

Hei kukkuu, mäkin näen teidät! Juu, näen kyllä, viaikka silmät ei olekaan kokonaan auki.

Hello everybody! I can see you and I think that we all see in the evening.

Voi Omppu mamma. Pentusten äiti on stressannut kovasti siitä, että missä pentujen pitäisi asua. Pennut on muutettu sinne ja tänne ja mitä pienempi pesä – sen parempi. Vaan eipä sittenkään parempi, koska liian pienessä pesässä kaikki pennut eivät mahdu yhtä aikaa maitobaariin. Siispä viimeistään eilen illalla oli pakko etsiä uutta pesäratkaisua ja antaa Ompun testata…

Loppujen lopuksi löytyi syvä ja kapea laatikko, joka on kuin pitkä luola. Katto on kovin matalalla, mutta lattiapinta-alaa on reilusti. Kelpasi Omppu mammalle!

Ainakin toistaiseksi kamerasta näkyy koko perhe uudessa pesässä.

Olisiko muuten vapaaehtoisia kameran ohjailuhenkilöitä? Viime vuoden tapaan voisin antaa muutamille kameran käyttäjille salasanat, joilla pääsee ohjaamaan kameraa. Lähestyy nimittäin aika, että pennut eivät enää pysy yhdessä kohdassa koko päivää ja töistäkäsin en itse pääse kameraan käsiksi.

Herra Harmaa hieno siperianpoika

Minä alan tottua tähän katsomis juttuun. Se on niin jännää, kun näkee ympärilleen. Itseäni en kyllä ole nähnyt, kun ei täällä ole peiliä. Olenkohan minä nyt sitten täydellinen vai vähän vähemmän täydellinen siperianpoika? Se satutäti, joka täällä kävi katsomassa minua, on kyllä ihan sitä täydellismieltä ja tuo paparazzi myös.

On täällä vaan avaraa. Taitaa maailma olla aikamoisen iso paikka.

My window is my castle

Naivistinen kissa nro 3. Puuvillapohjalla, akryyliväreillä. Maalauspohja oli kokeilu, joka toimi mainiosti. Myös uudet siveltimet toimi paremmin kuin entiset. Hauskaa.

edit: Kuinka ollakaan tämä taulu sovitti väkisin värintä pentuhuoneeseen sopivaksi. Nojailkoon nyt siinä kaapin päällä toistaiseksi.

Sienimetsä 2

Koska aamulenkillä löytyi kanttarelleja, niin pääsin uudestaan sienimetsään!

Olipa tosi hauska rymytä pitkin metsää, kun nyt ei kuljettukaan pelkästään polkuja pitkin. Löydettiin monenlaisia hienoja pieniä sieniä.

Ja suuren suuria hienoja sieniä. Tattihan tämä kai on, mutta mikä tatti. Oli siinä ihmettelemistä.

Paparazzi nappaili puolukoita sieltä täältä, mutta ei ne koiran suuhun oikein sovi. Jouduin sylkäisemään, pthyh!

Mutta näitä varten me siis pidettiin hauskaa metsässä. Kyllä kanttarelleja löytyi muitakin kuin vaan ne, mitä aamulenkillä huomattiin. Osa oli kyllä jo liian vanhoja, mutta näinkin hienoja oli.

Ja oli kyllä hommaa paimentaa koko ajan koko perhettä. En hukannut ketään!

Päästä minut pentuhuoneeseen, joohan joo

Tuosta ovesta, tuota kahvaa kääntämällä, kun se kahva on laitettu niin, etten minä itse saa sitä auki.

Would yo please let me to kitten room? I can’t get that door open myself.

Mikäs Minttu mummo sinua sinne kutsuu? Tai tiedänhän minä, tottakai.

Ja onhan siellä pesässä kaikki pojatkin tallella.

Sienimetsässä

Me ei tunnisteta sieniä (paitsi yksi), mutta niitä on nyt paljon, että me voidaan näyttää teillekin. Tulkaa mukaan sienilenkille!

Heti meidän pihassa kasvaa kauniita sieniä. Yläosa pihastahan on pitkästi metsän pohjaa, jota nyt on tasoitettu oksasilpulla. Sienet näyttää tykkäävän tilanteesta.

Näitä on sitten aika monissä vareissä ja muodoissa, mutta nämä oli kyllä hauskimmat. Väri harmahtavan valkoinen tai jotain siihen suuntaan. Laitetaan muuten sitten sienille nimet, jos joku asiantuntija kertoo.

Sitten oli oikea perhekunta hienoja sieniä. Väri ei ehkä ihan paljastu, mutta ne oli jotain vaaleita ruskehtavia. Sen tarkempaa selontekoa värisokeasta ei tässä kohdassa saa irti. Niin ja siis paljastui jo heti se syy, että miksi minä en ikinä oppinut mikä sieni oli mikäkin. Kun ei nää, eikä erota, niin on parempi pysyä sienistä kaukana. Kuvassa taaimpana on muuten valkoisia pyöreitä sieniä, joiden jalassa oli sellainen rengas ja “heltta”, jota en nyt muuksi osaa kutsua.

Sitten oli monenlaisia punertavia(?) sieniä. Osa oikein hehkui punaista ja osa oli vähän hailakampia.

Näissä on hieno torvimainen muoto. Se varmasti viittaa sienen oikeaan nimeenkin.

Tässä taas yksi punertava(?)

Mutta sitten oli myös sellaisia oikein hienoja kerman värisiä sieniä, joista eilen tulikin mieleen, että otetaan kamera mukaan. Kuva ei nyt oikein näytä väriä, mutta ne on todella hienoja.

Ja sitten se sienten perhekunta, jonka takia tänään päästään uudestaan samaan paikkaan. Kanttarellit olikin se asia, minkä takia on aikaisemminkin katse etsinyt tieyiltä paikoilta keltaista vilahdusta.

Jimin poppoon paparazzi esittäytyy

Jimin poppoo on blogina ollut olemassa jo monta vuotta, mutta itse olen yrittänyt pysyä poissa näkyvistä. Nyt ajattelin poiketa säännöstä tai siis yleisestä kameran pakoilustani eli hei vaan poppoon blogin lukijat.

Nimeni on tosiaan Outi ja teen päivätyötäni metalliteollisuuden parissa kehitystehtävissä. Kissat ovat aivan mainio vastapaino sille työlle. Kuvaamista olen harrastanut kolmisen vuotta, en sen enempää, mutta kirjoittamista pidempään ja kirjat ovat aina olleet osa elämääni. Itse pidän itseäni melko sosiaalisena ja liikaa puhuvana tapauksena.

En minä nyt muuta osaa kirjoittaa, mutta kysykää toki, jos siltä tuntuu.

Minäkin nään!

Mullakin on silmät auki! Tai ei ne ihan kokonaan, mutta melkein kokonaan kyllä. Minä herra Harmaa en halua jäädä kauas Ramseksen taakse missään jutussa.

Maailma näyttää vähän omituiselta, mutta kyllä siitä selvää otetaan. Erityisterveisiä sinne iskä Tapsan kotiväelle.

And here is the second kitten who can see us.

Harmaan sadepäivän ilo

Tällaisessa kostean harmaassa päivässä parasta on aamun unet, päivän unet ja kaikki muut rauhalliset hetket. Taidanpa vielä jatkaa tämän hetkistä tuokiotani. Haaaa…uuu…koo…

…tus. Juu, kyllä kunnon haukotus tekee terää. Se rentouttaa!

Erityisen vauhdikas pentupäivä

Mamma mä niin tykään susta. Ja mä näenkin jo miten kaunis sinä olet.

Mother I love you so much and I can see how beautiful you are!

Ja nyt ottaa paparazzi puheenvuoron. Tänään on ollut kiireisin pentuilu päivä, mitä minä voin muistaa. Ensiksi aamulla, kun kävelin pentuhuoneeseen, niin – kaikki olivat hukassa. Apua. Vielä suurempi apua oli, että Omppu oli siirtänyt pesueensa kissanvessaan hiekan sekaan. Siitä seurasi suuri nenien ja suiden ja koko pentujen putsaustuokio ja monta välilyöntiä sydämessä.

Toinen suuri sydänkohtauksen aihe oli puolen päivän jälkeen, kun pienempi poika oli haettu eskarista, ruoka valmiina ja olin valmis lähtemään isompaa hakemaan koulusta. Kuulin kummallisen inahduksen ja menin katsomaan pentuhuoneeseen. Pesässä oli Minttu ja mintun hännään seasta löytyi vain kolme pentua. Omppua ja kahta pentua eli Suloa ja yhtä pojista ei löytynyt mistään, ei niin yhtään mistään. Suuri etsintä, mutta mistään ei löytynyt ketään. Mistään ei kuulunut mitään ylimääräistä ja Minttu vaan jatkoi pesässä rauhallisia uniaan. Päättelin, että piti jäädä kytikseen, että jostain se Omppu äiti ilmaantuu, kun kolme lasta on jäänyt jälkeen.

Piiiiitkän odottelun jälkeen Omppu saapuikin pikkuveljen huoneesta, joka oli jo etsitty ympäri ämpäri löytämättä mitään. Ja tappadappadaa pian Omppu tuli takaisin retuuttaen toista ruskeista pojista. Matka vei pojan työpöydän toisessa päässä olevan kaapin alle, minne pääsee takakautta sujahtamaan. Mitäs sitten? Kangasboxi oli sopivasti lähellä, sinne uusi pyyhe pohjalle ja kolme pentua sisälle ja suunta suoraan pentuhuoneeseen.

Pentuhuoneessa nostin kaksi viimeistäkin pentua boxiin, mutta Omppupa nappasi taas yhden ja yritti suljetusta ovesta pihalle. Melkoisten jahkailujen ja hämmennysten jälkeen Omppu viimein tyytyi boxiin. Siellä on sitten sujunut loppupäivä… Poika muuten joutui löytämään tiensä kotiin kävellen, hakulupauksesta huolimatta.

Aiheuttaako pentuvahtiminen ylimääräisiä sydämentykytyksiä ja stressiä? Toisinaan paljonkin!

Siihen lisätään vielä, että Ramses ei pysy tuolla boxissa vaan lähtee joka välissä reissuamaan itsekseen ympäri huonetta.

Ai niin ja siis Ramseksen molemmat silmät ovat auki.