Jimin poppoo

Tassuja taatusti

Zumba, Zumba!

Uskomattoman upea tunti täyttä liikuntaa eli Zumbaa. :) Vaikka kissablogi onkin, niin nyt nappaan poppoon suunvuoron varsin terveelliselle ihmisraiteelle.

Olin nyt illalla ensimmäisellä Zumba tunnillani, jonka piti yksi Suomen viidestä koulutetusta Zumba ohjaajasta eli Petra Sippola. Petra pistää lantioita pyörimään Zumban tahtiin Vaasassa, Seinäjoella ja Ylistarossa, missä kaikissa tunnit ovat juuri aluillaan.

Olin itse ihaillut Zumbaa televisiomainoksesta ja kateellisena miettinyt, että kun johonkin tuollaiseen pääsisi mukaan. Enpä arvannut olevani totaalisen onnekas! Aika harvalla paikkakunnalla Zumbaaminen on mahdollista jo nyt. Super suuret kiitokset Teea, kun facebookissa kerroit Zumba tuntien alkamisesta. Nyt sitten mennään eikä meinata ja Zumbataan vähintään kerran viikossa. Ja suuret kiitokset Petra sinulle, koska ilman loistavan innostavaa ohjaajaa jopa Zumba menettäisi osan hohdostaan.

Mitä Zumba on? Se on hauskaa, se on vauhdikasta ja se on erilaista. Zumba perustuu latinalaisten rytmien mukana tanssimiseen, joka kuitenkaan ei vaadi suuria koreografioiden omaksumisia. Kyllä siinä askelletaan, mutta se on helppoa. Ei mitään sellaista aerobic systeemiä, josta tipahtaa kärryltä. Jopa minä, joka en ollut ainakaan kymmeneen vuoteen osallistunut millekään tunnille – päästelin täysillä. Onneksi tuli kesällä treenattua sulkapallolla, niin jaksoi aika hyvin  Zumbata koko tunnin. Melkoisen määrän lihaksia tosin löysin varsinkin näin jälkeenpäin!

Zumban kehitti “Beto” Perez, joka on kai joku kuuluisuuksien personal trainer. Hän on kotoisin Columbiasta ja jollain aerobic tunnilla hän oli unohtanut ottaa mukaansa tavallisen aerobic musiikin ja soitti sen sijaan latinalaisrytmejä. Siitä syntyi tai ainakin lähti liikkeelle Zumba. Täällä on pidempi selitys englanniksi. Ja ehkä joku osaa kertoa lisää???

Mitä muuta? Minä olen koukussa. :D Zumba koukussa!

(lisää zumba juttuja löytyy sitten 24 blogin puolella)

Posted in Outi kirjoittaa 8 years, 2 months ago at 10:10 pm.

10 comments

10 Replies

  1. Varmaan vois laittaa varoituksen sanan, että zumbaan jää ihan koukkuun kerran sitä kokeiltuaan. Onneksi Petra pitää täällä päin tunteja, mäkin jouduin yli vuoden odottamaan et pääsen uudelleen zumbaamaan, ku ekan kerran zumbasin keväällä 2008 =)
    Ja ens viikolla taasen mennään =)

  2. Ja kaapataan ainakin yksi uusi Zumbaaja matkaan. Vai mitä Teea. ;)

  3. Joojoo ;-) Mä jo laitoin sille zumbatuntien ajat ja ilmon, että kimppakyydillä mennään =)

  4. Ani ja Ormi Sep 1st 2009

    Onnen tytöt. Mä olen kanssa miettinyt tätä Zumbaamista, kun olen vanha lattaritanssin harrastaja.
    Saa varmaan kilot huutia siinä menossa.
    Pitäkäähän hauskaa. :D

  5. Takuulla saa kilot kyytiä! Minähän olen tiputtanut nyt painoa 9 voipaketillista ja olen tuskaillut, että millä tavalla saisi kunnon liikuntaa, että kiinteytyisikin. Kyllä tämän päivän tuntumat on sellaiset, että Zumba on vastaus siihen, miten saa laihtumisprosessin pidettyä käynnissä. :)

  6. No, höh. En saanutkaan laitettua kommenttia. Kokeilen uudestaan.
    Zumbaaminen on varmasti hauskaa ja tehokasta liikuntaa :)

  7. Ohjaaja sanoi, että hänellä oli kerran 2 tunnin pitämisen aikana kulunut 2300 kcal =)!!! Ja ei ohjaaja varmaan huonoimmassa kunnossa ole ;-)

  8. Olisi kiva tietää paljonko meiltä kului. :)


Leave a Reply