Jimin poppoo

Tassuja taatusti

Kissa on edelleen peto

Valokuvatorstain aihe on tällä kertaa camp. Siihen tarvitaan jotenkin ylilyävä ja provosoivakin kuva. Siihenhän siis käy kissa lintu suussaan. Tämä on just sitä, miksi monet ei pidä irrallaan juoksevista petoeläimistä – kissoista. Koetellaanpa siis hyvän maun rajoja näin. (kyseessä kyllä on sisäkissa ja tilanne aito eli Ainan puolelta tahallinen eiliseltä.)

edit: Tämä kuva ei ole kovin populaarikulttuuria, kuten ohjeustus nyt sanoo, joten ehkä osallistutaan myöhemmin toisella kuvalla.
Tämä on MUN saalis

Voi Aina, Aina mitä teit. Kuuntelin kolinaa olohuoneesta ja huusin kissoille, että “Jimi lopeta se riehuminen”. En mennyt katsomaan. Hetken päästä riehuntaa tuli lisää ja sitten rauhoittui – kunnes muriseva kissa syöksyi jalkoihini työhuoneeseen. Ajattelin, että se on Minttu, kun Mintulla on tapana juosta saaliineen muristen toisia karkuun. Se olikin Aina ja suussa oli jotain. Hämmästyksissäni en ehtinyt edes näkemään mikä se oli, kunnes Aina pysähtyi seuraavassa huoneessa. Salaisuus paljastui.
Tintti oli selvästi elossa. Ajatukset pyöri päässä, että joudunko lopettamaan tuollaisen kauniin pikkulinnun. Kamera oli käden ulottuvilla, joten automaattisesti nappasin kuvan ja seuraavaksi nappasin kissan kainaloon ja vein uhrin saalistajan suussa kissojen luukusta pihalle. Itse juoksin etupihan ovelle ja sitä kautta häkille, mutta häkistä löytyi enää mäkättävä Aina.

Nähtävästi höyhenet ja sulat suojasivat lintua, eikä Aina ehtinyt leikkiä saalillaan. Toivottavasti ei. Lintu joka tapauksessa lensi pois. Sisällä paljastui mitä oli tapahtunut. Aina kiipesi heti kiipeilyseinän korkeimmalle hyllylle ja sieltä kiepsautti itsensä roikkumaan rullaverhosta. Lintu oli varmaan tullut kissojen tarhaluukusta sisälle petojen jahdattavaksi. Aina osoitti jälleen olevansa se akrobaatisin ja päättäväisin poppoon jäsen, vaan eipä saanut tällä kertaa maistuvaa saalista.

Posted in Outi kirjoittaa and Valokuvatorstai 10 years, 6 months ago at 12:52 pm.

24 comments

24 Replies

  1. Piivi May 9th 2007

    Huhhuh, olipa siinä tintillä onnea matkassa! Meillä on ollut pari kertaa vain muutama sulka lattialla todisteena kun on tultu jostain kotiin. Ja jollain kissoista ei kummasti ole ollut nälkä…

  2. Kyllä sisäkissoillakin vaistot on entisellään. Kissa on pedoksi syntynyt ja luonnolla on oma ohjauksensa tässä asiassa. Joskus se saalis on jotain muuta kuin pörisevä kärpänen.

  3. Taikku May 9th 2007

    KYllä näin on – meidänkin Jerrykissa murisee ja irvistelee partsilla linnuille jotka tekee pesää räystään alle ( ollaan ylin kerros ) Olen usein ajatellut että pahojaan tekisi jos saisi – eli hyvä että on tiivis parvekelasitus kissan ja lintujen välillä. Kissalla on pedon vaistot ; jostain luin että kissa onkin niitä harvoja lemmikkejä joilla on ihan alkuperäiset vaistot tallella.

    Paljon silityksiä koko poppoolle Taikulta ja Jerrykissalta !!!

  4. Sul Aina on komee saalis siin, harmi vaa ettet ne vei sen sulta pois heti. Meilläkää ei ampparia isompaa oo sisälle tullu. Iskä sano et enne ku mä tulin vahtii tänne ni oli orava tullu sisälle, mut ei ne uskalla enää ku mä oon tääl.

  5. Vau Ainahan on vasta saanut saaliin. Mutta ihan hyvä juttu omalla tavallaan, että tintti selvisi säikähdyksellä, varmaan sen kumppani sitä jo odottelikin. Mussa kai on vähän tätä pehmon vikaa, tosin ei niin paljoa kuin Nemossa. Se varasti Missen saalistaman sisiliskon ja kantoi sen metsään, vain, että sai sen vapautettua turvallisesti. :)
    Minkäs kissa vaistoilleen voi, sen on joutunut emäntäkin toteamaan kun Misse on valjaslenkillä napannut myyriä ja hiiriä.

  6. Minua vähän vielä harmittaa. Melkein ei voi tulla tänne tietokoneellekaan käymään, kun muistaa, miten juoksin tästä se paisti suussa… Mutta toisaalta, nyt se lentelee ja tekee lisää lenteleviä ja minä olen valmiina. Nappaan heti, jos joku tulee meidän häkkiin. Meidän häkki on meidän aluetta. Pysykää pois tai tipunappaan teidät! Enkä muuten päästä irti tai tule enää näyttämään meidän emännälle…

  7. Minni May 9th 2007

    Ei muuten kannatakaan näyttää mamille, meilläkin se on heti niitä lentäviä ja ei-lentäviä viemässä pihalle ja niin kova työ kun mulla on raahata ne tuosta tikapuita pitkin sisälle.

  8. Voi että, tulee niin mieleen yksi kesäinen aamu, kun kissoja ulkotarhaan päästäessä tarhasta lentää ovesta sisälle pieni lintu ja Kisu tomerana tyttönä syöksyy heti perään ja jahtaa sitä pitkin asuntoa, kunnes lintu lentää päin ikkunaa ja tuupertuu maahan, josta Kisu sen nappaa hampaisiinsa ja ottaa nirrin pois.

    Sitten saalis kiikutetaan ruokakuppien viereen keittiöön ja odotetaan että äippä “valmistaa” siitä ruokaa (eli ilmeisesti olisi saanut höyhenet nyppiä pois, kun taisi olla liian untuvaista neidin makuun). :D Lintu lähti kyllä ulkoroskikseen ja Kisu oli ihmeissään kun ei saanutkaan siitä aamiaista.

    Oli tytön ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen itsenappaama saalis ja vaikka linnun kohtaloa kävikin sääliksi, niin samalla olin hyvin ylpeä reippaasta tytöstä, joka myöskin koko ikänsä ollut sisäkissana, mutta niin hienosti osasi linnun napata, ettei höyhentäkään jäänyt minnekään, eikä tarvinnut jälkiä siivota. :)

  9. Aika taitavasti saalistettu Aina. Olet sinä aikamoinen akrobaatti. ;)

  10. Hieno kuva. Siina on kissalla juuri sellaiset silmat kuin yleensa silloin kun on juuri saanut saaliin kiinni eika halua sita toiselle antaa. Erinomainen.

  11. Murina oli ihan mahdoton. Sen melkein näkee juuri tuosta katseesta. Takanani oli toinen kissa tulossa “saaliinjaolle”, mutta sitähän Aina ei sulattanut.

  12. Linnun syöminen on kissan luonto. Nyt olisi ollut kovaa campia ottaa tipu omaan suupieleen – näin Egyptin lintuinfluenssauutisten kunniaksi.

  13. Todella enemmän campia niin, mutta olisi kyllä jäänyt ottamatta suuhun tuo sätkivä tintti. :)

  14. Aivan mielettömän kaunis valokuva!

  15. On kyllä valokuvaajallakin ollut hieno tilanne! Ja hyvä että tarinalla oli onnellinen loppu. :)

  16. Hieno kertomus ja hieno kuva, kaunis! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

  17. Juu, ei tuollaista kuvaustilannetta kovin usein tai ikinä satu kohdalle. Ihan sattuman kauppaa oli, että kamerakin oli siinä työhuoneessa edellisen tietokoneelle siirto operaation jäljiltä.

    Se on muuten jännä, miten nopeasti ajatukset vilahtaa melkein kuvina mielessä. Kun mietin että joudunko lopettamaan noin kauniin linnun vai mitä ihmettä teen, niin monta vaihtoehtoa vilahti mielessä ja sitten vaan nappasin kissan…

  18. Lintuja on ihan tarpeeksi ja kissat ovat pohjimmiltaan petoja. Kun kissa ja lintu kohtaavat, joko lintu härnää kissaa tai kissa ottaa sen kiinni. Toki voi tapahtuma molempia. Harmi kun kissalla ei ole siipiä.

  19. Kuva on kyllä hiaaano! Kissa kauheen pelottava koiratyypin silmissä (joka oikeastaan pelkää vain lintuja vielä enemmän kuin kissoja).

  20. Huh…näyttipä tosi pahalta, mutta onneksi ei käynyt mitenkään pahoin. Aihe oli minusta kyllä vähän yliampuva, sillä menee hieman vaikeaselkoiseksi tällaiset populaarikulttuurit, mutta laitetaan me kuvia tyylillämme jos ei muuta ole tarjota.

  21. Tarjuska: Olet oikeassa aiheiden vaikeudessa. Päätin tuossa jossain vaiheessa, että en ala pukea kissoja campisti omituisiin vaatteisiin tms. :) Olkoon tämä muuten vaan maun rajoja koetteleva kuva mukana. Ehkä olisi voinut olla naurattavampi, mutta osui vaan niin tapahtumaan juuri eilen.

  22. Kissan silmät ja tintti samanväriset!

  23. Syödä tai syödyksi tulla. Se on elämän laki.


Leave a Reply