Mitä tuo uusi vuosi tullessaan
Tässä on niin hyvä nuokkua ja mietiskellä, että mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Tuoko se upean puuhkahännän minullekin? Sellaisen samanlaisen kuin Mannalla siis. Tai tuoko se uuden sohvan, jossa olisi entistä pehmoisempi päiväunitella. Sekin saattaa olla mahdollista, kun ollaan kuulemma käytetty niin tehokkaasti tätä vanhaa. Mitähän sekin taas tarkoittaa?

Me taidetaan taas jäädä hetkeksi kissaporukalla. Sara on vielä mummolassa Millan kaverina ja meidän emäntä aikoo mennä Jasonia ja Kiia katsomaan. Ei se muuta kuin käy, kun joutuu taas maanantaina töihin. Jotain työikävyyksiä sillä taitaa ollakin. Eilen se tuli kotiin, kutsui meidät kaikki kissat sinne kehräilemään, otti viereensä pullollisen Kissanminttua ja ison kasan suklaata. Siinä se sitten oli, eikä laittanut edes televisiota päälle. Ei se kissanminttu kyllä oikeanmoista ollut. Minä haistoin ja pistin nenän ruttuun. Typerää nimetä jotain väärää mönjää kissanmintuksi.
Ensi viikko näyttää, että saako meidän emäntä sittenkin paljon lisää vapaa-aikaa joksikin aikaa ja siis aikaa meille vai aikooko se tehdä entistä enemmän töitä. Aika tyhmä vaihtoehto tuo jälkimmäinen, varsinkin jos se tekee ihan surkeaksi… On siinä ensi vuodessa tosiaan odottamista.


Heipati hei. Ihanan rennosti Omppu löhöät. Nyytikin näyttää blogissa rennosti ottamisen mallia.
Koita Outi jaksella siellä. Elämä on joskus aika tympeetä, mutta aina se siitä kirkastuu, ennemmin tai myöhemmin.
Saa soittaa jos haluat jutella.
ei poppoon mamia saa kiusata tai tullaan kissaporukalla apuun. meijän iskäkin oli meinannu tänään ostaa tota kissanminttua, mut onneks löyty eläinkaupasta ihan sitä oikeeta.
Meillä laitettiin yhdistetty hoivaamishetki-paini-riehuntatuokio pystyyn, kun Outi saapui kameroineen meille. Muutama kuva oli jälleen oikein nappiosuma, niitä tulee näkyviin hieman myöhemmin
Sähistään kaikki kissat porukalla kurjille työpaikoille, shhh! Meidänkin emännällä on ollut raskasta tänä syksynä.
shhhhhhhhhhhhh
Pitäkäähän kisut Outista huoli, ettei vallan työasiat kaada naista! Itse kamppailen aina välillä tuon työasian kanssa, kun vielä kotihoidontuella(hyvin pienellä) sitkuttelen. Silti aikaa pienten lasten kanssa ei korvaa mikään. Vuodet menee niin nopeasti. Ehtiihän niitä töitä sitten.
Meille uusi vuosi tuo tullessaan toivottavasti Tassulle pikkusiskon tai -veljen!
^ niinpä niin
Ja Outille tsempityksiä työkuvioihin!!!
Juu, ei saa kaataa, vaikka heiluttaa. Ei tässä nyt niin vakavasta asiasta ole kyse, koska aina tienhaarassa on monta viittaa, joista jotkut vie takaisin ja jotkut eteenpäin. Uteliashan tässä suorastaan nyt vuoden viimeisenä päivänä on siitä, että mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Kristallipalloa ei kai kukaan ole vielä keksinyt…?
En kyllä väitä, että olisi ihan kevyt olo ollut viime päivinä. Onneksi Jasonkin alkoi sylissä kehrätä ja oli niiiin ihastuttava pehmopoika, jossa näkyy jo suurenmoisen siperiankollin piirteitä.
En harmi kyllä jaksanut purkaa kameraa illalle, että olisin saanut jo kuvia näkyviin. Illansuussa niitä sitten on tiedossa.
Oikein hyvää Uutta Vuotta 2008. Tuokoon se paljon kehräystä ja löhöilyä tullessaan.
Loistokasta alkavaa vuotta teille kaikille! Ja Outi, onneksi asioilla on tapana järjestyä. Voimia!