Herra Kattila, 

Kotikuja 6, Hiekkalaatikko

1. Talvi tulee huomenna

Kolhuinen herra Kattila seisoi hiekkalaatikossa ja hytisi kylmästä. Se oli aivan yksin ja mutisi ajatuksissaan. Ei voi olla totta. Tässä olen tärissyt tuulessa ja sateessa, mutta vielä lumikin. Eikö ne tomppelit ymmärrä, ettei hiekkalaatikko ole talvella sopiva paikka kenellekään saati sitten kunnialliselle kattilalle. Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän. Aaaatsiuh!


Nuorena saavuin tähän perheeseen. Kaksi kokonaista vuotta sain keitellä puuroa, perunoita ja kastikkeita. Sitten muka olin jo niin naarmuinen, ettei minua uskaltanut enää käyttää. Teräskattila kertoi, että oli itse ollut samassa perheessä jo viisi vuotta, eikä hänellä ollut hätäpäivää. Mutta minkäs minä pinnoitteelleni mahdoin, kun isäntäkin raapi sitä jos jonkinlaisilla aseilla. Viimeisellä kerralla raaputti suklaakastiketta reunoilta terävällä veitsellä. Sen jälkeen olen asunut hiekkalaatikolla. Hrrrr, kuinka kylmä.


Näyttääpä taivaanranta harmaalta. Taitaa tulla oikein sakea lumisade. Muistan kuin eilisen päivän miltä se tuntui vuosi sitten. Olin niin peloissani ensimmäisten lumihiutaleiden kirpaisevasta kylmyydestä. Vähänpä tiesin siitä pitkästä pimeydestä, jota kesti kuukausia. Nyt ymmärrän, että lumipeite on kuin lämmin peitto, mutta kun sieltä alta ei näe mitään. EN HALUA JÄÄDÄ LUMEN ALLE. No, kyllä tästä vielä selvitään. Brrrr, kun hytisyttää.


Voi, kun en olisi tässä nurkassa. Tuolla toisella puolella muut ovat melkein kasassa ja toistensa seurana. Kaivuri ilkkuu tietysti taas, että olen ihan liian hienohelma, enkä sopivaa seuraa muovisille Oikeille leluille. Vain sanko uskaltaa joskus olla eri mieltä. Ei hän ehkä paras ystävä ole, mutta kelpaisi kyllä juttukaveriksi pitkän talven ajaksi.


No turha haikailla sellaista, mitä ei voi saada. Hengitä syvään, rauhoitu ja ajattelen lämpöisiä asioita. Mielikuvitus liikkeelle, niin kyllä se siitä. Paniikista ei ole mitään hyötyä. Kaikesta voi kuulemma löytää jotain hyvää. No eipä tarvitse keitellä kurasoppaa pitkään aikaan.


Lapset keinuivat hiekkalaatikon vieressä olevissa keinuissa. ”Miia ja Tommi. Kerätkääpäs pihalelut talteen. Huomiseksi luvattiin lumisadetta”, äiti huuteli ovelta. ”Joo. Viime talvena ei muistettu”, Tommi tajusi. ”Ja minun kastelukannusta meni pakkasessa kahva rikki”, Miia harmitteli ja hyppäsi kiikusta.


Lapset tulivat juosten hiekkalaatikolle ja keräsivät kaikki lelut suureksi kasaksi. ”Mitä, oih. Nyt tuli paha lommo”, herra Kattila ähkäisi, kun mätkähti kasan päällimmäiseksi ja kierähti siitä alas. ”Oi joi. Mihin tästä joudutaan”, se voivotteli.


Miia juoksi paikalle mukanaan suuri punainen laatikko. Yhdessä Tommin kanssa he asettelivat lelut yksi kerrallaan laatikkoon ja lähtivät kantamaan niitä jonnekin. ”Onpas ahdasta. Hyvää päivää. Kappas, terve vaan”, kattila höpötti hermostuneena koko ajan ja yritti käännähtää parempaan asentoon. ”Älä töni. On täällä ahdasta muillakin”, murahti kaivuri. ”Oh, en vain meinaa pysyä pystyssä”, herra Kattila hiljeni ja koitti pitää alkavaa pahoinvointia loitolla.


Laatikko keikkui ja heilahti taas, kun lapset tipauttivat sen äkkiä maahan. ”Tuolla on vielä lapio”, Miia oli huomannut nurmikolle jääneen punaisen lapion ja juoksi takaisin hakemaan sen. ”Onko nyt kaikki?”, Tommi katseli ympärilleen, eikä nähnyt enempää kesäleluja. ”Päivää, päivää”, Kattila toivotti lapiolle, joka tupsahti seisomaan kattilan sisällä aivan pyörällä päästään. Lapset kantoivat laatikkoa vielä vähän matkaa ja nostivat sen varastohuoneen lattialle.


Hei, hei leluset”, sanoi Miia. ”Leikitään taas keväällä”, sanoi Tommi ja käänsi kaivurin oikeinpäin. Se oli ollut laatikon pohjalla katollaan. Lapset sammuttivat kattovalon ja sulkivat oven perässään.


Mmm. Onpa täällä lämmintä”, sanko ihmetteli huoneen hämäryydessä. ”Ja rauhallista”, huokaisi kaivuri. ”Tervetuloa vaan”, kuului seinältä. Siellä suuressa koukussa roikkui kaksi liukuria. ”Joko ulkona on lunta?”, ne kysyivät yhteen ääneen. ”Ei vielä, mutta huomiseksi on kuulemma luvattu kunnon pyryä”, herra Kattila kertoi. ”Ihanaa. Me ei jakseta enää kauaa odottaa, että päästään laskemaan mäkeä”, toinen liukureista intoili.


Minä olen kyllä tyytyväinen, että pääsin pois sieltä kylmästä”, herra Kattila totesi ja värähti ajatellessaan kylmää tuulta. ”Me kaikki ollaan mielummin täällä”, huusivat muut kesälelut kuorossa ja kaikkia alkoi naurattaa. ”Kiva kun ollaan yhdessä”, lapio hymyili ujosti. ”Minua vähän pelottaisi olla yksin”, se tunnusti. ”Ei se minustakaan hauskaa ole”, tuumasi herra Kattila.


Hei mehän voidaan kertoilla koko talven ajan juttuja kesästä ja pelata vaikka arvausleikkejä”, innostui lapio. ”Joo. Täällä ei mene lunta suuhun heti kun sen aukaisee”, säesti sanko. Iloinen nauru ja pulina täytti varastohuoneen. Hauskanpidossa olivat mukana myös suuri lumikola, rattikelkka ja nurkassa suriseva pakastin.


Monta tuntia he leikkivät niin, että joku kertoi tarinaa ja toiset arvailivat kenestä se kertoi. ”Minä, minä se olen!”, huusi lapio, kun sanko kertoi punaisesta ystävästään. ”Ei voi olla kukaan muu kuin kastelukannu”, hekotteli taas kaivuri, kun herra Kattila kertoi hiukan närkästyneenä siitä, miten joku oli eräänä kesäpäivänä kastellut sen läpimäräksi. Illan tullen jokainen heistä nukahti yksi kerrallaan.


Herra Kattila näki onnellista unta kesästä. Siinä Miia teki kurasoppaa kattilassa ja Tommi taputti lapiolla sangon pohjaa, ”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”. Kakusta tuli loistava. Kaikki kesälelut onnittelivat sankoa ja lapioa hyvästä suorituksesta. Herra Kattilakin nauroi onnellisena, eikä ollut ollenkaan yksinäinen.

© 2008 Outi Parkatti | Design by Andreas Viklund