
14
... pihatarha tilauksessa
Nyt valmiina pihatarha on kovassa käytössä. Jimi
ja Aina viihtyvät siellä melkein mihin aikaan
vuorokaudesta tahansa ja millä tahansa kelillä.
Sadekaan ei enää pidä kissoja sisällä. Suurin osa
ajasta kuluu ympärillä lentelevien hyönteisten ja
lintujen tarkkailuun, mutta paljon on myös painimista
ja juoksemista häkin päästä päähän. Ovi saakin olla
tukevasti paikoillaan, kun suuri kissa juoksee sitä
vasten täydellä vauhdilla ja koko painollaan.


Jos pihahäkki tulee rivitaloon tai
kyseessä on kerrostalon parvekkeen
verkotus, täytyy ottaa huomioon
taloyhtiön säännöt ja sopia häkin
rakentamisesta.
Taloyhtiössä
Naapureita kuulemalla voi välttää
pahemmankin naapuririidan. Kannattaa
muistaa, että naapurit ehkä pelkäävät
hajuhaittoja tai ylimääräistä melua.
Ongelmiin voi hyvinkin löytyä ratkaisut,
kun niitä haetaan etukäteen.
Esimerkiksi koirahäkeistä ja niissä
haukkuvista koirista on jo olemassa
huonoja esimerkkejä, joten naapurin
peloille voi olla perusteita aiemmista
kokemuksista.
Wauhtikaksikon tarha
WauhtiKaksikon tarha, kuvassa alapuolella, on hieno
esimerkki siitä, miten pihahäkistä voi tehdä
erinomaisesti taloon sopivan osan. Häkissä on katto
aaltokatteesta ja väritys on juuri taloon sopiva. Kissat
pääsevät kesällä kulkemaan vapaasti häkkiinsä ja
nauttivat siellä olemisesta päivittäin.
Lemmikkien tarpeet ja paikan asettamat vaatimukset
sekä omaa silmää miellyttävä ratkaisu, ovat hyvä
lähtökohta häkin suunnittelulle. Valmiselementtejäkin
löytyy ja niistä rakentaminen on kalliimpaa, mutta
ehkä myös vaivattomampaa.