
19
Ainan ajatukset
Kuukauden Jimismi:
Suljettu ovi on aina avattava
Seuraavassa numerossa 15.7.
Seuraavassa Kissanpäiviä ja koiranunta lehden numerossa ovat pääosassa kissaroduista ihastuttava
kuriilien bobtail, kesäkuulta heinäkuulle siirtynyt bichon frisê ja näyttelyt. Mitä pitää sisällään koiranäyttely?
Entä kissanäyttely? Ja mitä tapahtuukaan pienempien lemmikkien näyttelyssä. Näyttelyjä kaikki, mutta
hyvin erilaisia.
Monessa tilanteessa ovet aukeavat, kun niitä vasten rysäyttää
täydellä voimalla ja kerran tällekin ovelle kävi niin. Lapset eivät
olleet muistaneet laittaa hakaa paikoilleen. No se on oma
tarinansa, mutta nykyään tämä ovi pysyy tiukasti kiinni. Onneksi
tästä näkyy läpi, niin ei ole aivan ummistettuna ulkomaailmalta.
Tosiasia on, että jos edessäsi on suljettu ovi, on tehtävä
kaikkensa, että sen saisi avattua. Mitä siellä oven takana on?
Kuinka voi tietää, jos ei asiasta ota selvää.
Minulla on pian toinenkin tehtävä. Minusta tulee isosisko ja
tunnen oloni jo aivan sellaiseksi. Olen valmis vastuuseen ja
ison kissan tehtäviin. Lupaan pitää meille juhannuksen jälkeen
muuttavasta Mintusta oikein hyvää huolta.
Kärpäset on ihania. Voiko olla hienompaa asiaa kuin kärpäsjahti.
Silloin voi hyppiä seinille ja ihmisten päälle ja kukaan ei suutu,
nauravat vain.

Sama asia toimii sisätiloissa. Johtaa ovi vessaan,
pesuhuoneeseen tai mihin tahansa muualle, on sen taakse
nähtävä. Ihmiset eivät aina jaksa ymmärtää, että kissalla on
pakottava tarve olla ajan hermolla. Jos ajan hermolta tipahtaa,
menee hermot. Niin ei saa käydä minulle ja siksi siis - avatkaa
kaikki ovet jo ennen kuin minun täytyy ottaa painovoima avuksi.
Kaikki keinot ovat sallittuja, että näkisin oven toiselle puolelle.
Minulla on tehtävä. Olen kärpäsjahtaattori. Aina, kun meidän
luukustamme lentää kärpänen sisälle, minun tehtäväni on
pyydystää se.
Se onkin tärkein tehtävä maailmassa - pitää huolta omasta ja
itseään pienemmästä ystävästä.