
15
Kissanäyttelyssä tavataan!
Seuraava tehtävä on ilmottautua ja etsiä kissalle
tarkoitettu näyttelyhäkki. Häkki kannattaa ensin
puhdistaa ja sen jälkeen häkki sisustetaan omilla
häkkiin tarkoitetuilla verhoilla, kattokankaalla ja häkin
pohjalle asetettavalla matolla tai kankaalla. Häkkiin
voi laittaa myös esimerkiksi hyllyn tai vaikkapa
riippumaton.
Näyttelypäivä alkaa eläinlääkärin tarkistuksella,
joka on kaikille pakollinen. Jos osallistuu näyttelyyn
viikonlopun molempina päivinä, niin riittää, että
kissa käy eläinlääkärin tarkistuksessa ensimmäisenä
päivänä.
Kissanäyttelyt yllättävä uuden tulijan välittömällä
ilmapiirillään. Toinen yllätys voi olla koko päivän
kestävä seisominen ja päivän pituus, mutta ne
ovat pienempiä yllätyksiä.

Laura Burani Italiasta valitsemassa tuomarin parasta.

Tuomaripaneeli kertomassa valinnoistaan.

Ensimmäiseksi jonotetaan eläinlääkärin tarkastukseen

Assistentit esittelevät kissat tuomaripaneelissa
Periaatteena on, että tuomari arvostelee kissat
näyttelyohjelman mukaisessa järjestyksessä
yksitellen ja sen jälkeen valitsee värin parhaat VP
sekä tuomarin parhaat TP. Värin paras voidaan
valita, kun kilpailijoita on vähintään kolme.
Itse kissanäyttelyn kulusta löytyy hyvä näyttelyinfo
Kissaliiton sivuilta. Siihen kannattaa tutustua
ennen ensimmäistä näyttelyä ja neuvoja saa
tietenkin myös kokeneemmilta näytelyissä kävijöiltä.
Kissanäyttelyssä ei ole sellaista aikataulua, josta
näkisi mihin aikaan oman kissan vuoro on.
Assistentit pitävät yllä listaa siitä, ketkä ovat
kulloinkin tulossa arvosteltaviksi tai arvostelussa
olevan kissan numero näytetään erillisellä taululla.
Tässä vaiheessa näyttelyohjelma on tärkeä
apuväline kissan omistajalle. Omistajan täytyy
seurata ohjelman avulla mikä numero on
tuomarilla menossa ja missä vaiheessa on oman
kissan vuoro. Ensimmäisillä kerroilla seuraaminen
voi olla hankalaa ja kannattaakin kysyä muilta
näyttelykävijöiltä.