

3
Lemmikkejä ja harrastusta
Auringonpaisteisin ja jo hieman syksyn
tuoksuisin terveisin,
Outi Parkatti
Kissanpäiviä ja koiranunta päätoimittaja
Suosittelen kaikille lemmikkien ystäville käyntiä
sellaisissakin näyttelyissä, joihin ei normaalisti tulisi
menneeksi. Kissanäyttely on erilainen kokemus koiran
omistajalle ja koiranäyttely kissaharrastajalle. Siinä jos
missä näkökulmat avartuvat.
Itselleni teki hyvää lähes yhdeksän vuoden tauon
jälkeen käydä koiranäyttelyssä. Sitä ehtii unohtaa,
miten hauskaa siellä olikaan. Tuli elävästi mieleeni
Konneveden näyttely silloin joskus, kun sileäkarvainen
Sara noutajani oli vielä pentu ja kokemus oli meille
molemmille yhteisesti ensimmäinen. BIS2 pentu oli
sijoituksena niin suuri yllätys ensikertalaisille, että
emmehän me olleet varautuneet niin pitkään
näyttelypäivään ja varsinkaan siihen aurinkoon.
Edellisessä lehdessä käytiin kissanäyttelyssä ja
tällä kertaa vuorossa on koiranäyttely. Siinä onkin
kaksi hyvin erilaista ja kuitenkin samanlaista
tapahtumaa ja maailmaa. Yhteistä niille molemmille
on, että tapahtumissa on lämmin ja välittömän avoin
tunnelma.
Mutta muistelut sikseen. Heti Laukaan koiranäyttelyn
alueelle tultaessa oli vastassa nuoria sileäkarviasia
noutajia omistajineen. Heille kiitokset muistojen mieleen
tuomisesta ja saipa Sara kotona useat ylimääräiset
rapsutukset sen johdosta.
Niin meni kesä- ja heinäkuu ja koululaiset palasivat
koulun penkkejä kuluttamaan. Monille lemmikeille
syksy tietää enemmän yksin olemista kotona.
Onneksi hyviä ulkoilukelejä vielä riittää ja
auringostakin saamme yhä nauttia.

Heti Laukaan näyttelyalueen portilta löytyivät Cilla
eli Blackleader's Future Promise ja Mervi Pirttinen
sekä Batzi's Classic Game ja Johanna Rämänen
(Batzi's)
Kissanpäiviä ja koiranunta 4/2006
Kissanäyttelyssä pääsee takuuvarmasti näkemään
erään erittäin perinteikkään kissarodun. Se on
upeaturkkinen persialainen. Persialainen ja sisarrotunsa
exotic varmasti jakaa mielipiteitä ulkonäöllään, mutta
ihastelematta näitä rotuja ei voi katsella. Persialaisen
ja exoticin katseessa on syvyyttä ja olemuksessa
sellaista nallekarhumaisuutta, että tekisi mieli koskettaa
ja tunnustella niitä tanakkoja jalkoja ja kosketettavan
näköistä turkkia.