
14
Valjaissa on hyvä ulkoilla
Kissojen ulkona liikkuminen on jatkuvasti tapetilla.
Kaupungeissa kissoilla ei ole asiaa ulos ilman valjaita
ja taas maatiloilla kissoilla on tärkeä tehtävä
pienjyrsijäkantojen aisoissa pitämisessä. Näiden
kahden elämäntavan välissä on suuri joukko erilaisia
asuinpaikkoja ja ihmisiä, joilla on vakaa mielipide
suuntaan tai toiseen. Myös lainsäädännön ja
järjestyssääntöjen tulkinnasta on erimielisyyttä.
Kissanpäiviä ja koiranunta 5/2006
Alla kuvassa kulkee kotipihassaan Lasse. Metsän ja
peltojen keskellä Lassen vastuulla on, ettevät hiiret
pääse liikaa mellastamaan. Omistaja Mari Männistö,
kuva Outi Parkatti
Alakuvassa 11 -vuotias kotikissamummu Kleo
ulkoilee valjaissa. Omistaja ja kuva Päivi Suuronen



Yläkuvassa paistattelee päiväänsä hiirtenmetsästäjä
Lutu. Omistaja Janette Kivimäki, kuva Outi Parkatti
Pitkät perinteet ja uskomukset ovat tiukassa siinä, että
kissa olisi onnellinen vain vapaudessa. Yleinen käsitys
on kuitenkin muuttumassa ja hyvä niin. Kissa voi elää
onnellisen ja turvallisen elämän sisäkissana, joka
pääsee pihatarhaan, parvekkeelle ja/tai valjaissa ulos.