
19
Kissanpäiviä ja koiranunta 5/2006
Kiitos Virve tästä Perditan jengin esittelystä. Kyllä
kotona vauhtia riittää, kun neljä kissaa pitää siitä
huolen.
Nemo tuli meille tutun kautta. Me mentiin hakemaan
punaista pentua, mutta Nemo hurmas heti. Se oli
pennuista rohkein, tuli heti laukkuun kattoon, että onko
täällä herkkua.
Nemo harrastaa rallia seiniä pitkin. Maasta otetaan
vauhtia ja jopa 170 sentin korkeuteen mennään
seinälle. Se on puhelias ja energinen vauhtipakkaus,
jolla taitaa olla ADHD. Aina pitää olla jossain menossa.
Jokainen kissa on oma persoonansa. Missen ja Nemon
kanssa käydään näyttelyissä, mutta Tyyne saa olla
kuningattarena kotona. Me käydään sekä
kotikissanäyttelyissä, että rotukissanäyttelyissä.
Kotikissanäyttelyissä on ehkä vähän rennompaa ja
SUVAK:n ja KOSKIS:n näyttelyissä on yleensä aika
paljon ensikertalaisia. Seuraavan kerran ollaan
näyttelyssä Porvoossa 30.9 ja Siriuskin tulee 8.10
KSEY:n näyttelyyn Kouvolaan.
Rotukissanäyttelyissä yli 10 kk ikäisten kotikissojen
pitää olla leikattuja. Kotikissanäyttelyyn voi osallistua
leikkamattomanakin. Rotukissanäyttelyissä kotikissat
jaetaan sukupuolen ja karvaanpituuden mukaan,
sekä veteraanit ovat omana ryhmänään.
Sirius Scout on tomera ja toimelias, puhelias Nemon
perävaunu. Pikkuinen oli ollut aivan maassa kun oltiin
sunnuntaina näyttelyssä, mutta kun Nemon ja Missen
kanssa tultiin kotiin niin johan pikkumies oli Nemon
hännässä roikkumassa.
Saa tuleeko Siriuksesta samanlainen kuin Nemokin.
Kuten näitten muittenkin nuorten kanssa kävi Siriuksen
kanssa samoin ylisöpö väritys hurmasi heti. Varsinkin
nenänväritys oli se hauska yksityiskohta mikä sinetöi
sen, että tuossa on se. Nemo olikin leikikaveria vaille,
kun Misse ei enää niin "rankoista" leikeistä välitä.


...Perditan jengi
Kissanäyttelyissä ei vain sievistellä, vaan esitetään
myös vauhdikasta menoa agilitykisoissa. Tässä
Nemo Pongon tyylinäytettä. Alakuvassa Misse taas
esittää loistavaa näyttelymenestystään. Myös
tuomareiden mielestä Missessä on missiainesta.