

3
Vaasan kissatalon uutinen herätti
Aurinkoisia pakkaspäiviä odotellen,
Outi Parkatti
Kissanpäiviä ja koiranunta päätoimittaja
Mutta ettei toinen lehden tärkeä teema unohtuisi, niin
kerronpa, että viime viikot ovat olleet mielenkiintoista
ruokintapohdiskelua. Vaikka lemmikkejä on ollut itselläni
jo yli kymmenen vuotta, niin ei läheskään kaikki
ruokintaan liittyvä ole selvää pässinlihaa. Lihaapa niin,
koska ei mieleeni silloin kymmenen vuotta sitten
pälkähtänyt esimerkiksi se, että koiralle voisi syöttää
raakaa lihaa.
Tämän lehden piti alunperin olla britti kissojen
ja vehnäterrierien erikoisnumero, mutta toisin kävi.
Sanomalehti Pohjalainen otti esille Vaasan kissataloa
uhkaavan kohtalon ja sai aikaan hulinan, joka pyörii
keskustelupalstoilla, sähköpostiviesteinä ja adressina
netissä. Siispä alkuperäiset jutut siirtyivä kuukaudella.
Keskustelu on ollut vilkasta, mutta mitä mahtaa
olla elämä itse kissatalolla ja miksi talo on Vaasan
kaupungin myyntilistalla. Kissanpäiviä ja Koiranunta
päätti tietenkin ottaa asiasta selvää ja niinpä tie vei
kissatalolle juttua tekemään. En ollut koskaan
aikaisemmin käynyt kissatalolla ja etukäteen
odotukset olivat hieman ristiriitaiset.
Kahden vanhan koiran omistajana ei voi olla
pohtimatta sitä, minkä verran ruualla voi vaikuttaa
vanhusten hyvinvointiin. Koirien korvien välistä
löytyy edelleen ne pentumaiset kujeet, mutta millä
saisi jalatkin vielä pysymään ajatusten tahdissa.
Mikä lienee syy siihen, että tämä pikkukissa
sisaruksensa kanssa joutui Vaasan kissatalolle?
Onneksi on olemassa lämmin paikka ja toivo
siitä, että pikkukissallekin on jossain se aivan
oma koti. Onko se sinun luonasi?
Kissanpäiviä ja koiranunta 7/2006
Tottakai koira polveutuu sudesta ja se tarkoittaa, että
kyseessä on lihansyöjä. Voisiko siis vanhempikin koira
alkaa syödä raakaruokaa? Vai onko järkevämpää
pysyä nappularuuassa? Ja mitä tarpeita lemmikeillä,
kullakin omassa elinkaarensa kohdassa on? Ruokinta
on suurta kysymysmerkkien ketjua, jos sitä alkaa todella
miettiä.
Kodittomia lemmikkejä on Suomessakin aivan liian
paljon. Mikä ihme saakaan niin monet jättämään
lemmikkinsä heitteille? Sitä kysymystä joutui suuren
kissalauman keskellä toistelemaan useampaan kertaan.
Valmisruuassa on tosiaan puolensa ja juuri lemmikkien
ruokiin käytetään tällä hetkellä paljon tutkimuspanoksia.
Kyllä pitääkin, sillä lemmikkien omistajat haluavat
ystäviensä parasta. Entistä parempi hoito näkyy jo
lemmikkien keski-iän nousuna. Kolikolla on toki
kääntöpuolensa - samalla lisääntyvät esimerkiksi
lemmikkien nivel vaivat.

Aurinkoiset talvipäivät ovat tulossa. Toivotan
ulkoilun riemua kaiken ikäisille lemmikeille ja
lemmikkien omistajille. Ehkäpä ne jalat vielä
kantavat meilläkin niin, että voidaan viettää
hauskoja hetkiä metsän tuoksuja haistellen.