Perditan jengi

Sirius Scout 08.06.06-13.05.10

Koskaan ei tiedä milloin päivämme ovat luetut. Sen saimme eilen taas huomata. Aamulla ja päivällä kaikki oli hyvin. Sirius kurnaili ja keimaili normaaliin tapaan, kiehnäsi sylissä ja paini Aslanin kanssa.
Päivällä ruuan jälkeen ihmettelin, kun Siriusta ei näkynyt rappusten yläpäässä hengailemassa. Alakerrasta löysin nurkasta ison verilammikon ja Aslanin siitä. Aslanissa ei ollut kuitenkaan mitään haavoja. Siriuksen löysin sitten omasta mustikkapesästään.

Ensimmäinen havainto oli, että Siriuksella oli oikean korvan alapuolella 7 sentin vekki.. Kun otin Siriuksen pois pesästä järkytys oli valtava. Pojalla oli oikean etujalan ja takajalan lapojen kohdalla isot haavat n.10-15cm pitkät. Tällöin näytti kuitenkin, että lihakset olisivat ehjät. Se mihin poika itsensä oli telonut ei heti selvinnyt.
Päivystävä paikallinen eläinlääkäri olisi ollut pitkän matkan päässä ja lisäksi vielä tilakäynnillä, joten neuvoksi annettiin ottaa yhteyttä naapuri pitäjän päivystävään ell. Onneksi ell suostui ottamaan meidät ylimääräisenä vastaan.

Ell ajellessa mielen sopukoilla kävi pahinkin mielessä, mutta kun haavat näyttivät pinnallisilta sitä rauhoitteli itseään. Vasta klinikan hoitopöydällä karu totuus paljastui..
Ihon alta paistoi luut, jänteiden päät ja lihakset olivat poikki. Eläinlääkäri otti yhteyttä Yliopistolliseen eläinsairalaan siellä ortopedi Pauli Keräseen, kyselläkseen ennustetta. Ennuste oli erittäin huono.
Oikean etujalan radialishermo oli poikki, jalan ojennus ei onnistunut, olkaluu oli paljas ja olkalihakset poikki. Etutassun suhteen ennuste oli erittäin huono. Jalka olisi pitänyt amputoida aika ylhäältä ja sen jälkeen 8 viikkoa kipsi tyngässä siinä toivossa, että jos jänteet olisivat parantuneet. Hermo ei koskaan olisi parantunut.
Oikean takajalan reisilihas oli paljaana ja myös takajalassa hermovamma, tarsuksen ojennus ei onnistunut. Jänteitä olisi voitu yrittää parantaa kipsi hoidolla, mutta mahdollisten hermovammojen laajuttaa ei tiedetty ja enniste oli erittäin heikko.

Eläinten kanssa ajattelen aina niiden parasta ja tässä tapauksessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päästää kiltti Sirius poika Nemon luo. Iso leikkaus, 8 viikon kipsit(viikon välein kipsin vaihdot), mahdolliset isot kivut ja hyvin epävarma paranemisennuste. Olisi ollut kohtuutonta ajatella, että Siriuksen elämä olisi ollut kissanelämää enää.
Menetys on erittäin raskas varsinkin kun Nemo poismenosta ei ole kauaa. Reilun vuoden sisällä kolmen ison kissapersoonan menetys sattuu ja kovaa. Elämä on joskus niin niin epäreilua.

Haavojen aiheuttajakin löytyi heti kun kotiin pääsin. Kaadoimme sohvat ja toisen sohvan pohjan sivu”lokerossa” oli iso ulkoneva niitti n.3cm pitkä ja naulan paksuinen. Sohvan alta löytyi tukko karvaa ja verta. Piipunrassin kanssa Sirius oli sohvan alla leikkinyt ja sitten telonut itsensä. Niitti poistettiin ja muut sohvat tarkastettiin heti. Niistä ei onneksi löytynyt lisää niittejä.

Liian kovan opetuksen saimme, että aina pitää epäillä sitä epätodennäköisintä. Jatkossa sohvat tarkastetaan aina ja mahdollinen pääsy sohvan sisälle estetään sitten listojen tai pohjakankaan avulla. Sohvien valmistajat kun ovat alkaneet säästämään eivätkä käytä enää pohjakankaita.. Pohjakangas olisi pelastanut Siriuksen hengen.
Muille kissojen omistajille suosittelenkin nyt sohva tarkistusta. Siinä ei kauaa mene, mutta se saattaa hyvinkin pelastaa kissojen henget.

Nyt on Siriuksen hyvä olla Nemon kainalossa ja Tyynen komennossa. Hyvää matkaa upea punainen salamani, olit herrasmies loppuun asti. Tulemme aina muistamaan sinut ja lempeän luonteesi, niin ja ihanat metkusi.

Aslan on ihmeissään missä Sirius on. Tänään poika pääsekin sitten Missen luo. Ei toinen sovellu ainoaksi kissaksi, sen on parempi olla Misse prinsessan helmoissa.
Nyt voimme vaan rukoilla, että jengimme vastoinkäymiset olisivat tässä. Liikaa on jengiä koeteltu pienen ajan sisällä.

Emäntä kävi viime kuussa eläinmessuilla Helsingissä ja sieltä se toi mukanaan kaksi uutta aktivointipeliäkin. Koirien puolelta löytyi meille tarpeeksi haasteelliset, kissojen oma versio kun olisi ollut meille liian helppo.

Mä sain nyt aamusta kokeilla tätä toista peliä. Trixie Dog Activity Kicker on pelin hieno nimi.

Tassulla kun vetää pallon jompaan kumpaan reunaan niin nameja tulee ulos. Eipä tuon tajuaminen multa kauaa vienyt..

Nää pystypallo systeemit on sitten hankalammat. Ne kun pitäisi nostaa joko vauhdilla ylös, että nami lentää pois tai sitten tassulla nostaa ylös ja napata sitten nami ylhäältä aukosta.. Tätä hommaa täytyy treenata..

Mutta aika hyvä aloitus tälle pelikaudelle. Me pidämme teidät ajantasalla miten pelien testaus jatkuu..

Sunnuntaina me sitten vihdoinkin päästiin emännän mukaan. Kovin pitkä ei autoilumatka ollutkaan, tosin kyydissä oli myös se musta otus, jota Faniksi kutsuvat. Kiltisti sekin matkasi omassa boksissaan.

Sikellehän tää paikka on tuttu, joten se maanantaina jo tallusteli normaaliin tapaan. Mulla kesti vähän pidempään. Tänään uskalsin sitten yläkertaan Siriuksen kanssa tutustumaan miltä siellä näyttää. Takkahuone me ollaan valloitettu, siellä on kiipeilypuu, joka ylttää melkein kattoon, isot veskit, muonaa, leluja ja vaikka mitä. Se on meidän oma loossi, johon muilla ei ole asiaa ilman lupaa.
Fanin kanssa me ollaankin tutustuttu lisää ja se ei paljoa meistä välitä. Isompaan suteen siis Nellaan myös ollaan portin takaa tutustuttu, sen lähemmin ei kyllä halutakkaan siihen tutustua ainekaan vielä. Se kun vinkuu ja haukkuu meille. Pöh, ihan hupsu tapaus..

Välillä tuntuu, että täällä eksyy, joten sitten saakin huudella Sikkeä apuun. Onneksi Sikke rientää nopsaan apuun ja opastaa oikeaan suuntaan.
Emäntä on ollut oikein mielissään siitä miten hyvin ollaan alettu kotiutumaan tänne. Ulkotarha lupailujakin ollaan jo kuultu. Lämmintä kun on niin tekisi mieli uloskin mennä valjastelemaan, mutta vielä saadaan vähän odotella ulkoilun suhteen.
Muonista raksut amistuvat nyt parhaiten, lihaa odotellessa sanomme..

Misse jäi mummolle ja vaarille. Se on kuulema meitä etsinyt ja hiukan huonosti sillekin on märkäruoka maistunut. Mutta raksut sitten senkin edestä. Huomiorotan paikan se on kuulema jo vallannut.
Kyllä me prinsessalle luvattiin, että mennään aina kyläilemään silloin tällöin niin ei unohda meitä komistuksia..
Mutta nyt täytyy jatkaa kierrosta Siriuksen kanssa. Niin ja bongailla noita junia pendoliinoja sun muita joita täällä voi ihailla.. Vaunujen määrästä meillä vähän tulee Siken kanssa eri mielisyyksiä..

Jengin näyttelytauko loppuu 6.6, jolloin Aslan ja Sirius suuntavat Hyvinkäälle näyttelemään ja kokeilemaan tassujaan agiradalla. Tarkoituksella on tullut pidettyä näyttelytaukoa, ottaen huomioon joulukuun tapahtumat ja sen, että Aslanilla on menossa juuri se hassu kasvuvaihe. Eli kroppa on venähtänyt, mutta lihasmassa ja pää ei oikein ole vielä saanet kasvua kiinni. Mutta Hyvinkäälle mennäänkin hakemaan vaan positiivista kokemusta näyttelyistä eikä sijoituksilla ole väliä, pääasia on, että niin kissoilla kuin palvelusväellä on mukava päivä.

Poikien muutto ajankohtaa olen pähkäillyt pääni puhki. Piakkoin toivottavasti tuhoduo saataisiin tänne asettumaan. Tarkoitus olisi tuo “parveke” verkottaa niin kissat saisivat näin oman ulkotarhansakin.

Fani se vaan kasvaa ja vauhtia tulee sitä mukaa lisää. Koulutuspuoli on edistynyt oikein hyvin. Sangen paljon on ollutkin apua niistä nikseistä ja opeista mitä kissojen kanssa on tullut opeteltua. “Moottorin” tehot kun vastaavat aika hyvin kissanpennun moottoria eli keskittyminen on samaa luokkaa, joten koulutushetket ovat lyhyitä, mutta niitä on usein.
Aslan ja Sirius ovatkin sitten hyviä opettajia Fanille.

Aslan on hyvin oppinut Siriukselta röhnöttämisen salat

Sangen hieno herra Aslanista kyllä tulee. Ei voi kuin ihailla sen upeaa profiilia ja keltaisia simmuja.

Niin se vaan on, että emäntäkin huomasi, ettei musta ole ainoaksi kissaksi. Tassut kun oli vielä kipeät niin kyllä sitä tuli kamuja ikävä. Oikein kun en meinannut tajuta mihin ihmeeseen Nemo lähti niin pian. Sen takia mä yöllä ulkonakin vaeltelin silloin pakkasessa, mutta ei Nemoa ei löytynyt.
Tosin silloin yönä jolloin Nemo katosi, juuri ennen lähtöä se mulle maukaisi: “Nähdään taas ystäväni” En mä moista juttua tajunnut silloin, mutta emäntä sitten selitti, että Nemo lähti sateenkaarisillalle. Vaikka kovasti emäntä ja apukokki yrittivät pitää Nemon täällä, mutta silloin oli Nemon aika mennä.

Ruoka ei enää oikein maistunut ja laihduin vain laihtumistani. Tosin osa syynä oli ne antiloopit joita napsin tassujen takia. Kauluria jouduin pitämään tassujen takia jonkun aikaa ja koska tassut oli tosiaan sika kipeät en mä laatikolle menny asioille. Hiekka sattu niin vietävästi. Joten sitten emäntä vaihto mulle alusia sitä mukaan kun vahinkoja kävi.
Se oma peseminenkin jäi vähemmälle, kuten tästä kuvasta näkyy. Tässä jo hiukan parempi olo, mutta silti aika nuutunut.

Sitten kun pääsin mummolaan Assua ja Misseä tapaamaan, kesti sielläkin mulla jonkun aikaa tajuta, että ei Nemo ole täälläkään. Mutta pikku hiljaa aloin sitten paremmin kaveeraamaan Aslanin kanssa. Nyt me sitten ollaankin kuin paita ja peppu.

Jaetaan paras tipunkyttäyspaikka

Bongaillaan pihassa kulkevia elukoita mm. peuroja, rusakoita jne..

Yhdessä ruokakin maittaa oikein hyvin. Niin ja nyt olen jo hyvin saanut menetettyä grammoja takaisin.

Aslan on kyllä aika jättiläinen, kun se on nyt jo meikäläisen kokoinen, ellei jo hiukan isompi. Misse on nyt sitten porukan “pienin”. Misse osaa pitää meille pojille hyvin kuria, mutta pikku hiljaa se taitaa alkaa pehmenemään enemmän(mutta sitä ei saa Misselle sanoa). Hyvällä tavalla vaan siis.

Täytyy myöntää, että mulla menee välillä Misse ja Aslan sekaisin. Varsinkin jos nopsaan kattoo. Pilkkuja, pilkkuja…