1

Pr-keikka ja taas törmäilyä

Posted by Perdita on Mar 16, 2011 in Agility, Aktivointi, Lucky Jesse

Lauantain Faunataren keikka Lahteen sujui hyvin. Joskin lintujen äänet vaivasivat Jesseä jonkun verran aluksi. Mutta Jesse tassutteli liikkeessä ja keräsi rapsutuksia. Läppäriltä pyöri aktivointivideon minkä olen koonnut ja nyt päivitin sitä vähän.
Videopätkä löytyy täältä

Jesseä ei temppuilu hirmuisesti kiinnostanut. Leuan vekki oli kyllä parantunut hyvin, mutta silti makupaloina raksut kelpasivat satunnaisesti. Joten silittely ja kehumis palkkalla sitten päästiin kosketuskepin kanssa temppuilemaan.
Yllättävän rennosti poju otti esiintymisen ja sai kuulla taas miten iso kissa se onkaan.

Kyllä Jesse sitten osasi ottaa osastaan kaiken irti. Sai se sitten palkaksi uudet valjaat niin kelpaa valjastella. Niin ja tietysti ison purkin kissanminttua leluja varten ;)

Esillä olo otti voimille ja välillä pitkin käydä makoilemaan.

Sitten tuli sunnuntai. Aamulla kaikki olin hyvin kun lähdin Fani koiruuden kanssa tokotreeneihin. Miekkonen sitten kertoi kun tulin treeneistä, että Jesse oli taas hurjastellut liikaa. Poika oli kipittänyt raput ales vauhdilla, törmännyt pylvääseen, luisunut päin käsittelyainepurkkia ja sitten pysähtynyt. Miekkonen oli pessyt Jessen tassut. Näin ajattelin, että ei sitten mitään hätää. Paneelienkäsittelyaineet oli saatu pois hyvin vedellä.
No yllätys oli kirjaimellisesti verinen kun menin Jesseä katsomaan. Se leuassa ollut vekki oli auennut ja riekale iho törrötti leuassa. Ei onneksi leukamurtumaa, eikä muuta kuin taas nenä turvoksissa ja vekki leuassa kera ihosuikaleen. Onneksi vakio ell päivysti ja olimme alle tunnissa eläinlääkärissä. Päätimme, että haavaa ei ommella, koska leuasta olisi tullut ruman näköinen, eivätkä tikit olisi välttämättä edes pysyneet. Lisäksi kaulurin pito tähän saumaan ei kuulostanut hyvältä. Niinpä saksilla iho suikale poistettiin ja pääsimme kotiin.

Kotona poika pääsi pesulle uudestaan. Jotta veret sai tassuista pois. Kipulääkettä nassuun ja antibioottia. Nyt Jesse kiitää taas normaaliin tapaan. Niin ei Jessellä ole näössä mitään vikaa, vaikka ell ajattelin jo sitäkin. Kyllä itsekin tulis itä jo mietittyä. Se vika löytyy jarrujen puutteesta ja hetkellisistä “välähdyksistä”. No toivotaan, että Jesse pysyy nyt ehjänä, eikä lennä päin seiniä, pylväitä tai paneelikasoja..

Ei voi kuin taas taivastella diluutiokissan aivoituksille..

 
3

Diluutio on diluutio

Posted by Perdita on Mar 10, 2011 in Agility, Aktivointi, Lucky Jesse, Perdita

Jesse on kyllä täydellinen diluutiokissojen edustaja niin hyvässä kuin pahassa. Tällä kertaa se laimentuneisuus vaan oli haitaksi. Poika oli muutama yö sitten leikinyt pallollaan ja juossut päin paneelikasaa. Sen seurauksena on leuassa kaksi vekkiä, hampaasta pieni pala poissa ja nenä turvoksissa. Mielikin oli jo maassa. Mutta onneksi antibiootit ja kipulääke ovat nyt auttaneet ja Jesse juoksee mattojen alla jo.

Mutta Jessen verinen kuono sai kyllä niin elävästi mieleen Nemon veriset oksennukset ja Siriuksen tapaturman. Täydellisen tsekkauksen jälkeen onneksi verta tuli vain niistä pienistä haavoista leuasta ja nenästä. Onneksi leuka ei murtunut törmäyksessä se olisi ollut jo todella huonoa tuuria.

Lauantaina olen paikalla Lahden Faunattaressa kissa-agilityä esittelemässä klo 11-14 . Jessen kunnosta riippuu se ketkä kissat ovat mukana. Jos Jesse näyttää siltä, että se ottaa kotivuoron niin sitten on Aslan ja Misse menossa mukana. Mutta sen päätän huomenna sitten, jos Jesse näyttää yhtä pirteältä kuin nyt niin se pääsee mukaan.

Vilkutus

ja palkka

“Plääh”

Tassu

Faunatar

 
1

Joutsenon kuulumiset

Posted by Perdita on Mar 3, 2011 in Agility, Aktivointi, Lucky Jesse, Näyttelyt, Perdita

Päivitykset tulee hiukan myöhässä kun kiirusta on pitänyt. Tällä hetkellä eläinlaumassa vilistää vielä hoitokoirakin niin tekemisen puutetta ei ainekaan tule.

Mutta sitten niihin Joutsenon kuulumisiin. 20.2 olimme SUROK Kymenpiirin esittelynäyttelyssä pitämässä agilitykisoja. Kisat sujuivat todella hienosti ja yleisöä piisasi.

Finaaliyleisöä

Kissoja kävi mukavasti kokeilemassa agilityn saloja. Osalle yleisön melu teki tepposet ja toisille taas A-este, jotkut kissoista kun meinasivat sen olevan A niin kuin alituseste ;)

Iloisin mielin kisat pidettiin ja kuusi kissaa pääsi finaaliin. Abyherra Valo kiisi valonlailla voittoon, Vinksu kotikissaneiti tuli hienosti toiseksi ja Nasu siperiankissa tassutteli kolmanneksi. Onnea!

Valo

Jesse suhtautui matkan tekoon erittäin hyvin ja yllätyksekseni pääsi myös agilityfinaaliin. Alkuerissä meinasin jo lopettaa kokeilun kun herra nipristi kuonoaan herkuille. Mutta silitykset ja kehut auttoivat sitten parhaiten ja Jesse tajusi homman. Finaalissa tuli plakkariin se kuudes sija. Kaksi estettä herra meni ja sitten jäi keimailemaan yleisölle häntä pystyssä. Ei minua se haitannut yhtään, hienointa oli nähdä, että Jesse nautti esiintymisestä täysin rinnoin.

Kissakuiskaajaksikin minua nimitettiin kun kuiskuttelin kehuja Jesselle ja sitten herra meni esteitä eteen päin. Jesselle selvästi paras palkka on silitys ja kehu. Niin ja yleisön huokaukset. ;)

On se Jesse vaan niin upea tapaus.

Rotuesittelyissäkin poika käyttäytyi todella hienosti. Viimeisessä rotuesittelyssä Jesse edusti kotikissoja ja miten ylväästi se istui keskellä pöytää ja salamat vaan välkkyivät kirjaimellisesti ;) Monen monta fania Jesse saikin näyttelystä.

Suuret kiitokset vielä tätäkin kautta SUROK Kymenpiirille! Oli taas ihanaa käydä teidän esittelynäyttelyssä!

Kuvia löytyy lisää täältä

Pingu

Niin ja on vielä pakko mainita, että Veetikin osallistui näyttelyssä lelukissa kilpailuun kummitätinsä Outin kanssa. Joten siitä se kissanäyttely”ura” sitten alkaa.

Auto Loan Quote | Cash Payday 911 | Cash Payday 911 | Free Wordpress Themes