0

Fiksu vaihto

Posted by Perdita on Mar 31, 2016 in Lucky Jesse, Perdita

Jesse valikoitu Delux Primacat Fiksu vaihto-ryhmään mukaan. Eli parissa viikossa saisi testailla kasan ihania tuotteita ja siirtyä hiljalleen niihin. Mukana tuli fiksut ohjeet millä hiljalleen kissa totutetaan uuteen ruokaan. Vinkit otettiin käyttöön ja ne osin toimivatkin hyvin meillä.

Jesselle tosin ei annospusseista kana jostain syystä millään uponnut. Tonnikala kyllä sitäkin paremmin. Pienet annospurkit olivat suurta herkkua. Palvelijalle niiden tyhjennys ilman lusikkaa oli taidelaji. Ruoka ei meinannut lähteä millään kokonaan purkista. Siihen ehkäpä voisi jotain kehitellä tai itse käyttää lusikkaa.
Raksujakin testailtiin ja ne soveltuivat hyvin temppupalkoiksi. Pari kertaa niillä olen aktivointipelejäkin täytellyt.

Kaikkiaan vaihto oli mieluinen kokemus, jossa sai hyvin opetettua kissalle hiljalleen ruuan vaihtoja. Se, että ensin toiseen kuppiin laitettiin hiukan ruokaa kauemmas virallisesta the kupista. Tämä auttaa kissaa jo tottumaan hajuun ja hiljalleen ehkä kokeilemaan ruokaa. Kuppia siirretään hiljalleen lähemmäs ja hiukan lopuksi sekoitellaan toiseen tuttuun ruokaan.
Kissoillakin tärkeää on, ettei ruokavalio yhtäkkiä muutu vaan hiljalleen. Nopeilla vaihdoilla saadaan herkästi kissan vatsa sekaisin ja välillä kissa ei uuteen ruokaan halua koskeakaan. Silloin ihminen herkästi luulee, ettei kissa tule koskaan kyseistä ruokaa syömään.
Annosateriat olivat niin iso hitti Jesselle, että näitä täytyy jatkossakin herkkusuulle ostella.

#fiksuvaihto

 
0

Jengin kissatreenit

Posted by Perdita on Mar 30, 2016 in Agility, Aktivointi, Perdita

Useamman vuoden päässä muhi ajatus alkaa pitämään kimppatreenejä kissoille. Nyt vihdoin alkuvuodesta päätin nyt tai ei koskaan. Mukava porukka saatiinkin nopsaan kokoon ja kolme kertaa ollaan jo kokoonnuttu. Upeita kissakoita on koko porukka. Kissat ja omistajat ovat ylittäneet itsensä ja hienosti ovat temput ja agility lähteneet sujumaan.

Aksu ja Jesse

Meidän Jesse oli ensimmäisen kerran boksissa odottamassa(HUUTAMASSA OLIN). Joten toisella kerralla pojan ohjasin kiipeilypuuhunsa seuraamaan ja nyt kolmannella kerralla malttoi herra pienen juttelun jälkeen kiivetä paikalleen. Eikä muut kissat ole ottaneet Jessestä häiriötä eikä Jesse ole häiriköinyt muita. Todennut, jotta olkoot kylässä vain.

Porukkatreeneistä on ollut kaikille hyötyä. Itse olen saanut taas pähkäillä miten kunkin kannataa edetä ja voinut auttaa kissakoita eteenpäin. Toivon mukaan kissanomistajat ovat saaneet myös hyviä tipsejä arkeen ja temppuihin.

Janne 16v on sangen hurmaava herra. Ikä on vain numero ja kyllä vanhakin kissa oppii uutta vauhdilla.

Jesse

Aksu

Jouni on mahtava persoona, jonka häntä tuntuu olevan oma persoonansa. :D

Lisää kuvia löydät täältä, sekä täältä.

Treenien perimmäinen tarkoitus on aina, että niin kissalla kuin omistajalla on hauskaa.

Jos treenit kiinnostaisi sinuakin ota yhteyttä perditanjengi at gmail.com. Treenailemme Iitissä.

 
0

Hajut veks

Posted by Perdita on Mar 30, 2016 in Perdita

Jengi sai koekäyttöön Racinel Comfort Take Care desinfiointiaineen ja entsyymipuhdistusaineen. Ne pääsivätkin kovaan käyttöön heti. Ensin siivoilin suoraan kissan ruokapaikan ja parit karvapallot oksennukset. Entsyymipuhdistusaine vei hyvin hajut mennessään kyllä ja irroitti tiukemmankin märkäruokajämät alustasta. Sillä usein niitä jämiä joutuu jollain kovertamaan pois vaikka kuinka koittaisi alustaa pitää siistinä. Meillä Jesse on sellainen pieni porsas syöjä, että lihan syönnin jäljiltä kaikkki 1,5m säteellä on enemmän ja vähemmän likaista pintaa.

Tosi testiin molemmat pääsivät eilen kun jengin kissatreeniporukka kerääntyi. Entsyymipuhdistusaineella lähti tonnikalan hajutkin hyvin ja desinfiointiaine viimeisteli homman. Joten kyllä me olemme ainekin tyytyväisiä näihin. Entsyymipuhdistusaineessa on oma tuoksunsa, joka ei varmaankaan kaikkia miellytä. Mutta omaan nenääni se ei ole mikään pistävä vaan lempeä tuoksu. Desinfiointiaineessa tuoksuttomuus on plussaa. Vaikka sitä suihku enemmänkin ei se kamalasti haissut nenään kuten neoamisepti tai virkon. Joten hyvältä molemmat vaikuttavat. Vielä täytyy testata miten ne soveltuvat kuolajälkien poistoon. ;)

Infoa aineistastrong>

Racinel Comfort Take Care Entsyymipuhdistusaine

Täydellinen puhdistusaine koteihin, joissa on lemmikkieläimiä.

Puhdistusaineen sisältämät entsyymit käyttävät orgaanisen lian hyödykseen hävittäen tahrat ja poistaen samalla ikävät hajut. Aine soveltuu erinomaisesti mm. reviirimerkkauksen jälkien poistamiseen. Voidaan käyttää kaikilla vettäkestävillä pinnoilla, joko laimennettuna tai sellaisenaan. Ei sisällä alkoholia, joka estää entsyymien toiminnan.

Käyttöohje

Sopii kaikille vettä kestäville pinnoille. Poista ensin puhdistettavasta kohdasta ylimääräinen neste ja kiinteä lika. Lattian, wc:n, maton ja kalusteiden pesuun laimenna entsyymipuhdistusaine 1 dl 2 litraan vettä. Pese likaantunut alue laimennetulla liuoksella. Pesun jälkeen sumuta laimentamatonta entsyymipuhdistusainetta tahraan ja anna vaikuttaa hetki. Toista käsittely vaikeissa ja pinttyneissä tahroissa. Kokeile tuotetta kangaspinnoille ensin huomaamattomaan paikkaan värien pysyvyyden varmistamiseksi.

Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Roiskeet silmistä huuhdeltava välittömästi runsaalla vedellä ja mentävä lääkäriin.

Sisältää

Vettä, entsyymejä tuottavia turvallisia ja elinkelpoisa baketeerikantoja. AIRX AIRICIDE patentoitua hajunkaapparia. Tuote ei sisällä alkoholia, joka estää entsyymin toiminnan. PH 7.

Biologisesti hajoava.

Valmistettu USA:ssa.

Racinel Comfort Take Care Desinfiointiaine

Tämä heti käyttövalmis desinfiointiaine puhdistaa ja desinfioi tehokkaasti niin kissanhiekkalaatikot kuin ruokakupit.

Käyttöohje

Käyttövalmis. Sopii kaikille vettä kestäville pinnoille. Sumuta desinfioitavaan kohteeseen ja pyyhi. Ruoka- ja juoma-astioita desinfioitaessa asttia huuhdellaan hyvin vedellä ennen käyttöä. Varottava aineen joutumista silmiin ja iholle. Roiskeet silmistä huuhdeltava välittömästi runsaalla vedellä ja mentävä lääkäriin. Vaarallista nautittavaksi. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Säilyteään viileässä tai huoneenlämmössä. Ei saa jäätyä. Helposti syttyvää.

Sisältää: Oksaalihapoa, sitruunahappoa, isopropyylialkoholia. PH 2.

Valmistettu Suomessa.

 
2

Sankarikissa Lucky Jesse

Posted by Perdita on Mar 2, 2016 in Lucky Jesse

Maukuliitto eli Kissaliitto on myöntänyt minulle ja kahdelle muulle upealla kissalle Sankarikissa-arvon. Onnittelut vaan Pekolle ja Villelle!

Minulle tämä kunniamaininta tuli kun herätin perheen savun keskeltä. Se oli tosin työn takana kun emäntä meinasi vain jatkaa uniaan ja käski minun mennä nukkumaan. Ei kiinnostanut kettujen liikkeet sitä yöllä. Vaan kun sitkaasti täpytin kyljen päällä ja nauin kurnuttaen niin johan tuli vauhtia. Joskus nuo palvelijat osaa olla sitten itsepäisiä ja luulee, että me kissta turhista ilmoitellaan.

Mä ajattelin tätä hommaa juhlistaa lihoilla herkutellen. Jengin tapojen mukaan ne lihat menee aktivointialustan kautta suuhun ja herkkujakin saapi temppuilla sitten. Joskin olen havainnut pientä pehmentymistä herkkujen annossa, mutta sen varmaan mauliittokin sallii tässä tapauksessa.
Puolustuksena sanottakoon että ne ylimääräiset herkut kyllä karisee ulkoillessa perheen kanssa tai agilityesteitä kiitäessä.