MauKuvat

MauKuvat on vuonna 2014 perustettu kissankuvausrinki, johon keräämme taitavien kissojen tietoja ylös mediakeikkoja varten.
SAGIK ry on mukana kissakuvausringin perustamisessa. Päävastuu ringin vedosta on emännällämme Virve Heikillä. Rinkiin pääseminen ei edellytä SAGIK ryn jäsenyyttä. Mutta jos mediakeikkoja tulee koskien tarkennetusti agilitykissoja, etusijalla ovat sillloin SAGIK ryn jäsenet. Muihin keikkoihin kaikilla on tasavertainen mahdollisuus kissan tason mukaan.

Haetaan esiintymisvarmoja ja tottelevaisia kissoja

Hakusessa on siis esiintymisvarmoja ja tottelevaisia kissoja eri puolilta Suomea. Kissan tasolla ei ole väliä, koska eri projekteihin halutaan erilaisia kissoja, joten listalla olisi hyvä olla vähän kaikenlaisia ja kaiken tasoisia kissoja. Näin saataisiin oikeanlainen kissa aina oikeaan hommaan.

Kissoilta vaadittavat taidot vaihtelevat kuvaus- ja projektikohtaisesti. Yleisimpiä ovat luoksetulo, merkille eli esimerkiksi maalarinteippipalan päälle meneminen, istuminen, paikallaolo ja tassun antaminen.

Idea ringin perustamisesta syntyi, kun eri medioihin kysellään temppuja tekeviä kissoja tasaisesti. Mitään yhtenäistä listaa ei ole luotu koskaan vaikka sille selvästi on tarvetta. Näin ollen yhdistys on mukana tässä tärkeässä hankeessa, jonka ohessa saadaan kissojen aktivoiniin tärkeyttä nostettua esille ja upeiden nelitassujemme taitoja.

Tällä hetkellä listalla on jo noin 30 kissaa eri puolilta Suomea, joten olemme päässeet hyvin alkuun.

Miten päästä rinkiin mukaan?

Mikäli kotona asustaa esiintymisvarma kehrääjäystävä ota yhteyttä virve.heikkiPOISTATÄMÄ@gmail.com.

Laita otsikoksi Kissakuvausrinki, viestissä tulee mainita seuraavat asiat:

- Kissan rotu,sukupuoli, ikä ja väritys

- Kuva kissasta on iso plussa

- Rehellisesti kerrottuna mitkä on kissasi heikkoudet ja vahvuudet, mitä kissasi osaa

- Kuinka paljon sen kanssa on käyty vieraissa paikoissa temppuilemassa yms?

- Omistajan yhteystiedot, nimi, paikkakunta, puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Hakusessa kuvauksia varten kissa/kissoja?

Mikäli vuorostaan teillä on tarvetta esiintymisvarmalle kissalle kuvauksissa mainos/tv-sarja yms. Ota yhteyttä virve.heikkiPOISTATÄMÄ@gmail.com. Niin olemme pian yhteyksissä asian tiimoilta.

Huomioithan ottaa yhteyttä ajoissa ennen kuin tarvitsette kissaa, varsinkin jos haluatte kissan tekevän tietynlaisia tehtäviä. Tämä sen takia, että aikaa tulee jäädä kissan opettamiseenkin kyseistä projektia varten.

Auto Loan Quote | Cash Payday 911 | Cash Payday 911 | Free Wordpress Themes